lauantai 31. tammikuuta 2015

Naisten välinen turvaseksi

Seksivalistuksemme, mukaan lukien seksitauteihin liittyvä valistus, on maassamme kovin kovin heterokeskeistä. Homomiehiä valistetaan seksitaudeista meitä lesbonaisia paremmin. Olisikin helppoa päätellä, ettei seksitauteihin liittyvä valistus olisi meille naisille yhtä tärkeää. Väärin. Kyllä on, sillä: 
Suomeksi sanottuna, jos olet harrastanut jonkun kanssa muutakin seksiä kuin hyväilleet toisianne käsin, ettekä ole olleet toistenne ainoat seksikumppanit, saatat kantaa ja levittääkin seksitautia tietämättäsi, koska todella moni seksitauti on naisillakin oireeton tai lähes oireeton. Seksitauti voi tarttua vaikkapa suuseksin harrastamisen seurauksena tai jos olette käyttäneet samaa dildoa ilman kondomia tai puhdistamatta sitä välillä.

Mitä seksitauteja naisten välisessä seksissä voi sitten saada? Aiheeseen on niin hankala saada selkeää vastausta suomeksi, että jouduin taas menemään merta edemmäksi "kalaan" eli Yhdysvaltain terveysviranomaisen infosivulle, jossa käydään läpi naisten välisessä seksissä tarttuvat seksitaudit niiden yleisyydenkin kannalta.

Vastaus kysymykseen on: Osapuilleen samoja kuin heteroseksissäkin, tarttumistavoissa ja yleisyydessä on eroja. Bakteerit, virukset ja alkueläimet tarttuvat vaginan eritteiden, ihokontaktin, suuseksin, kuukautisveren, peppuseksin ja seksilelujen jakamisen välityksellä.

Bakteerivaginoosi

Bakteerivaginoosi (BV) eli emättimen bakteeritasapainohäiriö on ainakin Yhdysvalloissa yleisempi lesbo- ja bi-naisilla kuin heteronaisilla. Syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä. Lesbopareista usein molemmat sairastavat bakteerivaginoosia.

Hoitona bakteerivaginoosissa on joko itsehoito lieviin oireisiin, tai lääkehoito.

Klamydia

Klamydia voi tarttua vagina-, suu- tai peppuseksin välityksellä. Klamydian oireet voivat olla todella lievät ja se voi olla täysin oireetonkin. Niinpä klamydia onkin yksi Suomen yleisimmistä seksitaudeista.
Klamydia ei parane itsekseen, joten hakeudu laboratoriotesteihin, mikäli epäilet tartuntaa. Hoitona on lääkärikäynti ja antibioottikuuri. Partneri täytyy myös tutkia tartunnan varalta.

Genitaaliherpes


Kondylooma eli papilloomavirus

Papilloomavirus tarttuu naisten välisessä seksissä genitaalialueen limakalvokosketuksessa, eli esimerkiksi vagina-vaginakosketuksessa tai samoja seksileluja käytettäessä.
Kondylooma todetaan gynekologisen tutkimuksen lisäksi irtosolunäytteestä eli ns. papa-kokeella. Hoitona on lääkehoito, sekä laser- tai kirurginen hoito, jos syyliä joudutaan lisäksi poistamaan.

Satiaiset

Trikomoniaasi

Trikomoniaasin aiheuttaa Trichomonas vaginalis -niminen alkueläin ja se tarttuu suojaamattoman seksin lisäksi kosteissa ympäristöissä eli esimerkiksi märkien pyyhkeiden tai kosteiden vaatteiden välityksellä.
Trikomoniaasi todetaan naisilla gynekologisesta irtosolunäytteestä ja/tai valkovuotonäytteestä ja se hoidetaan lääkkeillä. Myös kumppani hoidetaan.

Muut, harvinaisemmat seksitaudit

 

Tippuri
Tippuri tarttuu vaginan nesteiden kautta tai suuseksin välityksellä, mutta se on naisten välisessä seksissä harvinaisempi.
Hepatiitti B
Hepatiitti B (HBV) tarttuu ihmisveren ja sukupuoliyhteyden välityksellä ja virusta kantavasta äidistä syntyvään lapseen.
Hepatiitti B -infektiota vastaan on olemassa erittäin tehokas rokote, Yksi kolmen rokoteannoksen sarja (ajanhetkinä 0, 1, 6–12 kk) antaa elinikäisen suojan.

HIV ja AIDS
HIV on naisten välisessä seksissä melko harvinainen. Mahdollinen joka tapauksessa, sillä se tarttuu vaginan eritteiden, äidinmaidon ja veren välityksellä.
Kuppa
Kupan aiheuttaja on kierteinen bakteeri, Treponema pallidum. Bakteeri tarttuu limakalvolta toiselle, mutta ei pysty tunkeutumaan terveen ihon läpi. Taudin oireeton itämisaika on yleensä 3–4 viikkoa. Sen jälkeen 2/3 saa näkyviä oireita. Tarttuvuus on suuri taudin primaari- ja sekundaarivaiheessa.


Seksitaudeilta suojautuminen lesboseksissä


Kuinka seksitaudeilta sitten voi suojautua naisten välisessä seksissä? En löytänyt mitään virallista suomenkielistä naisille suunnattua ohjetta aiheesta. Surkeaa, että tilanne on tämä. Väestöliiton kysymyspalstalta löytyi myös seuraavanlainen ohje vastauksena aiheeseen liittyvään kysymykseen:

"Seksitauteja ehkäistään ainoastaan välttämällä riskitilanteita tai käyttämällä kondomia. Seksitaudit tarttuvat limakalvokosketuksessa; ne eivät kuitenkaan tartu miten tahansa, vaan tartuntaan tarvitaan aina seksikontakti (suojaamaton yhdyntä, suuseksi ja/tai yhteiskäytössä olevat seksivälineet). Jotta seksitauti voisi tarttua, täytyy toisella kumppaneista olla jokin seksitauti. Jos kummallakaan ei ole aikaisemmin ollut seksikontaktia, seksitauti ei voi tarttua.

Myös suuseksissä kannattaa suojautua, koska seksitaudit voivat tarttua myös suun limakalvoille. Kun tekee suuseksiä naiselle, voi käyttää suojana esimerkiksi halkaistua kondomia. Kondomista leikataan ensin spermasäiliö, eli kondomin päässä oleva pussi pois. Tämän jälkeen halkaistaan kondomi keskeltä auki niin, että kondomista saadaan suoja naisen sukupuolielinten päälle. Suuseksi tehdään suojan läpi. Jos käytetään seksivälineitä, niin myös niiden puhtaudesta tulee huolehtia, eikä samoja välineitä tule käyttää toisen kanssa. Suuseksiin on saatavana myös siihen tarkoitettuja ”hygienialiinoja”. Ne pysyvät paremmin paikallaan suuseksiä annettaessa kuin kondomit. Niitä voi ostaa erotiikkaliikkeistä.
"

Lisäksi seksitauteja voi naisten välisessä seksissä välttää (lista peräisin Whole Lesbian Sex Bookista):
  • kertakäyttökäsineitä käyttämällä (hanska tulee poistaa ennen kuin koskee itseään samalla kädellä) vagina- ja peppuseksissä
  • käyttämällä vesipohjaista liukastetta kertakäyttökäsineiden kanssa kitkan vähentämiseksi
  • käyttämällä kondomia dildon kanssa (kondomi tulee vaihtaa ennen kuin toinen osapuoli käyttää sitä)
  • puhdistamalla seksilelut antibakteerisella aineella käytön jälkeen
  • pesemällä kädet antibakteerisella saippualla
  • välttämällä seksiä kuukautisten aikana
  • välttämällä suutelemista tai suuseksiä silloin kun suussa on haavoja
  • välttämällä haavaisten alueiden kontaktia limakalvojen kanssa (esim. sormien haavat)

Jos epäilet seksitautia, testeihin voi hakeutua terveyskeskuksissa. Helsingin seudulla testeihin voi hakeutua myös HUSin sukupuolitautien poliklinikalle, jonka yhteystiedot tästä linkistä http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaalat/iho-ja-allergiasairaala/poliklinikat/Sivut/Sukupuolitautien-poliklinikka.aspx

Lähteet ja lisätietoja:

Seksin etiketti?

Diana Cagen Lesbian Sex Biblea lukiessani törmäsin ekaa kertaa termiin "sex etiquette" eli seksin etiketti. Koska etiketissä listatut asiat sopivat erityisesti yhden yön juttuihin, taikka satunnaiseen seksiin jonkun ennestään tuntemattoman kanssa, tässä oma postaus aiheesta ennen kuin kirjoitan muusta.

Cagen mukaan seksietikettiin eli seksiin liittyviin hyviin tapoihin kuuluvat seuraavat asiat:
  1. Tsekkaa seuralaisesi suhteen missä mennään, miltä hänestä tuntuu ja saako hän tarvitsemaansa huomiota. Pysähdy koskettamaan ja suutelemaan. Hän saattaa tarvita tauon puhuakseen ja halaillakseen kanssasi - tai vain haluta yksinkertaisesti panna kanssasi. Selvitä, mitä hän toivoo.
  2. Älä painosta tai ole liian päällekäyvä. Jokaisen täytyy saada mahdollisuus olla omalla mukavuusalueellaan. Teitä on tilanteessa kaksi eri ihmistä, mikä tarkoittaa myös kahdenlaisia erilaisia mieltymyksiä ja makuja. Vaikka uusien asioiden kokeminen voikin olla kiihottavaa, päällekäyvyys voi olla turn off.
  3. Keskity. Seksi on muutakin kuin orgasmin saamista ja tavoittelua. Keskity siihen mitä on meneillään ja löydät paremmin ne asiat, joista hän pitää ja joista itse nautit. Älä ahnehdi, vaan nauti hetkestä.
  4. Rentoudu ja pidä välillä taukoakin. Joskus ihmiset tarvitsevat vain pienen breikin esim. suutelun jälkeen voi vain siirtyä koskettamaan toista.
  5. Muista huumori. Seksi on hassua ja näyttää hassulta. Ihmiset näyttävät huvittavilta harrastaessaan seksiä. Älä siis koe sitä mitenkään outona tai friikkaa asian takia.
  6. Varmista, että seuralaisesi kokee itsensä erityiseksi. Lausu kohteliaisuuksia, kuumia tai tuhmia asioita.
  7. Älä pomottele. Tilanteen "vieminen" ja aloitteiden tekeminen on kivaa, mutta kiinnitä huomiota seuralaisesi reaktioihin. Äläkä missään olosuhteissa arvostele hänen osaamistaan tai käyttäytymistään seksin aikana.
  8. Ole kiltti ihmisille, joiden kanssa harrastat seksiä.
Melko itsestäänselvyyksiä mielestäni. Tulee vaan mieleen, että kuinkahan moni näitä kaikkia harjoittaa tai kykenisi muistamaan alkoholihuuruisen baari-illan jälkeen kun vaan yksinkertaisesti panettaa, eikä harkintakyky ole muutenkaan ihan kirkkaimmillaan.

Koska hyviin tapoihin ja satunnaisenkin kumppanin huomioimiseen kuuluu mielestäni muitakin tärkeitä asioita, mm. turvaseksi ja hygienia, kirjoitan niistä myöhemmin erikseen.

Esileikin merkitys seksissä

Esileikistä (seksistä erillisenä osana) on kirjoitettu lesboille suunnatuissa seksioppaissa suhteellisen vähän. Syynä lienee se, että toisin kuin usein heteroseksissä, penetraatio ei ole naisten välisen seksin tavoite. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että esileikistä ei olisi kirjoitettu. Esileikistä, "foreplay" ei vaan useimmiten ole lesboille suunnatuissa oppaissa erillistä "lukua" sillä koskettamisesta, suutelemisesta ja muusta on kirjoitettu muutenkin paljon. Kuten eräs The New Lesbian Sex Bookiin haastatelluista naisista sanoi: "Naisten kanssa esileikki ei ikinä lopu. Vanha 'ykköspesä, kakkospesä'-ajattelu ei näytä olevan merkityksellinen naisten kanssa".

Sanalla esileikki voidaankin tarkoittaa hyvin erilaisia asioita riippuen siitä, keneltä asiasta kysyy. Jos lähdetään liikkeelle sanakirjojen määritelmistä, jo pelkästään ne vaihtelevat paljon.

Suomalaisen Kielitoimistomme sähköisessä sanakirjassa "esileikki" määritellään seuraavasti:
  • "yhdyntää edeltävä sukupuolinen kiihotus."
Urban Dictionaryn suosituin määritelmä "foreplaylle" on:
  • "touching/kissing/licking each other in a stimulating manner, in order to become "turned on" before having actual sex."
Collins English Dictionaryssä "foreplay" tarkoittaa seuraavaa:
  • "mutual sexual stimulation preceding sexual intercourse"
Merriam Websterin mukaan "foreplayn" merkityksiä seksiin liittyen on kaksi:
  • "sexual actions (such as kissing and touching) that people do with each other before they have sex"
  • "erotic stimulation preceding sexual intercourse"
Tiukimpien määritelmien mukaan esileikki olisi siis yhdyntää edeltävä toiminta (aion lähettää aiheesta palautetta Kotukselle). Koska yhdynnäksi usein lasketaan lähinnä peniksen ja vaginan välinen sellainen, "yhdyntää edeltävä kiihotus" on määritelmänä mielestäni turhan ahdas. Suosikkini onkin englanninkielisestä Wikipediasta löytyvä varsin laaja määritelmä (31.1.2015 sitaatti):
 
"Foreplay can begin with one person indicating in some manner to another person a desire to engage in a sexual activity with that other person. Any act that creates and enhances sexual desire, interest, stimulation or arousal in a sexual partner may constitute foreplay. An indication of sexual desire can be through physical intimacy, such as kissing, touching, embracing or nibbling the partner. Mental engagement can also create sexual interest, such as flirting, talking, whispering or teasing. It may, for example, be a non-physical gesture that indicates sexual availability. Sexual interest can be indicated and created by nudity, such as by one partner stripping, or by wearing sexually suggestive clothing, or by creating a romantic, intimate, or overtly sexual atmosphere. The manual or oral touching of an erogenous zone may indicate sexual interest, as does an intimate kiss on the mouth, breasts, stomach, buttocks, back and inner thighs or other areas of the body. A passionate or French kiss commonly indicates sexual interest, as does any removal of a partner's clothing.

Verbally, foreplay may include compliments, subtle comments with double entendre, and intimate conversations. Non-verbally, foreplay can include provocative clothing, suggestive postures and motions, preening gestures, winking, licking or biting one's lips, standing inside a partner's personal space, and holding a gaze longer than would be expected from only a casual interest."


Seksissä ylipäätään käy harvoin niin, että pari etenisi suoraan varsinaiseen seksiin (ja tarkoitan tällä nyt sukuelinten koskettamista kiihottamismielessä) ilman minkäänlaista esileikkiä ennen suoraa seksuaalista kanssakäymistä. Tavallisesti esileikkiin kuuluukin esimerkiksi suutelemista sekä erilaisia hyväilyjä ja/tai tuhmaa tai tunnelmaa virittävää puhetta, joista kirjoitin jo aikaisemmin.

Esileikiksi voidaan lukea myös flirtti, tuhmat tekstiviestit tai vihjailevat puhelut, pornon katsominen yhdessä, roolileikit tai kumppanille strippaaminen. Ylipäätään kaikki mikä lisää kiinnostusta seksuaaliseen kanssakäymiseen ja kiihottumista seksiä haluavien osapuolten välillä.

Lukuisat psykologit ja terapeutit korostavat esileikin merkitystä seksin kannalta. Sen on sanottu jopa olevan seksuaalisen kanssakäymisen tärkein osa-alue.  Seksioppaissa esileikin on, vahvasti yleistäen, sanottu kuuluvan jokaisen naisen seksuaalisiin tarpeisiin - vaikka on naisia, jotka eivät esileikeistä perusta. Esileikkien on sanottu myös helpottavan voimakkaampien, tai useiden peräkkäisten, orgasmien saamista.

Michael Castelman, eräs suosikkiseksibloggareistani, nimittää esileikkiä, "foreplay" mieluiten "loveplayksi", eli rakkausleikiksi, korostaen kehon ja ihon koskettamisen merkitystä nautinnon kannalta. Hänen mukaansa aloittelijat eroavat kehittyneistä rakastajista siinä, että noviisit keskittyvät Castelmanin mukaan naisen rintoihin ja sukuelimiin sen sijaan, että ymmärtäisivät kehon jokaisen neliösenttimetrin potentiaalin nautinnollisuuden leikkikenttänä.

Mikäli siis sinulla ja kumppanillasi on tapana skipata esileikki, seksielämästänne on tullut yksitoikkoista tai jompikumpi kärsii orgasmi- tai kostumisongelmista, ratkaisu voi olla kestoltaan pidempi tai tyypiltään erilainen esileikki. Esimerkiksi seuraava terapeutti Lisa Thomasin ehdottama harjoitus:

  1. Suudelkaa viisi minuuttia hitaasti ja nauttien. Suuteleminen edesauttaa kiihottumista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vähentää huolia ja pelkoja.
  2. Vuorotelkaa antajina ja vastaanottajina. Saatte samalla tilaisuuden keskustella siitä minkälaisesta kosketuksesta pidätte ja parannatte sitä kautta kumppanin kehon tuntemista
  3. Antakaa palautetta toisillenne. Kertokaa toisillenne mikä tuntuu hyvältä, joko sanoin tai äänin.
  4. Katsokaa toisianne silmiin seksin (tai esileikin) aikana. Monet kokevat sen voimakkaaksi yhteenkuuluvuutta lisääväksi asiaksi.
  5. Kokeilkaa uusia asioita. Esimerkiksi erilaista valaistusta, uutta asentoa, liukasteen käyttöä tai seksileluja, jotka stimuloivat paitsi kehoa, myös mieltä.
Muita ehdotuksia tunnelman virittäjiksi ja esileikin osiksi: yhdessä alasti nukkuminen, kumppanin silmien sitominen ja koskettaminen (muulta kuin hävyn alueelta), sitominen (bondage), tuhmat tekstiviestit tai puhelut, häpykarvojen ajeleminen yhdessä (tai toiselta), yhteinen suihku tai kylpy, seksikkäiden alusvaatteiden käyttäminen, musiikin käyttäminen tunnelman luojana, kumppanin hemmottelu hieronnalla, herkullisilla ruoilla tai juomilla, epätavallinen ei-arkinen rakastelupaikka (esimerkiksi hotellihuone).

Kuten seksissä muutenkin, kumppanin tunteminen on olennaisen tärkeätä myös esileikissä. Jos et tiedä mikä on hänen mielestään turn off ja mikä turn on, lupaavasti alkanut tilanne voi joko voimistua tai latistua. Kysy siis mistä kumppanisi pitää, ja kerro mistä itse pitäisit.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Rintojen hyväileminen

Rintojen hyväileminen on osa hyvää esileikkiä ja hyvää seksiä. Vuonna 2006 tehdyssä tutkimuksessa 82 % naisista kertoi rintojen stimuloinnin voivan saada heidät kiihottumaan. Lisäksi 78 % naisista sanoi rintojen stimuloinnin lisäävän kiihottumista kun he jo ovat valmiiksi kiihottuneita.

Tästä huolimatta rinnat jäävät usein liian vähälle huomiolle esileikin ja seksin aikana. Jotain kertonee sekin, ettei suomen kielessä edes ole asialle omaa termiä. Englannin kielessä puhutaan breastplaysta tarkoittaen kaikkea sitä mitä rinnoille eroottisessa mielessä voi tehdä.

Varsin yleinen harhaluulo on se, että nainen tietäisi automaattisesti miten toisen naisen rintoja tulee koskea. Väärin. Rintojen koskettelumieltymyksiä lienee yhtä paljon kuin klitoriksen hyväilymieltymyksiäkin. Rinnat ovat yksilöllisiä, niitä on erikokoisia ja erimuotoisia. Joidenkin nännit ovat pienemmät, joidenkin isommat. Lisäksi rintojen tuntoherkkyys vaihtelee kuukautiskierron, kiihottuneisuuden asteen ja iän mukaan.

Jotkut naiset voivat saada orgasmin pelkästään heidän nännejään hyväilemällä, jotkut eivät halua rintojaan koskettavan ollenkaan, milloinkaan. Jotkut eivät halua etenkään nännejään koskettavan milloinkaan muulloin kuin seksin tai esileikin aikana. Jotkut eivät saa juuri mitään kiihottavia tuntemuksia rintojensa koskettelusta. Nainen saattaa ehkä kuitenkin helpommin ymmärtää, että edellä mainitut seikat vaikuttavat tuntoherkkyyteen, jos hänen omia rintojaankin on erilaisissa tilanteissa hyväilty, puristeltu, nuoltu tai purtu.

Lukemastani naisille suunnatusta kirjallisuudesta laajin kirjoitus aiheesta löytyy Felice Newmanin The Whole Lesbian Sex Bookista, suurimmassa osassa muusta kirjoista aihe on lähes kokonaan sivuutettu. Näin ollen nojaan seuraavassa eniten hänen kirjotuksiinsa sekä omiin kokemuksiini.

Naisen rinnat voivat olla herkimmillään kierron puolivälissä, juuri ennen kuukautisia, kuukautisten tai raskauden aikana. Kosmeettiset leikkaukset puolestaan voivat aiheuttaa arpikudosta ja siten heikentää tuntoherkkyyttä. Koska tilanne voi vaihdella paljonkin, paras neuvo on: kysy kumppaniltasi. Toinen neuvo on: etene hellemmästä/epäsuoremmasta kosketuksesta kovempaan/suoraan kosketukseen äläkä heti tarraa suoraan nänniin kiinni niitä nipistellen. Lämmittele ensin. Huomioi sekin, että jotkut naiset pitävät voimakkaasta kosketuksesta, joten pitkäkestoinen liian hellä kosketus voi olla jopa turn off silloin kun on jo voimakkaasti kiihottunut. Kolmas neuvo on: kehu hänen rintojaan. Erityisesti, jos hän häpeilee niitä, kokee rintansa liian pieniksi, kokee niiden olevan eri paria tai on muulla tavoin epävarma rintojensa viehätyksessä sinun silmissäsi. Neljäs neuvo on: opeta kumppaniasi koskettamaan omia rintojasi.

Keskusteleminen voi siis auttaa todella paljon siihen kuinka paljon nautitte rintojenne hyväilystä kun herkkä suudelma herkistyneelle nännille voi olla joko nautinnollinen tai tuskallinen, tai molempia. Kysy, ennen kuin seuraavan kerran suutelet, hivelet, imet, nipistät, näykit rintoja tai käytät niihin jotain seksivälinettä, esim. nänninipistimiä. Jos itse pidät hienovaraisista ja kevyistä kosketuksista, älä oleta, että kumppanisikin pitää ja kun keskustelette aiheesta, näytä hänelle mistä itse pidät. Kosketa rintojasi ensin itse niin kuin haluat niitä kosketettavan, ja ota sen jälkeen hänen kätensä rinnoillesi ja näytä miten niitä tulisi koskea.

Hyvä peukkusääntö on siis aloittaa varovaisesti, jos vastapuoli ei ole valmiiksi todella kiihottunut. Rintojen ottaminen kämmeniin ja niiden hellä hyväileminen/hierominen (myös rintaliivien läpi) ovat hyviä tapoja aloittaa. Rintojen sivun jälkeen nännipiha on varmempi paikka jatkaa kuin suora nännikosketus, varsinkaan voimakas sellainen. Nännien kovettumisesta huomaa kyllä, jos hän kiihottuu siitä mitä olet tekemässä. Tarkkaile siis kumppanin reaktioita ja jos hän näyttää nauttivan, voit kokeilla "koventaa otteita", ehkä jopa nipistääkin niitä.

Muista myös vaihdella kosketuksen voimakkuutta ja nopeutta. Jos huomaat kumppanisi nauttivan jostain tietynlaisesta kosketuksesta erityisen paljon, anna hänen nauttiakin siitä ennen kuin taas vaihdat voimakkuutta tai nopeutta. Usein rinnat ovat alussa hyvin herkät, mutta vaativat kiihottuessa enemmän voimakkuutta.

Rintojen nuoleminen ja imeminen voi olla erittäin kiihottavaa, samoin se jos hyväilette yhtä aikaa toinen toistenne rintoja. Leiki siis kielelläsi ja suullasi hänen nännillään samalla kun hyväilet hänen toista rintaansa kädelläsi tai sormillasi. Rintojen hyväileminen ja nipistäminen seksin aikana, samaan aikaan kun stimuloit hänen klitoristaankin, voi olla äärimmäisen kiihottavaa ja nopeuttaa tai voimistaa orgasmia. Voit myös itse hyväillä omia rintojasi samalla kun saat häneltä vaikkapa suuseksiä, jotta hän voi keskittyä siihen mitä hän on tekemässä.

Jos tiedät kumppanisi nauttivan rintojensa koskettelusta, tai arvelisit hänen pitävän siitä, voit kokeilla myös seuraavia:


  • nuole kumppanisi rintakehää ja käsivarsien alapuolta ja etene rintoja kohti
  • testaa erilaisia tuntemuksia, erittäin kevyistä kosketuksista rajuihinkin kosketuksiin
  • nuole ja näyki herkkää rintojen alapuolta
  • hautaa kasvosi hänen rintoihinsa
  • ota hänen rintansa kämmeniisi ja purista rinnat yhteen
  • painaudu kehollasi hänen rintojaan vasten
  • kostuta sormesi nuolemalla ja pyöritä kosteaa sormeasi hänen nännillään. Voit myös käyttää liukastetta (nuoltavaa/syötävää sellaista) tai jopa hänen omia kehon nesteitään samaan tarkoitukseen
  • läpsäise hänen nänniään nopeasti ja kevyesti, nipistä sitä. Vuorottele näiden välillä
  • puhalla ilmaa kostealle nännille
  • ota nänni etusormesi ja peukalon väliin, nuole ja ime nännin päätä niin kuin se olisi hänen klitoriksensa
  • purista hänen rintansa yhteen ja nuole molempia nännejä yhtä aikaa
  • nipistä, purista ja pyöritä hänen nännejään peukalon ja etusormen välissä
  • käytä nänninipistimiä stimuloimaan hänen rintojaan, jotta saat kätesi vapaaksi muuhun hyväilemiseen
  • kokeile vibraattorin tuottamia aistimuksia nänneihin
  • hiero omaa pimppiäsi hänen nänniään vasten tai omaa nänniäsi hänen klitorikseensa
  • ns. tissipanon ei tarvitse olla rajoittunut vain heteroparien väliseksi jutuksi: jos käytössänne on strap-on, voit panna kumppaniasi hänen rintojensa väliin ja/tai pyytää tekemään saman sinulle. Käyttäkää tällöin liukastetta tai sylkeä kitkan vähentämiseksi
  • levitä hänen rinnoilleen jotain syötävää, kuten vatkattua kermaa, hilloa, syötävää makuliukuvoidetta tai jäätelöä, ja nuole se pois hitaasti
  • mikäli kumppanisi pitää kivun tuntemuksista, voit myös tiputtaa sulaa kynttilän vahaa hänen rinnoilleen. Huomioi, että korkeudella on tässä myös merkitystä, vaha jäähtyy tippuessaan ja on korkeammalta tiputettaessa vähemmän kuumaa kuin lähietäisyydeltä valutettuna
  • rinnoille voi myös antaa monipuolisen oman hieronnan muun hieronnan ohessa
  • jos/kun kylvette tai käytte yhdessä suihkussa, voit pestä hänen rintansa niihin saippuaa hieroen

Nänninipistimistä on hyvä muistaa se, ettei niitä tulisi pitää kiinnitettyinä yhtäjaksoisesti enempää kuin 20-30 minuuttia. Nänni myös turtuu intensiivisessä puristuksessa. Kivun, nautinnon ja/tai kiihottavat tuntemukset palaavat kun poistat nipistimet veren palautuessa kudokseen. On myös hyvä kokeilla nipistimiä ensin omiin nänneihin ennen kuin kokeilet niitä kumppaniisi.

Tekniikoita ja mahdollisuuksia rintojen monipuoliseen stimuloimiseen on siis paljon, joten selvitä kuinka herkät kumppanisi rinnat ja nännit ovat. Nännien stimuloiminen voi aiheuttaa kohdun supistelua ja sitä kautta erityistä mielihyvää joillekin naisille. Nänneistä näyttäisi myös tutkimusten mukaan johtavan suoria hermoyhteyksiä samoille aivoalueille kuin sukupuolielimistäkin, orgasmituntemukset näin mahdollistaen. Kaikki naiset eivät kuitenkaan kyseisiä tuntemuksia saa. Näin ollen tässäkin asiassa keskustelut sekä kumppanin aktiivinen kuunteleminen (myös kehonkielen) ovat siis tärkeitä silloin kun on tilanne ns. päällä.

Loppukevennyksenä lista synonyymeistä. Cityn bloggari Epic Memo, joka listasi pimpin synonyymit joulukuussa 2013, on sittemmin kehitellyt myös varsin kattavan synonyymilistan sanalle tissit. Listalta löytyy kaiken kaikkiaan 220 ilmausta naisen rinnoille. Suuri osa on mielestäni myös halventavia ja erityisesti heteromiesten kokoihanteita heijastavia.

Omat suosikkini listan ilmauksista ovat: rinnat, boobsit, melonit, hunajamelonit, munkit, appelsiinit, povi, nuput, tisut, omenat, omput, tisukat, tissikät, kaksoset, tyynyt, kukkulat, mandariinit, hunajaiset, greipit.

Muita: bosat, daisarit, ryntäät, fileet, kannut, hinkit, maitorauhaset, maitotonkat, meijerit, kupit, vesimelonit, nisut, nisät, muffinsit, rintakehä, rinnukset, rintavarustus, läpyskät, keuhkot, puskurit, riiput, roikut, etumus, etukyttyrät, etuvalot, ajovalot, pamelat, kummut, räpylät, pehmopallot, tynnyrit, nyppylät, ketunnokat, kellukkeet, muhkut, ilmatyynyt, ilmapallot, hupikummut, kärpäslätkät, kouralliset, linnanmäet, maitopussit, purjeet, sitruunat, utareet, hölskyt, lollot, lollerot, löllykät, lölleröt, löllökät, pomput, pomppupallerot, bumtsibumit, rypäleet (tosi pienet amberit), rusinat (even smaller), pullat, etupakarat, keilapallot, etunojat, ämpärit, tynnyrit (HUGE), tonkat, muhkurat, pallerot, pom-pomit, bombomit, kattilat, dondot, jalkapallot, koripallot, rukkaset (riiput), lapaset (edellistäkin riipummat), kulhot, bonbonit, kookokset, bosannat, bosberokset, palovaroittimet, etukenot, pallukat, parilliset, verhot, titties, bomberokset, bomberot, kylkiluut, kupposet, tuopit, tuopposet, nyppylät, kalliot, mount everestit, himalayat, beyoncet, bjönssit, xenat, tulpat, korit, pullot, iTits, kelluvat, turvatyynyt, lupsukat, möhkylät, hoplopit, hypykät, hyppivät, bambut, hiphopit, pomppivat, pomput, ryntsyt, silmukat, silikonit (feikit), silkkarit (same shit), rintaposket, sydämet, pamsut, kilvet, lurpat, luppakorvat, panssarit, bonantsat, ankkurit, möykyt, kyyhkyset, ylämäet, bingopallot, lipukkeet, möhkylät, läpät, rintalihakset, kennot, käteen sopivat (paitsi joillain), boltsit, himokkaat, kädelliset, lamput, tölkit, bumtsit, pampulat, tuplanollat, eriparit (useimmilla), painot, etupyrstöt, nielurisat, laalaat, nugetit, laavut, majakat, planeetat, teltat, täysikuut, pyörylät, hypykkäät, hypyttimet, ne mistä maito tulee, imukupit, laskuvarjot, veneet, lumikit, rauhaset, v-aukko, kanootit, hölskykkäät, hölskyttimet, dorikset, silja linet, amberssonit, lavuaarit, pantilliset, pehmoiset, tomaatit, lätsät, täydellisyyden perikuvat, pönikät, pussukat, tuttipullot, donitsit, hyllyvät, jakkarat, taulut, laukut, tuubit, palat, siivut, satulat, helout (englantilaisittain helöyt), puristeltavat, lissut, hipelöitävät, charmikkaat, yläistuimet, suikaleet, kalapuikot, kuvut, vaunut, tamburiinit, hyvä syy mennä saunaan, sun äidilläsikin on ne.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Suuteleminen


Huulissamme on paljon hermoja ja huulten iho on hyvin ohut, huulet ovat kuin tehdyt herkkien kosketusten saamiseen ja niiden antamiseen.  Suukkoja ja suudelmia onkin hyvin monenlaisia - lentosuukkoja, käsisuudelmia, poskisuudelmia, suudelmia huulille, lyhyitä pusuja, ranskalaisia suudelmia, suudelmia eri kehon osille, suudelmia tervehdittäessä, suudelmia kunnianosoituksena, äidillisiä tai isällisiä suudelmia, suudelmia jäähyväisiksi ja intohimoisia suudelmia joitakin mainitakseni.

Romanttinen suudelma on kuitenkin suudelmista se, joka käynnistää fysiologisten reaktioiden vyöryn. Intohimoisen suudelman aikana verisuonet laajenevat ja aivot saavat enemmän happea. Hengitys nopeutuu ja muuttuu epätasaisemmaksi, posket hehkuvat, pulssi kiihtyy, pupillit laajenevat. Hormonituotantoon tulee myös piikki, dopamiinin, serotoniinin, norepinefriinin, oksitosiinin ja adrenaliinin tuotanto suorastaan kylvettää kehoamme hetkellisesti. Biologiassamme suutelemisella vaikuttaa siis olevan nautinnon kannalta kiinteä, jopa riippuvuutta aiheuttava rooli.

Suuteleminen onkin eräs tavallisimmista esileikin osista vaikka kaikki eivät suutelemisesta itsessään pidäkään. Suuteleminen ei varsinaisesti ole tekniikkalaji, yhteisen sävelen etsiminen ja löytäminen on "Se Juttu" ja parhaimmillaan suuteleminen sujuukin kuin tanssi kumppanin kanssa.

Suutelemista kumppanin kanssa voi halutessaan kehittää ja monipuolistaa. Vinkkejä suutelemisen kehittämiseen löytyy lukuisista artikkeleista, mm. rakkaudeksi.fi-sivustolta, josta löytyy seuraava suutelutehtävä:

"Suudelkaa toisianne intohimoisesti, mutta ilman, että se johtaa seksiin.
  • Kokeilkaa erilaisia tapoja ja tyylejä – helliä suudelmia, intohimoisia suudelmia, nopeita suudelmia tai leikkisiä suudelmia
  • Seuratkaa, kumpi on aktiivisempi ja innokkaampi ja vaihtakaa osia.
  • Keksikää uudenlaisia suudelmia, jollaisia ette ole koskaan kokeilleet.
  • Miltä tuntuu työntää kielesi kumppanisi suupieleen tai ehkä tunnustella kielelläsi hänen hampaitaan?
Nauttikaa! Älkää vaatiko toisiltanne mitään esileikkiä enempää juuri nyt."

Useimmat naiset arvostavat asteittaista etenemistä eli käytännössä mm. sitä, ettei heti aloiteta ranskalaisella suudelmalla. Toki, jos tilanne on kehittynyt illan aikana jo pitkään flirtin tai kiusoittelun myötä hyvin seksuaalissävytteiseksi, tilanne voi jo olla kypsä kiihkeälle ja intohimoiselle kielisuudelmalle. Mutta pääsääntöisesti, jos vastapuoli ei ole valmis kielikontaktiin, on varminta aloittaa hienovaraisemmin.

Voit esimerkiksi aloittaa menemällä aivan lähelle, ottamalla suutelukumppanin kasvot kämmentesi väliin, hyväillä poskia ja katsoa samalla vastapuolta syvälle silmiin. Aloita pienin suudelmin äläkä kiirehdi. Anna kiihtymyksen rakentua. Jo kevyt ja herkkä kosketus huulille voi aikaansaada suurta nautintoa. Tämän jälkeen, ota kielesi pää mukaan suudelmaan ja kosketa sillä hänen hampaitaan. Sulje silmäsi, jotta voit keskittyä tuntemuksiisi siitä miltä hänen huulensa ja kielensä tuntuvat. Seuraa koko ajan aktiivisesti kumppanisi reaktioita, sillä jotkut naiset eivät pidä ollenkaan kevyistä ja pienistä suudelmista, toiset nimenomaan janoavat niitä. Jotkut eivät ollenkaan pidä kielisuudelmista, jotkut naiset käyttävät kieltään hyvin aggressiivisesti, toiset pitävät enemmän herkemmistä kielisuudelmista. Makuja on monenlaisia ja sen vuoksi yhteinen sävel on olennaisen tärkeä löytää, eikä suinkaan esitellä omia ns. suutelijan taitojaan toiselle sooloesityksen kaltaisesti.

Keskity siis hänen kehonkieleensä ja reaktioihinsa. Vaikuttaako siltä, että hän haluaa lisää? "Matki" hänen suutelemistaan. Kumartuuko hän lähemmäksi sinua ja suuteleeko aiempaa voimakkaammin? Vastaa siis samalla tavalla. On olennaista sovittaa oma suutelemisen voimakkuuden taso kumppanin intensiteetin tasoon.

Muita, mm. Cagen Lesbian Sex Biblesta löytyviä vinkkejä erilaisten suutelutapojen löytämiseksi:
  • keskeytä pitkä, syvä ja voimakas suudelma kevyillä ja pehmeillä suudelmilla
  • näyki ja ime rakastajasi huulia
  • nuolaise rakastajasi ylähuulta kevyesti
  • näyki rakastajasi alahuulta hellästi hampaillasi
  • vältä märkiä ja löysiä suudelmia, joista kukaan ei pidä
  • pidä kielesi pehmeänä kielisuudelman aikana ja vältä voimakkaita edestakaisin työntyviä liikkeitä, joista harva nainen pitää

Suudellessa voi myös äännellä, voihkia tyytyväisyydestä tai sanoa pitäväsi hänen suudelmastaan vahvistaen siten suutelukumppanin käsitystä siitä minkälaisesta suutelemisesta hänen kanssaan pidät.

Kosketa kumppaniasi suudelman aikana myös muuten. Moni nainen pitää parhaimpana suudelmaa, jossa hyvillään samalla niskaa, päätä, kaulaa, rintoja, selkää, peppua tai lantiota. Erogeenisimpiä alueita, kuten rintoja, ei tosin kannata koskettaa ihan ensiksi, koska se voidaan tulkita viestinä siitä, että olisit kiinnostunut vain seksistä samaan aikaan kun hän haluaisi nauttia esileikistä. Taikka vain suudella kanssasi ilman sen kummempia päämääriä seksiin liittyen.

Rintojen koskettamista voi kokeilla varovasti ensin, hipaisemalla niitä suudelman aikana. Jos hän reagoi tulemalla lähemmäksi sinua tai ojentautumalla sinua kohti aiempaakin enemmän, tyytyväisestä huokailusta puhumattakaan, on se merkki siitä, että voit jatkaa rintojen sivustaa hyväilemällä (älä koskaan koske nännejä heti ensin). Jos hän ottaa välimatkaa, se tarkoittaa, ettei rintojen koskeminen siinä vaiheessa ollut hyvä juttu. Mikäli haluat omia rintojasi hyväiltävän, ota hänen käsistään kiinni ja aseta ne rinnoillesi. Nännejä voi hyväillä, jopa nipistää sitten kun hän alkaa olla todella kuumana sinuun. Ota kuitenkin huomioon se, että nännit voivat olla todella herkät eikä kaikki naiset välttämättä halua nännejään kovin voimakkaasti kosketeltavan, muutoin kuin korkeintaan seksin aikana.

Eroottinen suudelma voivat olla erittäin tehokas esileikki ja tunnelman luoja. Olen kuullut joidenkin naisten sanovan, että suutelutaidot korreloisivat seksitaitojen kanssa, mutta olen voimakkaasti eri mieltä. Jotkut naiset eivät vain yksinkertaisesti pidä suutelemisesta ja toisilla taasen on saattanut olla kumppani, joka ei ole pitänyt suutelemisesta. Tai sitten he vain eivät ole suudelleet monipuolisesti muista syistä, edellinen kumppani on ollut kieltä puoliväkisin suuhun tunkeva yksilö. Silloin kiinnostus suutelemiseen on saattanut olla vähäistä muista, ulkoisista syistä johtuen. Meillä on tapana viedä suutelemisen tapoja suhteesta toiseen, samoin kuin harrastaa seksiäkin tavoilla, jotka ovat meille ennestään tuttuja ja turvallisia. Älä siis leimaa toista osapuolta huonoksi suutelijaksi tai arvele syyttä suotta hänen olevan "huono" sängyssäkin. Monelle riittää pieni vinkkikin siitä mitä toivoisit hänen tekevän seuraavaksi, joten ohjaa häntä kokeilemalla suutelun aikana asioita joista itse pidät ja katso vastaako hän siihen. Etsikää yhdessä teille yhteiset intohimoisen suutelemisen tavat :)

Kuva: Amazon.com

Koskettamisen eri tavat

Kolmas psykologi Linda De Villersin listaama rakastamisen taito, puhumisen ja kehon tuntemuksen lisäksi, on kosketus. Miten tulla paremmaksi rakastajaksi-kirjassaan hän lainaa antropologi Ashley Montagua: "Kun sinua hyväillään, hoivataan, rauhoitellaan ja pidetään sylissä monin tavoin, opit antamaan noita samoja asioita toisille."

De Villers jakaa koskettamisen kolmeen eri tapaan: tunteita ilmaisevaan kosketukseen, aistilliseen kosketukseen ja seksuaaliseen kosketukseen. Mikäli suhteessa ei ole kaikkia kolmea näistä, suhde ei hänen mukaansa voi olla täysin toimiva. Erilaisten kosketusten avulla kumppanit voivat ilmaista toisilleen kaiken rakkaussuhteelle tärkeän, välittämisen, kiintymyksen, läheisyyden, mielihyvän ja intohimon.

Tunteita ilmaiseva kosketus luo turvallisuutta ja hyvää oloa. Kun kumppanit eivät koske toisiaan hellästi he menettävät hellyyden ja välittämisen tunteet. Jos tunteita ilmaiseva kosketus puuttuu, mutta seksuaalista kosketusta on, kumppani saattaa kokea, ettei häntä rakasteta tai hän voi kokea olevansa pelkkä seksiobjekti.

Tunnetta ilmaisevat kosketukset ovat kiintymyksen ja hellyyden osoituksia, halauksia, silittelyä, käden pitämistä olkapäillä, käsi kädessä olemista, pusuja, halauksia, hiusten silittämistä, toista vasten painautumista.

Ne, jotka koskettavat kumppaniaan pelkästään tunnetta osoittavasti, ovat ensisijaisesti seuralaisia, eivät rakastajia. Kuin olisi kämppiksen, siskon tai veljen kanssa. Silloin voi tuntea olonsa hyvinkin rakastetuksi, muttei seksuaalisella tavalla haluttavaksi. Suhdetta voi jatkaa vuosia samalla tavalla, mutta on todennäköistä, että suhteeseen liittyy hiljaista tyytymättömyyttä tai kätkettyä seksuaalista halua.

Aistillinen kosketus tuo mielihyvää ja rentouttaa. Aistillisen kosketuksen puute saattaa vaikuttaa seksuaaliseen halukkuuteen. Aistillisen kosketuksen puute erottaakin usein huonon seksin hyvästä seksistä. Ilman aistillista kosketusta seksi saattaa olla pelkkää tylsää toimintaa, jonka seurauksena puolestaan voivat olla mm. orgasmivaikeudet. Moni nainen sanoo saavansa orgasmin vain jos seksiin kuuluu myös aistillista kosketusta.

Kun tunteita osoittava koskettaminen on luonut kumppaneiden välille välittämisen ilmapiirin ja tuonut kumppanit lähelle toisiaan, voivat aistilliset hyväilyt sytyttää seksuaalisen halun. Koska aistilliseen koskettamiseen ei kuulu kiire eikä tavoitteeseen pyrkiminen, voitte kokea sen erityisen voimakkaana tapana ilmaista välittämistä toisillenne. Sukupuolielimet eivät ole pääosassa, eikä päämäärä ole seksuaalinen kiihottuminen, vaikka niin voikin samalla käydä. 

Seksuaalinen kosketus sytyttää intohimon ja purkaa estoja. Seksuaalinen kosketus antaa kumppaneille vahvistuksen heidän vetovoimastaan seksuaalisina olentoina. Seksuaalinen kosketus sisältää toisen koskettamisen kaikkein erogeenisimmältä alueelta, sukuelimistä. Aistillisen ja seksuaalisen kosketuksen välinen hienoinen ero onkin päämäärä. Seksuaalisen kosketuksen tavoite on tuottaa ne fysiologiset muutokset, joita kiihottumiseen tarvitaan, saada kumppani syttymään seksiä varten. Seksuaalinen kosketus saattaa huipentua orgasmiin, tai sitten ei.

Joskus rakastajan tapa koskettaa voi olla sellainen, ettei se sovi sinulle ja tyydytä sinua seksuaalisesti. Tapa koskettaa voi siis myös olla turn off. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi kaikille. De Villers listaa joitakin tällaisia intohimon yleisimpiä sammuttajia, joita hänen haastattelemansa pari ovat listanneet:
  • Seksuaalinen kosketus, joka alkaa liian pian. Ennen kuin kysytään kuulumisia tai osoittamatta hellyyttä muulla tavoin
  • Mekaaninen seksuaalinen kosketus. Rutiininomainen koskettaminen
  • Tunnusteleva seksuaalinen kosketus. Hapuilu ja epävarmuus kosketettaessa
  • Seksuaalinen kosketus, joka jättää aistillisen kosketuksen väliin ja suuntautuu vain muutamaan paikkaan kehossa: "Joskus tuntuu, että olen vain pari tissejä, vaikka tiedän, että hän rakastaa minua."
  • Seksuaalinen kosketus, joka ei ole molemminpuolista: "Minusta on ikävää, kun hän on niin passiivinen; tuntuu kuin hän suostuisi rakasteluun vain minun takiani."
  • Seksuaalinen kosketus joka on liian karkeaa, tai liian hellävaraista
De Villersin kirjassa on erilaisia harjoituksia kaikista kolmesta eri koskettamisen tavasta. Tunteita ilmaisevan kosketuksen harjoitukset (3 kpl) ovat kysymyssarjoja, joihin kummankin suhteen osapuolen tulisi vastata. Tavoitteena on ymmärtää, minkälaisia tunnetta ilmaisevia kosketuksia kumppanit haluaisivat toisiltaan sekä syventää läheisyyden tunnetta ja luottamusta suhteen osapuolten välillä.

Aistillisen koskettamisen harjoitusten (3 kpl) perusperiaatteena puolestaan on vuorottelu. Antamisen ja saamisen opetteleminen vuorotellen, syventyminen kokemaansa mielihyvään ja toisaalta omien tunteiden ilmaiseminen pelkän kosketuksen avulla.

Vinkkeinä aistillisen kosketuksen harjoituksiin De Villers listaa mm. seuraavia asioita:
  • Kosketelkaa toisianne aistillisesti aina kuin se on olosuhteiden puolesta mahdollista. Joko spontaanisti tai suunnitellusti. 
  • Älkää koskaan kiirehtikö, aistillisen koskettamisen harjoitusten tulisi kestää noin 30 minuuttia.
  • Päättäkää etukäteen rakasteletteko vai ette. Pitäkää päätöksestä kiinni. Vastustakaa houkutusta, jos olette sopineet, ettette rakastele, sillä voitte oppia näin paremmin nauttimaan kaikista aistimuksistanne.
  • Päättäkää roolit etukäteen. Jos toinen on vaikkapa väsynyt tai alakuloinen, voitte keskittyä koskettamaan vain häntä. Tai vuorotella.
  • Käyttäkää öljyä tai kosteusvoidetta vähentämään kitkaa
  • Puhukaa toisillenne mahdollisimman vähän
  • Pitäkää mielessä, että aistillinen kosketus on kevyt ja hyväilevä, ei hierova. Hieronnan paine voi turruttaa ihon. Kevyt hyväily tuottaa suurempia aistimuksia, koska se aktivoi hermoja eikä lihaskudosta.

Seksuaalisen kosketuksen harjoitukset (samoin 3 kpl) perustuvat myös vuorotteluun. Vinkkinä seksuaalisen kosketuksen kokemusten laajentamiseen De Villers kehottaa hidastamaan sillä kipinän elossa pitäminen on sitä, että luodaan odotusta ja kiihkeää halua ennen seksuaalista toimintaa ja sen aikana. Liikkeiden hidastaminen antaa myös mielelle tilaisuuden ennakoida seuraavaa mielihyvän aaltoa. Tämä myös tukee sitä ajatusta, että aivot ovat tärkein sukupuolielimemme, vaikka iho onkin niistä suurin. Hidastaminen voi myös johtaa parempaan seksiin. Hermopäät saattavat turtua liiasta ärsytyksestä, jos kosketus on liian voimakas tai nopea.

Mikäli jompikumpi suhteen osapuolista kokee suhteessa "koskettamisen nälkää", luultavasti joku edellä mainituista koskettamisen tavoista puuttuu, tai sitä on liian vähän. Arjen kiireet voivat myös vaikuttaa koskettamisen vähyyteen. Koska koskettaminen lisää oksitosiinin tuotantoa, se samalla syventää suhdetta, vähentää pelkoa, lisää luottamusta ja kiintymystä välillänne. Mitä enemmän kehossamme on oksitosiinia, sitä vähemmän tunnemme stressiä, masennusta tai ahdistusta. Koskettakaa siis toisianne monin tavoin ja parannatte siten omaa hyvinvointianne sekä suhdettanne muutenkin.


lauantai 17. tammikuuta 2015

Itsetunnon vaikutus seksielämään

Sillä kuinka puoleensavetäviksi koemme itsemme, voi olla paljonkin vaikutusta seksielämään. On helpompaa rentoutua sängyssä ja nauttia toisen ihmisen läheisyydestä, jos pitää itseään kauniina tai jos on varma vetovoimastaan kumppaniinsa nähden.

Valitettavasti vallitseva yhteiskunta ei tue hyvän itsetunnon kehittymistä juuri millään tavoin. En tunne yhtään naista, joka olisi täysin tyytyväinen omaan kehoonsa. Jos vaikkapa kahdeltakymmeneltä naiselta kysytään muuttaisivatko he kehostaan jonkun kohdan, jokainen nimeään varmasti ainakin yhden. Minäkin, vaikka omaan ns. hyvän itsetunnon.

Itsetunnon parantaminen ei ole helppoa, koska vallitsevan kauneusihanteen mukaan kaunis nainen on hoikka, timmissä kunnossa oleva, rypytön ja selluliititon malli, jolla on isot rinnat. Näitä kauneusihanteen mukaisia naisia me kaikki näemme jatkuvana virtana televisiossa, elokuvissa, mainoksissa ja lehdissä. Fakta on kuitenkin se, että etenkin valokuvissa mallien ulkonäköä on lähes aina paranneltu Photoshopilla. Tapa on niin yleinen, että suomen kielessä on sille oma verbinsäkin, "photoshopata".  Moni ulkonäkötyöläinen myös harjoittaa epärealistista elämäntapaa, syöden minimaalisesti ja liikkuen määriä joka ei arjessaan kiireiselle tavalliselle ihmiselle välttämättä ole edes mahdollinen. Moni ulkonäöllään itsensä elättävä on myös käynyt kosmeettisessa leikkauksessa.

Kauneusihanteet ovat vaihdelleet paljon vuosisatojen aikana. Fakta on myös se, ettei meistä suurin osa hae itselleen mallin näköistä kumppania. Muun muassa minä itse pidän ihan tavallisista, kurvikkaista suomalaisnaisista, sellaisista, joissa on kiinnipidettävää ja kehon kaaria hyväiltäväksi asti. Kehonsa kanssa sinut oleva kurvikas nainen on "kuuma". Moni tuntemani lesbonainen on samaa mieltä.

Kuinka itsetuntoa sitten voisi parantaa? Asiaa vähintäänkin sivutaan jokaisessa seksiin liittyvässä kirjassa, jonka olen lukenut. Joissakin neuvotaan aloittamaan kuntoilu. On totta, että kuntoilu voi parantaa itsetuntoa, mikäli huono itsetunto johtuu esimerkiksi liikakiloista. Mielestäni kuntoilu ratkaisuna huonoon itsetuntoon on kuitenkin vain laastari haavan päälle. Kestävin ratkaisu olisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ryppyineen, selluliitteineen, jenkkakahvoineen, roikkuvine tisseineen päivineen. Yksinkertaisesti siksi, että kauneusihanteen mukainen kauneus ei ole ikuista. Me kaikki vanhenemme joskus.

Olen ollut omissa parisuhteissani onnekas, sillä minulla on ollut pariinkin eri otteeseen kumppani, joka on kehunut ulkonäköäni hyvin aktiivisesti, vaikka olen omasta mielestäni ihan tavallisen näköinen. Vielä parikymppisenä itsetuntoni oli samaa luokkaa kuin muidenkin sen ikäisten naisten. Näin lähes pelkästään virheitä ja puutteita katsoessani peiliin. Silloinen kumppanini oli kuitenkin erittäin hyvä ilmaisemaan viehätysvoimaani hänen suhteensa sekä sanoin, että non-verbaalisin keinoin. Pari ensimmäistä vuotta intin mielessäni aina vastaan kun hän sanoi minua kauniiksi tai seksikkääksi tai kehui jotakin kohtaa minussa. Hän kuitenkin jatkoi kehumista vuosi toisensa jälkeen ja pikkuhiljaa aloin uskoa niihin itsekin. Kiloja kertyi niinä vuosina yli 20 lisää, mutta se ei vaikuttanut hänen mielipiteeseensä minusta millään tavalla.

Sen vuoksi, että omat kokemukseni asiasta ovat hyviä ja oma itsetuntoni on parantunut erityisesti juuri rakastavien parisuhteiden seurauksena sen jälkeenkin, suosittelen lämpimästi oman kumppanin kehumista lääkkeeksi mahdollisiin itsetunto-ongelmiin. Jokainen meistä haluaa kokea olevansa haluttava. Kerro se kumppanillesi omin sanoin, ole aito. Kerro, mikä kohta hänessä on sinusta erityisen seksikäs tai kaunis. Sano hänen rintojensa olevan ihanat. Kerro hänen tuoksuvan hyvältä ja maistuvan hyvältä. Kerro hänen olevan "pantavan ihana". Niillä sanoilla, jotka ovat sinulle luontevia. Sano ääneen ne positiiviset asiat, jotka hänen kehossaan pidät, mitä tahansa ne ovatkin. Ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole merkki pinnallisuudesta ja ne voivat myös vähitellen myös saada hänet näkemään itsensä muiden ihmisten silmin.

Vaikka omalla kohdallani kumppaneideni kehuilla onkin ollut itsetunnon paranemisen kannalta huomattavasti isoin merkitys, muitakin keinoja itsetunnon parantamiseen ja itsekriittisyyden vähentämiseen on. Lukemassani kirjallisuudessa esimerkiksi seuraavia:

Kuva: http://www.peterpaulrubens.org - Venus at a Mirror
  • Riisuudu alasti, katso itseäsi peilistä ja mieti mitä näet. Älä kritisoi itseäsi ja yritä unohtaa ne ihanteet, joiden mukaisilta sinun "pitäisi" näyttää. Kehu ääneen niitä piirteitä, joista itsessäsi pidät.
  • Mieti, mistä negatiiviset ajatuksesi ovat alun perin peräisin.
  • Kirjoita lista asioista, joista itsessäsi pidät. Säilytä lista ja täydennä sitä ajan kanssa. Näytä lista kumppanillesi.
  • Kun joku seuraavan kerran kehuu ulkonäköäsi, ota kohteliaisuus vastaan. Usko se, äläkä intä mielessäsi (tai ääneen) vastaan tai keksi tekosyitä kyseiselle kohteliaisuudelle. Hän näkee sinut niin. Se on hänen mielipiteensä sinusta. Anna muiden arvostaa itseäsi. Kyseinen henkilö pitää ulkonäöstäsi.
  • Puhu ulkonäköpaineistasi jonkun läheisen ystäväsi kanssa. Kertokaa toisillenne mitkä piirteet teidän mielestänne ovat kauniita tai seksikkäitä toisessa. Saatat yllättyä positiivisesti kuullessasi millaisena ystäväsi sinut näkee.
  • Kun menet seuraavan kerran johonkin paikkaan, jossa on alastomia tai vähäpukeisia naisia, katso ympärillesi. Meitä on monen muotoisia ja -näköisiä. Arvosta näkemääsi, kaikkia muotoja ja kokoja. Älä arvostele, vertaile tai tuomitse. Yksi syy ulkonäkökriittisyyteemme on se, ettemme näe todellisuutta ympärillämme. Käsityksemme kauneudesta on vääristynyt, koska se on pitkälti photoshopattujen mallien jne. värittämä. Suurin osa naisista ei näytä mallikaunottarilta. Varsinkaan alasti.
  • Voit myös pyytää kumppaniasi kertomaan mistä piirteistä sinussa hän pitää, mikäli hän ei muista sitä kovin usein kertoa.
  • Mikäli olet epävarma oman pimppisi ulkonäöstä, muista että niiden ulkonäössä on isoja eroja eikä voi sanoa, että mikään pimppi olisi ainoa oikeanlainen. On hyvin tavallista, että esimerkiksi häpyhuulet ovat "eri paria". Aivan kuin rinnatkin. Toinen on usein toista isompi. Käy esimerkiksi Large Labia Project-sivustolla katsomassa minkälaisia niitä on.
  • Mikäli haluat, voit vielä kokeilla tehdä pieniä muutoksia ulkonäköösi. Vaihtaa kampausta tai tyyliä.
  • Jos kärsit syömishäiriöstä, hae apua.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Seksistä keskusteleminen

Käytännön neuvoja tai vinkkejä seksistä puhumiseen oman kumppanin kanssa on ollut lukemissani seksiä käsittelevissä oppaissa yllättävän vähän. Oma käsitykseni kuitenkin on, ettei aiheesta välttämättä ole kauhean helppoa puhua täysin avoimesti ja aidosti, varsinkaan kauhean syvällisellä tasolla tai ns. tabuista aiheista. Tai silloin kun keskustelu suhteessa ylipäätään ei suju hyvin.

Yritän kuitenkin koota tähän blogipostaukseen vinkkejä muutamasta lähteestä, Linda de Villersin Miten tulla paremmaksi rakastajaksi-teoksesta, jossa aihetta on käsitelty luultavasti laajimmin, Wendy Casterin New Lesbian Sex Bookista, Felice Newmanin The Whole Lesbian Sex Bookista sekä Diana Cagen Lesbian Sex Biblesta.

De Villersin kirjassa kohderyhmänä ovat kaikenlaiset pariskunnat. Muut mainitsemani kirjat on suunnattu nimenomaan lesboille.

Rakastamisen taidot

Psykologi Linda De Villersin listaamia rakastamisen taitoja on neljä (suomennokset Kari Kiianmaan):
  1. Puhuminen
  2. Ruumiillinen rakkauselämä
  3. Kosketus
  4. Leikki
joista kullekin on kirjassa omistettu 30-40 sivua. De Villers jakaa seksistä keskustelemisen kahteen eri keskustelun muotoon, vertikaaliseen ja horisontaaliseen. Vertikaalinen keskustelu käydään sängyn ulkopuolella silloin kuin ei harrasteta seksiä, horisontaalinen keskustelu käydään esimerkiksi sängyssä, seksuaalisen toiminnan aikana.

Jako on mielestäni hyvä. Tunnelma muuttuu äkkiä liian analyyttiseksi kesken toiminnan, jos vasta siinä vaiheessa aletaan puimaan aihetta syvällisesti. Toisaalta, juuri seksin aikana on helppo kertoa mikä tuntuu erityisen hyvältä ja etenkin jos joku tuntuu epämukavalta. Molemmilla keskustelun muodoilla on siis mielestäni paikkansa.

Keskustelemisen hyötyjä ovat ainakin seuraavat. Kumppanit oppivat toistensa seksuaalisista mieltymyksistä ja voivat siten maksimoida seksuaalisen nautinnonkin. Avoimen keskustelun jälkeen ei tarvitse yhtä paljon arvailla mistä toinen pitää ja onko hän tyytyväinen. Keskusteleminen voi myös vähentää väärinymmärryksiä, jotka puolestaan saattaisivat vähentää kiinnostusta seksiin. Keskusteleminen voi lisätä jännitystä seksielämään jos kumppanit löytävät sitä kautta uusia tapoja seksin harrastamiseen. Keskustelu myös rakentaa läheisyyden tunnetta kumppaneiden välille sillä vastaavia intiimejä asioita ei yleensä kerrota kovin monille läheisille. Keskustelu flirttailevaan tai eroottiseen sävyyn voi lisäksi itsessään lisätä seksuaalista mielihyvää ja seksuaalista kiinnostusta.

Jos seksistä ei keskustella suhteessa ollenkaan, on todella vaikea, jopa mahdotonta parantaa sitä. Sekin on kuitenkin todella tärkeää, miten asiasta puhutaan. Olen omissa suhteissani pystynyt puhumaan seksistä hyvin avoimesti. Johtuen luultavasti iästäni ja siitä, että olen vanhetessani tullut yhä enemmän sinuiksi oman seksuaalisuuteni kanssa. Kumppanini ovat myöskin olleet luonteeltaan avoimia. En ole varsinaisesti tarvinnut neuvoja tähän liittyen, joten luotan seuraavassa ammattilaiseen, jolla on psykologin ja pariterapeutin työstä pitkä kokemus.

Linda de Villersin suuntaviivat rakkauselämästä puhumiseen ovat seuraavat:

Älä arvostele. Sopikaa ettette arvostele toisianne. Kumpikin teistä on ok. Sekä sinä, että hän. Jos et ole sinut omien toiveidesi ja tarpeittesi kanssa, et luultavasti pysty keskustelemaan seksistä neutraalisti, reagoimatta liian herkästi tai vastustelevasti.

Varatkaa keskusteluun aika jo etukäteen. Keskustelun luonne on väistämättä intiimi, joten puhukaa siitä mikä olisi paras paikka ja tilanne keskustella aiheesta. Mieluiten niin, ettei mikään tai kukaan keskeytä teitä. Ei edes puhelin.

Älkää keskustelko seksistä välittömästi seksin jälkeen. Varsinkaan, jos aiot ehdottaa siihen parannuksia.

Ottakaa rennosti ja istukaa rauhassa alas. Mikä tahansa paikka käy, jossa saatte olla rauhassa, sohva, sänky, auto tms. Jotkut myös keskustelevat intiimeistä asioista mieluiten ilman katsekontaktia.

Koskettakaa toisianne. Jos mahdollista, asettukaa niin, että voitte tarvittaessa koskea toisiinne. 

Välttäkää leimaavia kommentteja. Sanoja "frigidi", "sairas", "perverssi" ei tulisi missään tapauksessa käyttää. Ei myöskään mitään sanaa, joka vihjaisi siihen, että kumppanissasi on jotakin vikaa. Keskustelu ei saa koskaan olla alentavaa tai vihamielistä. Teidän on tarkoitus jakaa intiimejä ajatuksia ja tunteitanne, ei kritisoida toisianne.

Kertokaa toisillenne kuinka keskustelu sujui. Kun olette lopettaneet, antakaa toisillenne palautetta keskustelun sujumisesta ja mitä itse saitte tai opitte keskustelusta.

Valitkaa keskustelulle tilanne, joka tuntuu miellyttävältä. Keskustelu on "seksikkäämpää" kun olette rentoja ja tunnette itsenne varmoiksi. Hyvän keskustelun salaisuus on löytää olosuhteet, joissa olette mahdollisimman vähän vaivautuneita tai huolestuneita.

De Villersin kirjassa erityisen hyvää ovat käytännön harjoitukset, joita tehdään kumppanin kanssa. En listaa niitä tähän, mutta mainitsen lyhyesti joitakin esimerkkejä. Hankkikaa tai lainatkaa kirja, mikäli koette, että siitä olisi teille hyötyä. Itse pidän De Villersin neuvoja erittäin hyvinä ja yksityiskohtaisina ja käyttäisin kirjaa ehdottomasti tukenani, jos joskus tarvitsisin neuvoja tai apua keskusteluun kumppanin kanssa.

Sanasto ja terminologia


Ensinnäkin käytettävästä seksin ja sukupuolielinten sanastosta on hyvä keskustella. Tietyt sanat voivat olla turn off esimerkiksi seksin aikana. Jotkut muut sanat saattavat olla puolestaan suurikin turn on. Se mitä nimitystä kumppanin "vulvasta" käyttää, voi myöskin olla merkityksellinen - onko se pimppi, pillu vai vittu, vai jotakin ihan muuta. Moniin sanoihin voi liittyä vahvoja tunteita ja mielleyhtymiä.

Keskustelun aikana on myös tärkeä olla ystävällinen, selkeä ja täsmällinen. Vastapuolen tulee kuunnella, olla kunnioittava, hyväksyvä ja aktiivisesti kiinnostunut kun toinen puhuu. On myös hyvä sopia vuoroista ja siitä kumpi aloittaa, jotta keskustelu on keskustelu, jossa molemmat tulevat kuulluiksi, eikä pelkkä yhden henkilön monologi.

Hyviä esimerkkilauseita keskusteluun voivat olla: "Huonoin sana sukupuolielimilleni on...", "Mielestäni paras sana sukupuolielimilleni on...", "Uusia sanoja, joita haluaisin käyttää tai kuulla ovat...", "Sanat, jotka ovat turn-off minulle, ovat...", "Paras sana suuseksille on..." jne. eri osa-alueet kattaen.

Lisää esimerkkejä De Villersin kirjasta.

Vertikaalinen, eli sängyn ulkopuolella käytävä keskustelu

Suuri osa rakastelun aikaisista tunteista ja asenteista on seuraus pidemmän ajan vuorovaikutuksesta parin välillä. Siitä kuinka edellinen ilta, päivä tai viikko sujuivat. Kun olette jo keskustelleet viikon asiat eli käytännön jutut, kuten työasiat, päivän muut tapahtumat ja muut mieltä askarruttavat asiat, on luontevampaa keskustella intiimeistä asioista kun muut asiat eivät pyöri mielessä. Nimenomaan niistä, jotka toinen voisi rakastelun aikana lausuttuina kokea kritiikiksi tai hyökkäykseksi häntä vastaan. Tämän tyyppistä keskustelua Linda De Villers kutsuu vertikaaliseksi keskusteluksi, jonka aiheina voivat olla mm. seuraavat:

Seksuaaliset mieltymykset. Eli selkeä ja peloton viestiminen seksuaalisista mieltymyksistä ja toiveista. Esimerkiksi paikoista ja asennoista, joissa haluaisitte rakastella.

Rakentava ongelmanratkaisu. Ongelmien ratkaiseminen ennen kuin ne pahenevat. De Villersin mukaan yleisimmät erimielisyydet seksin suhteen koskevat asioita, joista jompikumpi ei pidä, rakastelun perusasioita sekä seksin tiheyttä.

Toimintatavat, joista et(te) pidä. Eli asiat, joista sinä tai hän ei seksin aikana tykkää.

Millaista rakasteleminen on välillänne ylipäätään (muistakaa olla positiivisia).

Kuinka usein haluaisitte rakastella kumppanin kanssa.

Vertikaalisen keskustelun hyötyjä voi maksimoida seuraavin keinoin:
  • Valitkaa sopiva aika ja tapa keskusteluun, hyvä tilanne, jossa molemmilla on helppo olla.
  • Välttäkää vähättelyä tai vastustuksen syntymistä. Esimerkiksi "sinä"-sanan käyttöä negatiivisella tavalla syytösten, ja vastasyytösten, tapaan.
  • Välttäkää miksi-kysymyksiä, jotka eivät johda vuoropuheluun tai viestitä rehellistä kiinnostusta selvittää erimielisyyksiä.
  • Välttäkää ehdottomia väittämiä ja kysymyksiä, kuten "aina" tai "ei koskaan", jotka usein saavat aikaan puolustusreaktion tai välttelevän reaktion. "Aina" ja "ei koskaan" ovat myös lähes aina liioiteltuja yleistyksiä.
  • Välttäkää "pitäisi"-lauseita. "Pitäisi" kertoo negatiivisesta arvostelusta ja aiheuttaa puolustuskannalle asettumista.
  • Välttäkää hallitsevia, vihamielisiä tai sarkastisia äänensävyjä. Vihamielinen "minä päätän milloin menemme seksuaaliterapeutille" tai "ehkäpä minun täytyy mennä muualle, jos haluan seksiä" eivät todellakaan edesauta hyvää keskustelua, saati seksielämänne parantumista.
  • Käyttäkää mieluiten avoimia kysymyksiä, joihin ei voi vastata pelkästään kyllä tai ei, jotta voitte ilmaista omia mieltymyksiänne vapaammin. Avoimet kysymykset alkavat esimerkiksi sanoilla kuka, mikä, milloin, missä, miten (muista välttää kysymystä miksi). Esimerkiksi kysymys: "Mikä on sinulle helpoin tapa päästä nautinnon huipulle?" tai "Miten haluat, että sinua kosketetaan?"
  • Ole täsmällinen. On paljon selkeämpää kun kerrot tarkkaan minkälaisesta suuseksistä pidät (hitaus/nopeus, pehmeys jne.) kuin että sanoisit "Pidän siitä kun annat suuseksiä"
  • Hyväilkää toisianne säännöllisesti. De Villersin mukaan paras tapa pitää suhde vakaana ja onnellisena on "hyväillä" toisiaan päivittäin ja kertoa toisilleen positiivisia rakkaudenilmaisuja. Hän kehottaa ottamaan päämääräksi viisi positiivista ilmaisua ("hyväilyä") päivittäin yhtä kritiikkiä tai negatiivista ilmausta kohden. Ilmaise arvostuksesi kumppaniani kohtaan myös rakastajana, esim. "Näytät seksikkäältä tuossa hameessa", "Olet hyvä rakastaja" jne. Rakastaja, joka tuntee itsensä arvostetuksi ja huomioiduksi arjessakin on myös halukkaampi rakastelemaan kanssasi. Sillä, että kiität siivoamisesta, kehut kokkaustaitoja yms. voi olla paljon merkitystä.
  • Ohjaa itseäsi positiiviseen keskusteluun. Mikäli sinulla on taipumus esittää asiasi negatiivisella tavalla, yritä kouluttaa itseäsi. Riippumatta siitä, mikä negatiivisuuden aiheuttaa, ota vastuuta ja tee parhaasi ohjataksesi keskustelun rakentavaksi. Tee kaikkesi vastataksesi kumppanisi viesteihin vastaanottavaisesti (eikä puolustautumalla):
    • kiinnittämällä huomiosi ainoastaan rakentaviin kommentteihin
    • keskustelemalla rakentavasti rakkauselämästä
    • ehdottamalla aikalisää, jos tarpeen
    • keskittymällä aiheeseen, jonka yritätte ratkaista, sen sijaan että siirtyisit pois aiheesta
    • käyttämällä "miten me voisimme...?"-ongelman ratkaisutekniikkaa
Muista, että joskus joustaminen on paras ratkaisu: "Tehdään tällä kertaa tämä asia sinun tavallasi, ensi kerralla minun tavallani".
Muista myös, että siinä on suuri ero tunteeko olonsa epämukavaksi ja sen välillä, kokeeko itseään vastustettavan, tai sen välillä, että kokee oman arvonsa toisen silmissä täysin kyseenalaiseksi.
Seuraavat 8 sivua kirjasta ovatkin neljä erilaista vertikaalisen keskustelun käytännön harjoitusta yksityiskohtaisine ohjeineen.

Horisontaalinen, eli seksin aikana käytävä keskustelu

Horisontaalinen keskustelu rakastelun aikana tuo seksuaaliseen mielihyvään uusia ulottuvuuksia. Jos rajoitut ilmaisemaan halujasi tai tyydytyksen astetta pelkästään non-verbaalisesti, jätät käyttämättä yhden seksikkäimmistä kehon osistasi, nimittäin äänesi. Horisontaalinen keskustelu antaa viitteitä siitä, kuinka toimia seuraavaksi. Puhuminen ihania huomioita antaen lisää läheisyyttä ja hyvin valitut "tuhmat" ilmaisut maustavat seksin.

Linda de Villers jakaa nämä eroottista mielihyvää rikastuttavat keskustelut kuuteen eri ryhmään:
  1. mitään tarkoittamattomat "ihanat huomautukset"
  2. ohjeita antava keskustelu
  3. pidän/en pidä keskustelu
  4. leikkisä keskustelu
  5. "tuhma" keskustelu
  6. non-verbaalinen (sanaton) keskustelu

Mitään tarkoittamattomat "ihanat huomautukset"

"Mitään tarkoittamattomilla ihanilla huomautuksilla" De Villers tarkoittaa välittämisen ilmauksia, joilla kerrotaan, puolin ja toisin, että olette täysin mukana hetkessä seksin aikana. Keskustelu vaihtelee esimerkiksi ilmauksesta "rakastan sinua" "hiuksesi tuntuvat ihanilta"-tyyppisiin kommentteihin. Vaikka niitä kutsutaankin "mitään tarkoittamattomiksi" ilmauksiksi, ne ovat tärkeitä "tarkoittavia" lauseita, jotka syventävät läheisyyttä ja rakastetuksi tulemisen tunnetta - ne auttavat kokemaan ihailua, arvostusta ja huomioiduksi tulemista sekä tuntemaan olon seksikkääksi.

Joistakin henkilöistä edellä mainittujen huomautusten käyttäminen seksin aikana saattaa tuntua epäaidolta tai jäykältä. Avaimena tähän ovat kuitenkin vertikaalisessa keskustelussa läpikäydyt asiat. Kun tiedät, mitä ihania asioita kumppanisi haluaisi seksin aikana kuulla, vähenee huoli niiden mahdollisesta epäsuotuisasta vaikutuksesta. Voit myös käyttää niitä ilmaisuja, jotka koet luonteviksi ja jotka eivät kuulosta häiritseviltä sinusta itsestäsi.

Ohjeita antava keskustelu

Ohjeita antavalla keskustelulla tarkoitetaan rakastelun ohjaamista toiseen suuntaan, sen muuttamista tai pitämistä tietynlaisena. Kumppanisi on hankala tietää mitä juuri sillä hetkellä, rakasteluhetkellä haluat, ellet kerro sitä.

Ohjeita antavalla keskustelulla voit:
  • auttaa välttämään rutiininomaista seksiä, joka perustuu oletukseen siitä, että haluat aina asioita tietyllä tavalla
  • voit pysäyttää tilanteen, josta et pidä
  • annat mahdollisuuden ehdottaa sellaista uutta asiaa, jota ette ole ennen kokeilleet
  • päästä eroon mahdollisesta turhauttavasta ja passiivisesta "odota, toivo, rukoile"-lähestymistavasta, jossa odotat kumppanin hoksaavan mitä tehdä
  • helpottaa rentoutumista ja keskittymistä omaan mielihyvään sen sijaan, että miettisit, miellytätkö häntä vai et
  • saat tietoa siitä, että tyydytät kumppaniasi kun kuulet mistä hän pitää tai ei pidä, mikä ohjaa sinua oikeaan suuntaan
  • mahdollistaa rakastelun
  • minimoida häpeäntunnetta
  • vähentää mielen pahoittamista tai huolta pahasta mielestä

Positiivisen ohjaavan puheen salaisuus on se, että se viestitään ja ymmärretään pyyntönä, eikä käskynä. Voit kehittää ohjaavasta puheestasi flirttailevaa, kuumaa, leikkisää tai ystävällistä.

Jos ohjaavaan keskusteluun liittyy häpeän tai ahdistuksen tunteita, kerro kumppanillesi (vertikaalisen keskustelun aikana), kuinka toivot hänen ohjeita antavan. Unohda virheelliset uskomukset siitä, että sinun pitäisi tietää telepatian avulla, mitä kumppanisi haluaa ja uskomuksesi siitä, että pyyntö olisi sinuun kohdistuvaa arvostelua.

Pidän/en pidä-keskustelu

Pidän/en pidä-keskustelulla tarkoitetaan tavallisesti yksinkertaisia, suoria pyyntöjä jatkaa jotain toimintaa tai muuttaa sitä. Positiivisia asioita meidän on usein helppo vastaanottaa ja sanoakin: "kielesi tuntuu ihanalta juuri tuossa kohdassa". Negatiivista palautetta saattaa kuitenkin olla vaikeampaa kuulla, mutta koeta olla ottamatta sitä henkilökohtaisena hyökkäyksenä tai tekemisesi arvosteluna. Kun taas itse annat palautetta, älä sano mitään sellaista, jota voisi pitää vähättelevänä tai halventavana. Ystävällinen palaute vie paljon pidemmälle. Esim. "tahtoisin tehdä nyt jotain muuta" sen sijaan, että sanoisit "lopetetaan, tämä kestää nyt liian kauan".

Leikkisä keskustelu

Leikkisä keskustelu on eräs tapa keskustella seksin aikana ja se sisältää kiusoittelua, naurua, erityisten, vain teille merkityksellisten sanojen ja sanontojen käyttämistä (omat termit ja sanat esimerkiksi sukuelimiin liittyen). Leikkisä keskustelu voi olla tunnelman sytyttäjä:
  • lisäämällä läheisyyttä
  • kehittämällä yhteistä sanastoa
  • mahdollistamalla eroottisen luovuuden
  • tekemällä seksistä hauskaa
Eroottinen leikittely sanoilla voi tuntua aluksi vaikealta tai töksähtävältä, mutta antakaa itsellenne aikaa. Vertikaalisesta keskustelusta saamillanne vinkeillä voitte löytää uusia ilmaisutapoja.

"Tuhma" keskustelu

Tuhma keskustelu tarkoittaa puhetta ja sanoja, joita on totuttu pitämään likaisina tai kiellettyinä, mutta jotka saavat meidät syttymään ja joita voidaan käyttää ilmaisemaan seksuaalista mielihyvää.

Tuhmien sanojen käyttäminen tai kuuleminen saattaa tuntua hankalalta, mutta silloin on hyvä muistaa, että niiden tehtävä on kertoa kuinka paljon kiihotatte toisianne. Vaikka alussa häpeilisit tai nolostuisit sanojen käyttämistä, estoilla on taipumus vähentyä ajan kanssa. Siihen tarvitaan vain harjoitusta ja avointa mieltä. Voitte myös vertikaalisen keskustelun aikana sopia keskustelun rajat.

Non-verbaalinen (sanaton) keskustelu

Non-verbaalisella keskustelulla tarkoitetaan voihkaisuja, ähkäisyjä, huokauksia ja jopa kiihtynyttä hengitystä. Ne rikastuttavat rakastelua, lisäävät intohimoa ja kertovat samalla kumppanillesi, että kaikki on hyvin.
 
Kirjassa on myös kaksi horisontaalisen keskustelun harjoitusta ohjeineen (yhteensä 3 sivua).

Lopuksi


Puhuminen on De Villersin mukaan rakkauden taitojen perusta. Sanojen joita käytät, tulisi olla sinun suuhusi sopivia, rehellisiä sanoja. Jos et kerro rehellisesti siitä mistä pidät, tai et pidä, mitä tarvitset, tai et tarvitse, et voi opiskella rakastamisen taitoja ja parantaa eroottista suhdettanne. Keskustelun avulla voitte tutustua toisiinne, toistenne kehoon ja seksuaalisuuteen syvemmin.

Wendy Casterin New Lesbian Sex Bookissa mainitaan myös mahdollisuus kirjoittaa niistä asioista, joista on vaikea puhua ja kehotetaan etsimään yhteisiä, toimivia kommunikoinnin tapoja. Caster nostaa esille myös kuuntelemisen tärkeyden:

"Kuuntele. Kuuntele oikeasti. Älä suunnittele samaan aikaan mitä aiot sanoa seuraavaksi. Älä argumentoi vastaan mielessäsi. Kuuntele. On yllättävän vaikeaa todella keskittyä toisen henkilön sanoihin, erityisesti jos olet loukkaantunut, mutta se on myös tehokasta."

Kuten de Villerskin, Caster nostaa esille positiiviseen keskittymisen eli tulisi keskittyä enemmänkin siihen mistä pitää, kuin siihen, mistä ei pidä. Esim. "rakastan sitä kun nuolet nännejäni" sen sijaan että sanoisit "vihaan sitä että ignooraat nännini". Samoin hän kehottaa käyttämään "minä"-lauseita eli esim. "minä pidän siitä, että aloitamme hitaasti" sen sijaan, että sanot "sinä etenet liian nopeasti".

Caster kehottaa muistamaan, että olette samalla puolella ja tähtäätte samaan maaliin. Hän myös ehdottaa pelejä ja leikkejä uusien juttujen löytämiseksi esim. "kuinkahan monta tapaa suudella voisimme löytää?"

Felice Newmanin The Whole Lesbian Sex Bookissa löytyy lisäksi hyvä pointti. Vaikka olisit antanut suuseksiä sadalle muulle naiselle, et voi tietää millä tavalla oma kumppanisi haluaa suuseksiä. Keskusteleminen on käytännössä välttämätöntä, ellet halua ajan kanssa tutkia asiaa täysin itse ja ottaa riskiä mahdollisesta väärinymmärryksestä pelkän non-verbaalisen viestinnän pohjalta. Mieltymysten kysyminen ei ole merkki kokemuksen puutteesta.

Newmanin mukaan avoimuus myös edesauttaa normaaliuden tuntemuksia. Useilla meistä on mieltymyksiä, joiden luulemme olevan outoja (esim. BDSM:ään liittyviä). Jos näistä asioista puhuu läheisilleen, huomaakin ettei ole yksin ja muitakin on. Tämän jälkeen on myös helpompaa hyväksyä itsensä.

Newmanin kirjassakin on harjoituksia, mielenkiintoisena mm. sooloseksiharjoitus, jonka aikana on tarkoitus tyydyttää itseään, voihkia ja ääntelehtiä, sekä "työstää" omaa eroottista puhettaan.

Diana Cagen Lesbian Sex Biblessa on paljolti samoja pointteja kuin edellä mainitsemissani oppaissakin, mutta hän lisää yhden keskustelutekniikan, jolla voit varmistaa kuulemisen ja kuulluksi tulemisen: Sopikaa keskustelevanne vuoroissa, lause kerrallaan. Kun kumppanisi on sanonut lauseensa, toista se mitä hän kertoi. Näin varmistatte sen, että kuulit ja myös ymmärsit, mitä hän kertoi. Sen jälkeen kun olette varmistaneet ymmärtäneenne toisenne oikein, voitte jatkaa kysymyksin, uusiin ideoihin ja vastaehdotuksiin.

Cage myös kehottaa halaamaan ja koskettamaan, osoittamaan kiintymystä verbaalisesti sekä kannustamaan keskustelun aikana sillä seksistä keskusteleminen tekee meidät haavoittuvaisiksi. Naisesi on ottanut riskin avautumalla tarpeistaan sinulle ja jos kokemus/vastaanotto on positiivinen, on hänelle helpompaa puhua asiasta jatkossakin.

Cagen "älä sano"-listassa on myös oman itsen negatiivinen kommentointi. Eli vaikka pitäisit itseäsi rumana tai epähaluttavana, älä sano sitä varsinkaan seksin aikana ääneen. Jos kumppanisi ei pitäisi sinua haluttavana, hän ei olisi halunnut sänkyyn kanssasi. Negatiiviset huomautukset omista kehon osista tappavat tunnelman.

Cagen esiin nostama erityisesti naisten välisiin suhteisiin liittyvä pointti on aloitteen tekeminen. On erittäin ok haluta seksiä. Meidät on vaan kasvatettu odottamaan, että joku muu tekee aloitteen. Seksin haluamista ei pidä hävetä, kaikki muutkin haluavat sitä. Tee siis aloite ja sano, että tahdot ja unohda patriarkaaliset rajoitukset.

Cage myös kehottaa tekemään seksistä keskustelemisen tavaksi. Kun puhutte seksistä säännöllisesti muutenkin, ei tunnu yhtä oudolta, jos pitää ottaa esille joku tietty asia tai ongelma seksissä. Jos tuhmien sanojen kanssa on vaikea päästä sinuiksi, hän kehottaa lukemaan eroottisia novelleja ääneen kunnes sanasto tuntuu luontevammalta.

Lesbian Sex Biblessa on käsitelty lyhyesti myös sexting, eli seksiviesti, sekstaus tai sekstari, joka voi olla tehokas viettelyn väline. Samoin kuin sellaisen eroottisen fantasian kirjoittaminen, jossa kumppanisi on pääosassa. Kokeile kirjoittamista myös, jos haluat tehdä vaikutuksen kiinnostuksesi kohteeseen. Uskoisin, että molemmat toimivat myös pitkäaikaisemman suhteen uudelleen lämmittelyssä.

Tulihan kirjoitettua pitkät pätkät. Ja opittua siinä samalla itsekin. Mikäli suhteenne on keskustelun osalta solmussa, kirjojen lisäksi keskusteluapua saa tarvittaessa seksuaalineuvojalta tai -terapeutilta samoin kuin pariterapeuteiltakin. Älä siis lannistu, vaikka seksielämänne olisi jo pidempään ollut tylsää tai siitä on kadonnut kipinä. Kipinä on mahdollista löytää uudelleen, se vain saattaa vaatia hiukan vaivannäköä :)