torstai 28. elokuuta 2014

HLBTIQ-tärpit Netflixiiin ja HBO Nordiciin



Välillä jotain muuta kuin kaulan alapuolista asiaa. Koetin löytää sekä Netflixistä että HBO Nordicista vähemmistödokumentteja ja -elokuvia. Tehtävä osoittautui yllättävän haastavaksi, koska niitä ei hakutoiminnoilla kovin helposti muuten laajoista valikoimista löydy. Tässä kuitenkin joitakin löytämiäni.

HBO-dokumentit:


The Out List (2013)
"Tämän päivän HLBT-yhteisön näkyvät jäsenet kertovat kamppailustaan ja edistysaskelistaan eli millaista on olla "ulkona kaapista" Amerikassa. He jakavat huomionsa tärkeimmistä HLBT-tasa-arvo-kysymyksistä Timothy Greenfield-Sandersin kuvaamissa suorissa ja mukaansatempaavissa muotokuvissa" 
"Vaikka USA:n asevoimien sotilaat asettavat henkensä alttiiksi isänmaan puolesta, osa heistä joutuu elämään palvelusajan kaapissa. Päivämäärä 20.9.2011 tuo kuitenkin kaivatun muutoksen homoseksuaaleille armeijassa"
When I Knew (2008)
"Vuoroin hauska ja sydäntäsärkevä dokumentti esittelee joukon eri-ikäisiä ihmisiä, jotka muistelevat suorapuheisesti erästä elämänsä käännekohtaa: tarkkaa hetkeä, jolloin he tiesivät olevansa homoja" 
Same Sex America (2006)
"Seitsemän homoseksuaalisen parin tarinat punoutuvat yhteen, kun he käyvät läpi tunteellisen matkan alttarille. Dramaattinen välienselvittely Massachusettsin perustuslaillisessa kokouksessa on eloisa osoitus demokratiasta ja voi jättää jälkensä historiaan"

Sekä bonuksena: The Vagina Monologues (2002)
"Ohjelmassa nähdään Eve Ensler esittämässä tunnettua yhden naisen näytelmäänsä, Vaginamonologeja, ja seurataan häntä kulissien taakse ja New Yorkin kaduille. Luvassa on myös haastatteluja, joista kuvastuu koko naiseuden kirjo" 

 

Netflix-dokkarit 

 

Bridgegroom (2013)
"Ajankohtainen dokumentti Shane Bitney Cronesta, joka jää ilman avioliiton tarjoamaa laillista suojaa, kun hänen samaa sukupuolta oleva kumppaninsa kuolee"
Mr. Angel (2013)
"Tutustu transgender-aktivistin ja pornopioneerin Buck Angelin maailmaan hänen kertoessaan inspiroivan tarinan pyrkimyksestään tulla hyväksytyksi"
"Kaksi poikaa esittää Romeo ja Julia -näytelmän pääosia ja kamppailee paitsi rooliensa, myös rakkauden kanssa"
"Avomielinen ja tunnepitoinen elokuva sukupuoli-identiteetistä. Dokumentti seuraa useita transseksuaaleja ja kyseenalaistaa yleiset sukupuoleen liittyvät käsityksemme"
Pageant (2008) 
"Tässä upeassa dokumentissa mennään kulissien taakse, kun 52 miestä tälläytyy meikkiin, peruukkeihin, korkkareihin ja toppauksiin yrittäessään tulla kruunatuiksi"
"Valentino on ollut muotimaailman huipulla pian 50 vuotta. Dokumentti kertoo muodin lisäksi Valentinon omasta elämästä, työstä elämänkumppanin Giancarlo Giammettin kanssa"

Kokemuksen mukaan kummankin tarjoajan englanti-suomi-käännöksissä on GLBTIQ-termistön osalta toivomisen varaa. Esim. "transgender" on turhan usein käännetty transseksuaaliksi tai "drag" transvestiitiksi. Valistuneelle katsojalle tämä ei ole ongelma, mutta valtayleisöllä on vaara saada termistöstä väärä käsitys (tai vahvistaa jo saamiaan vääriä käsityksiä). Jos em. seikat kuitenkin pystyy dokumentteja katsoessaan ignooraamaan, ovat useimmat niistä ihan kelpoa katsottavaa.

Myöhemmin lisää tärppejä aiheesta HLBTIQ-fiktio samoissa palveluissa :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Rakkaalla pimpillä on monta nimeä...

City-lehden bloggari Epic Memo listasi viime uuden vuoden korvilla 140 synonyymiä vaginalle. Joitain niistä en ollut koskaan kuullut, saati koskaan käyttänyt. Jaoin kyseisen listan Facebookissa kuten moni muukin nainen.

Omat suosikkini ja itse käyttämiäni sanoja listassa ovat: pillu, pimppi, pimpero, vittu, tussu, tuhero, alapää, mirri, toosa, pandoran lipas, simpukka, pesä, puutarha, piirakka, pimppa, pipari, pimpsa, luvattu maa, rakkauden mekka.


Muut Epic Memon listan maininnat: pinppi, alasuu, lettu, pannu, matto, römpsä, etuperse, alahuulet, fjöösa, marjukka, majava, luonnon oma tasku, piude, römpelö, ykkönen, panoreikä, viidakko, kolo, naisen vehje, musta aukko, rasia, kirkkovene, donitsi, emätin, sukupuolielin, pilde, häpy, häppäri, vulva, tamppoonireikä, genitaali, rööri, alahylly, naisen ”se”, karvakolmio, rakkauden Bermudan kolmio, lompsa, penaali, phusi (suomalaisittain äännettynä sana ”pussy”), rako, synnytyskanava, ykköspesä, lepakkoluola, pinde, silakkatori, kanaali, riemurasia, kaivo, parisuhteen kiristyskeino, märkä paratiisi, ”syy leikkiä lääkäriä”, gynekologin arki, etupiha, tiukka paikka, etureppu, vyölaukku, ”se paikka mistä lapset tulee”, tosielämän haikara, pulla, limatasku, alasilmä, Eevan peli, lompakko, römppeli, räpylä, lepakon unelma, ainainen tavoite, asia jota ei voi elää ilman, kotelo, ripsipiirakka, narikka, pannari, luontovisa, nahkalaukku, hyvän mielen lähde, orgasmikolo, munakenno, pillumehukannu, ajorata, onnenlaatikko, loota, kiimaboksi, patalappu, uuni, kassakaappi, säästölipas, aarrearkku, neitsyen aarre, tulviva ilmastointikanava, ihmistamppoonin mielipaikka, kielinaisten lempimesta, lempimiskolo, horojen tulonlähde, tavara, homojenpelätin, lihamureke, kinkkuleipä, leivänpaahdin, syvä metsä, runkkureikä, näytön paikka, nahkatunneli, rotko, kierrätyskeskus, sormiluola, pankkiholvi, hääyön tavoite, hole, lutkien partiolaisjoulukalenteri, reva, pleikkari, hilloviiva, camel toe, aromipesä, X-box, leikkimökki, jauheliha, putkimainen elin, värkki, ulkosynnytin, palkinto.

Suosikkilistastani voinee päätellä, että suhtautumiseni pimppiin on melko arkinen ja luultavasti suhteellisen tavallinenkin. Oma pimpsani on toisaalta "toosa", toisaalta kaikkia muitakin suosikki-ilmauksiani. Senkin voinee listastani päätellä, ettei rakastelemisen keskiössä tai sen tavoitteena ole penetraatio sinällään, sillä listaltani puuttuvat lähes kaikki "piilottamiseen", "säilyttämiseen", tai "työntymiseen" liittyvät karvakolmion synonyymit. Naisen pimppi sellaisenaan on minusta kaunis ja ihmeellinen ja sen vuoksi myös pandoran lipas, simpukka, pesä, puutarha, piirakka ja luvattu maa kuvaavat suhtautumistani rakkauden mekkaan :)

Naisen Hehkusta

Ajatus kirjoittamisesta on kytenyt jonkun aikaa. Seksiä ja naissuhteita käsitteleviä suomenkielisiä blogeja ei ole juurikaan tullut vastaan. Varsinkaan kolme- tai nelikymppisten naisten kirjoittamina. Itse taasen koen helpoksi kirjoittaa aiheesta ja mielestäni seksistä ei voi "puhua" liikaa, niin olennainen osa hyvää ja onnellista, "täyttä" elämää seksi parhaimmillaan on.

Oma kokemukseni aiheesta on joidenkin vuosien mittainen. Seksikumppaneiden määrällä mitattuna ei mitenkään huikea, mutta olen kokenut yhden pidemmän parisuhteen, joitakin seurusteluita ja yhden illan jutuiksi jääneitä "hetken huumia" naisten kanssa sen jälkeen kun lähdin elämäni ainoaksi jääneestä pitkästä heterosuhteesta. Näiden viimeisimpien, elämäni parhaiden vuosien aikana olen huomannut, että naisten välisessä seksissä on todella paljon variaatiota, eri naiset pitävät hyvin eri asioista sängyssä. Ja toisaalta senkin, miten vähän naisten välisestä on kirjoitettu mitään asiallista suomeksi. Heteronormatiivisessa yhteiskunnassa seksistä kirjoitetaan ja puhutaan paljon, mutta heterokeskeisesti. Seksioppaat, -pelit ja -leffat on tehty heteroyleisölle. Seksivälineitä myyvissä kivijalkaliikkeissä ja nettikaupoissa kohderyhmänä ovat hetero(pari)t.

Tulen siis kirjoittamaan aiheesta naisten välinen seksi. Asioita sen ihmeemmin sensuroimatta. Välillä varmasti muustakin sen mukaan mitä sattuu olemaan mielen päällä. Kuvia akteista saati yksityiskohtaisia selostuksia seksistä (kiihottamismielessä) tänne ei tule, joten jos eksyit blogiini niiden perässä, hakukoneilla löytynee osuvampaa katseltavaa ja luettavaa.