sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hyvä hygienia

Seksin etikettiin kuuluu mielestäni myös toisen osapuolen huomioiminen hyvästä henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimalla. Enkä nyt tarkoita hajusteiden, saippuoiden tai vastaavien käyttämistä. Emätin on itse itseään huoltava elin, eikä sen mikrobitasapainoa tai pH:ta tulisi sotkea esimerkiksi liiallisella pesemisellä.

Peseytymisen peukkusäännöt

Seksologi Kari Heusalan mukaan alapään liiallinen suihkuttaminen lisää infektioriskiä 73 % ja nostaa myös kohdunkaulansyövän riskiä. Liiallista alapään suihkuttamista kannattaisi eniten välttää erityisesti ovulaation aikana, koska kohdun kaula on silloin avoimillaan ja suojaava limakalvo voi helposti huuhtoutua pois. Saippuat ovat myös pääsääntöisesti aivan liian emäksisiä emättimelle (jonka pH on 4-5), sillä saippuoiden pH vaihtelee useimmiten 7-14 välillä. Tästäkin syystä saippuoiden käyttämistä pesun yhteydessä olisi hyvä välttää.

Emättimen tuoksu ja maku

Jos et koskaan ole antanut suuseksiä naiselle, on hyvä tietää, että pimpin normaali pH on samaa luokkaa kuin kahvin, jugurtin tai valkoviinin. Jugurteissa, joihin on lisätty maitohappobakteereita, on itse asiassa samaa bakteeria kuin emättimessäkin. Maitohappojen tehtävä emättimessä on pitää sen pH riittävän alhaisena, jotta haitalliset bakteerit ja virukset eivät siellä viihtyisi. Emättimen nesteiden tuoksu EI ole sama, joskus epämiellyttäväkin tuoksu kuin kuukautissiteestä tai pikkuhousunsuojasta löytyvä valkovuodon haju. Yksinkertaisesti siksi, että siteessä hautuvassa vuodossa muhivat myös pimpin ulkopuoliset bakteerit. Tilanne vastannee vastaerittyneen hien tuoksun eroa tunteja kainalossa muhineeseen hikeen. Jos emättimen pH-taso nousee esimerkiksi infektion seurauksena, voimistuu myös tuoksu. Kerro siis kumppanillesi, jos huomaat hänen makunsa ja tuoksunsa muuttuneen radikaalisti voimakkaampaan suuntaan.

On myös hyvä huomioida, että emättimen eritteiden tuoksu vaihtelee kuukautiskierron mukaan. Tutkimusten mukaan vaikuttaisi siltä, että emättimen tuoksu on miedoimmillaan juuri ennen ovulaatiota ja sen aikana. Mikäli olet huolissasi oman emättimesi mausta erityisesti suuseksissä, maista omia nesteitäsi esimerkiksi sooloseksin aikana. Jos olet epävarma kumppanisi emättimen nesteiden mausta ennen kuin harrastatte suuseksiä ensimmäistä kertaa, maista häntä siinä tilanteessa kun olette rakastelemassa muutenkin, jolloin pääset tutustumaan hänen makuunsa ja voit vielä perääntyä. Paras kohteliaisuus ja kumppanin mahdollisen epävarmuuden poistaja on se, jos vielä kehut hänen makuaan. Omat estoni suuseksin vastaanottamisen suhteen katosivat vuosia sitten lähes tyystin, kun silloinen kumppanini laittoi sormensa emättimeeni ja nuoli nesteen sormestaan pois makua kehuen. Hän ei tiennyt silloin, että olin huolissani siitä miltä maistuisin, mutta asiaa ei tarvinnut sen jälkeen enää miettiä.

Jos et kuitenkaan pidä suuseksin antamisesta, pelkäät pöpöjä tai et pidä pimpin nesteiden mausta, kerro se kumppanillesi - rakentavasti. Älä kuitenkaan missään nimessä seksin aikana. Älä myöskään feikkaa pitäväsi suuseksin antamisesta, puoliväkisin annetun suuseksin kyllä erottaa sellaisesta suuseksistä, josta antajakin nauttii. Se, jos et pidä suuseksin antamisesta, näkyy nimittäin usein rutiininomaisena suorittamisena ja voi mahdollisesti vaikuttaa todella negatiivisesti kumppanisi seksuaaliseen itsetuntoon kun hän arvailee sinun kokevan sen vastenmieliseksi.

On kuitenkin myös mahdollista, että kemianne eivät kirjaimellisesti vaan kohtaa riittävän hyvin, ettekä sen vuoksi maistu tai tuoksu toistenne mielestä yhtä hyviltä. Ota myös huomioon se, että epämiellyttävään makuun voivat vaikuttaa mahdolliset tulehdukset tai lievästikin oirehtiva emättimen pH:n epätasapainotila. Tilanne ei siis välttämättä ole pysyvä.  Bakteerivaginoosi (BV) eli emättimen bakteeritasapainohäiriö on ainakin Yhdysvalloissa yleisempi lesbo- ja bi-naisilla kuin heteronaisilla. Syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä. Lesbopareista usein molemmat sairastavat bakteerivaginoosia. Bakteerivaginoosi on myös jopa yleisempi kuin hiivatulehdus, mutta se on helppo hoitaa apteekista saatavilla emättimelle tarkoitetuilla maitohappobakteerivalmisteilla, jotka tukevat emättimen omaa flooraa. Hoito näillä valmisteilla kestää noin viikon ja palauttaa emättimen pH:n normaaliksi.

Vaginassa ja vulvassa kiihottumisen aikana muodostuvat kehon nesteet kävin läpi jo anatomiaa koskevissa postauksissa, mutta kerrataan ne vielä. Emättimessä ei ole rauhasia ja emättimen kostuminen kiihottuessa johtuu verentungoksesta ja kudosnesteen tihkumisesta emättimeen. Vulvassa on kaksi paria erittäviä ja voitelevia rauhasia. Bartholinin rauhasia on kaksi ja ne avautuvat emättimen eteisessä klo 8:n ja 4:n kohdalla. Itse rauhaset sijaitsevat kudoksen sisällä ja ovat noin pavun kokoiset. Ne erittävät hiukan kirkasta nestettä emättimen eteiseen (joka on emättimen aukon ulompi osa) naisen kiihottumisen aikana. Skenen rauhaset eli parauretraaliset rauhaset ovat naisen suurimmat voitelevat rauhaset. Ne sijoittuvat virtsaputken vierelle ja avautuvat samoin emättimen eteiseen samoin kuin Bartholinin rauhasetkin. Skenen rauhaset vastaavat miehen eturauhasta eli orgasmin aikana naisen ejakulaatiossa erittyvä kirkas neste on peräisin juuri Skenen rauhasista. Reaktio vastaa miehen siemensyöksyä, vaikka sillä ei naisen kohdalla olekaan mitään lisääntymiseen liittyvää merkitystä. Nesteen määrä voi myös vaihdella suuresti, jotkut naiset eivät koe nesteen erittymistä lainkaan, jotkut vain toisinaan ja jotkut lähes joka kerta lauetessaan. Sykäyksittäin, purkautumalla tai suihkuamalla purkautuva nestemäärä voi myös olla huomattavasti suurempi kuin miehen ejakulaation nestemäärä.

Skenen rauhasista erittyvän nesteen maku vaihtelee kuukautiskierron mukaan. Se voi maistua hyvin makealta, mutta myös happamalta, väkevältä tai kirpeältä. Hyvin makea makua on sanottu jopa hunajaa paremmaksi ja se on tyypillisin juuri ennen kuukautisia. Myös ruokavaliolla voi olla merkitystä nesteen maun kannalta. Eräässä suuseksiä käsittelevässä oppaassa, Diana Cagen Box lunch - the layperson's guide to cunnilingus, listataan ruoka-aineita, jotka saattavat edesauttaa hyvää makua. Listalla on mainittu ananas, kiivihedelmä, meloni, mansikat ja selleri. Vältettäviä ruoka-aineita olisivat liha, parsakaali, parsa, maitotuotteet, kahvi, alkoholi ja tupakka. Violet Bluen The Ultimate Guide to Cunnilingus-kirjassa listataan lisäksi valkosipuli ja vitamiinit mahdollisina makuun vaikuttajina. Itse en ole vielä kohdannut naista, joka ei normaalin vesipesun jälkeen maistuisi hyvältä riippumatta siitä mitä hän on syönyt. Kuten Bluekin sanoo, naisen sukuelimen kemikaalit ja feromonit ovat voimakas kiihottava biokemiallinen yhdistelmä jo itsessään. Rakastajan makeaa nektaria, kuten hän kuvailee.

Suuseksin antaminen ja vastaanottaminen

Parasta emättimen hygienian hoitoa on siis se, että antaa emättimen hoitaa itse itsensä. Hiivatulehdus voi nimittäin kehittyä paitsi antibioottikuurin aikana tai jälkeen, mutta myös liiallisen pesemisen seurauksena. Kädenlämpöinen vesi on paras pesuaine, mutta alapesua ei pelkällä vedelläkään tulisi tehdä liian usein, eikä varsinkaan vettä syvemmälle emättimeen suihkuttaen. Ja mitä suuseksiin tulee, hetkeä ennen tai muutamaa tuntia ennen suuseksiä on ainakin omasta mielestäni riittävä ajoitus. Ja ehdottomasti ilman saippuaa, suuseksissä naisen maku kun on monille osa suuseksin antamisen omaa viehätystä. Jotkut naiset eivät myöskään pidä peseytymistä välttämättä ollenkaan tarpeellisena ja joitakin edes kuukautisten aikainen tai sen jälkeinen hiukan rautainen maku ei haittaa.

Mikäli kuulut itse siihen ryhmään naisia, joka haluaa olla puhdas ennen suuseksin vastaanottamista, sopiva hetki peseytyä on esimerkiksi wc-käynnin yhteydessä ennen seksiä. Peseytymisestä voi myös tehdä oman esileikin osansa, ehdottaa esimerkiksi yhteistä suihkua tai kylpyä kumppanille. Edellä mainittua strategiaa voi noudattaa myös silloin kun kumppani ei ole yhtä oma-aloitteinen peseytymisen suhteen kuin sinä ja toivoisit hänen käyvän pesulla ennen kuin annat hänelle suuseksiä. Mikäs sen kiihottavampi tapa hoitaa asia kuin peseytyä yhdessä.

Eräs harvemmin tiedetty fakta on se, että suumme on vähemmän hygieeninen kuin emättimemme. On siis hyvä myös huolehtia suun hygieniasta sekä suutelemisen, että suuseksin takia. Paras tapa tähän on huuhdella suu joko suuvedellä tai pelkällä vedellä. Suun limakalvot voivat vaurioitua hampaita pestessä, joten hampaiden hammasharjapesua ei suositella juuri ennen seksiä, mikäli haluat välttää veren kautta leviäviä sukupuolitauteja kuten HIViä tai muita bakteeritartuntoja.

Ruokaleikit ja liukasteet

Ruoalla ja juomilla "leikkiminen" seksin yhteydessä tuo monien mielestä kivaa vaihtelua seksielämään ja pimpin "maustaminen" jollakin makealla saattaa vaikuttaa hyvältä idealta. On kuitenkin hyvä tietää, että sokerilla on emättimeen tasapainoon huono vaikutus. Hiivatulehdukset kun jo itsessään saattavat aiheutua liian sokeripitoisesta ruokavaliosta. Näin ollen, mikäli naisesi on yhtään herkkä hiivainfektioille, tai on diabeetikko, sokeria sisältävien aineiden, kuten suklaan, hunajan tai muiden vastaavien joutumista emättimeen tulisi välttää. Hiivatulehduksen voivat myös aiheuttaa liukkareista toisinaan löytyvät glyseriini ja nonoxynol-9, jota on joissakin liukasteissa ja kondomeissa siittiöitä tappavan, raskauksia siten ehkäisevän vaikutuksensa takia. Käytä näitä aineita sisältäviä liukasteita ja ruokaa siis ainoastaan rintojen, vatsan tai selän alueilla varmuuden vuoksi.

Seksi kuukautisten aikana

Suuseksiä voi harrastaa kuukautisten aikana. Olennaista on kuitenkin se, että monet seksitaudit tarttuvat nimenomaan veren välityksellä ja tartuntariski on siten kuukautisten aikana merkittävästi suurempi. Puhumattakaan veren rautaisesta mausta, joka ei monista ole miellyttävä. Mikäli kuitenkin pidätte paljon suuseksistä, ratkaisuna on esimerkiksi tamponin tai ns. kuukupin käyttäminen. Voitte myös käyttää halkaistua kondomia tai muuta suuseksisuoja suun ja pimpin välissä. Suuseksistä ei siis ole pakko luopua kokonaan kuukautistenkaan aikana. Kätevää naisten välisessä seksissä on sekin, että kuukautiskierroilla on taipumus synkronoitua, jolloin vuotopäivät ajoittuvat osapuilleen samoihin aikoihin kuukaudesta.

Häpykarvoitus

Suuseksissä eräs merkityksellinen asia monille on karvojen määrä, joka vaihtelee suuresti täysin posliinista "naturelliin" leikkaamattomaan pehkoon. Yhtälailla vaihtelevat mieltymykset sen suhteen häiritsevätkö kumppanin karvat suuseksiä antaessa vai eivät. Useimmat naiset ymmärtääkseni pitävät siitä, että karvoitus on edes jotenkin hoidettu. Jotkut taasen eivät tykkää karvoituksesta ollenkaan, kun toiset jopa kuulemma pitävät siitä, että hampaiden välistä löytyy häpykarvoja suuseksin antamisen jälkeen.

Tapoja trimmata karvoitusta on monia brasilialaisesta vahauksesta sheivaamiseen ja saksilla lyhentämiseen. En nyt käy edellä mainittuja tekniikoita ja niiden plussia tai miinuksia sen tarkemmin läpi tässä, mutta yksi mahdollisuus, josta ei kovin usein uutisotsikoita tai mainoksia näe, on karvojen lyhentäminen koneella halutun pituiseksi. Menetelmä sopii erityisesti naisille, joiden iho ärtyy sheivaamisesta tai jotka kokevat karvojen sisäänpäin kasvamisen ja karvatuppien tulehtumisen ongelmaksi tai joiden kumppani ei pidä vahauksen tai sheivaamisen jälkeisestä sängestä.

Laitteita, joilla karvojen leikkauspituus on valittavissa, kutsutaan bikinitrimmereiksi ja niitä on ainakin suurempien tavaratalojen valikoimissa. Esimerkiksi Philipsiltä ja Remingtonilta löytyvät riittävän pienet ladattavat mallit, joissa karvojen leikkauspituutta voi säädellä ohjauskamman avulla itselleen sopivaksi. Tämä on erityisen kätevää kun halutaan välttää liian lyhyen karvoituksen aiheuttamaa ihoärsytystä kumppanin kasvojen iholle. Yhtäjaksoista ajoaikaa täyteen ladatulla akulla luvataan malleissa 30-60 minuuttia. Molempia bikinitrimmereitä voi lisäksi käyttää suihkussa tai kylvyssä. Laitteet ovat siinä mielessä käteviä, että karvojen pituus pysyy aisoissa erittäin helposti ja ilman riskiä mahdollisista haavoista. Kumppanikin välttyy ikäviltä sänkikokemuksilta.

Karvattomuus, eli ns. posliini, mahdollistaa toki herkemmät tuntoaistimukset kun karvat eivät ole ollenkaan tiellä. Eli omat hyvät puolensa siinäkin, jos karvojen kokonaan poistamista ei koeta ongelmalliseksi.

Karvojen ajelemisesta voi myös nauttia osana esileikkiä. On paljon helpompaa ajaa tai poistaa karvat kumppanilta kuin tehdä sama asia itselleen. Se voi myös olla teille kummallekin itsessään kiihottava kokemus.

Peräsuolen bakteerit, dildojen ja sormien käyttäminen

Emättimen suojabakteeristo pyrkii pitämään emättimen happamuuden (4-5 pH) sellaisena etteivät bakteerit ja muut tulehdusten aiheuttajat pysty elämään ja lisääntymään emättimessä. Mikrobilääkkeet (kuten antibiootit) voivat tuhota näitä suojabakteereja ja näin altistaa tulehduksille, joiden aiheuttajat ovat yleensä peräisin peräsuolesta. Tämän vuoksi lesboseksiä harrastettaessa on tärkeää pitää huoli siitä, ettei peräsuolen bakteereja siirry sormien, dildon tai suun kautta emättimeen. On hyvä myös huomioida, että peräsuolen bakteereja on peräaukon tienoon lisäksi jonkun verran välilihassakin, joten jos kumppanisi on erityisen herkkä saamaan hiiva- tai muun emätintulehduksen tai virtsatieinfektion, vältä edestakaista liikettä välilihan ja emättimen eteisen seudulla. Tulehduksen ehkäisemisen kannalta lieneekin varminta keskittyä esimerkiksi klitoriksen päähän ja emättimen väliselle alueelle tai vaihtoehtoisesti vain muistaa, ettei samalla välineellä tai sormella tule koskea vaginaan tai klitorikseen sen jälkeen kun on stimuloinut kumppanin peräaukon seutua.

Kynnet

Kynsien hoitaminen on erityisen tärkeätä silloin kun kumppanisi pitää penetraatiosta tai peppuseksistä ja sormistasi emättimessä tai peräaukossa. Kynsien ei tarvitse olla kokonaan leikatut, kunhan ne ovat riittävän lyhyet eikä niissä ole teräviä kulmia. Leikkaa tai viilaa siis kyntesi säännöllisesti ja kokeile ennen seksiä, ettei niissä ole teräviä reunoja. Jokainen kynsi erikseen sormenpäällä tunnustellen ja hio mahdolliset terävät kohdat vaikkapa kynsiviilalla tasaisiksi. Pehmeään kudokseen kesken strategisen hetken töksähtävä voi viedä fiiliksen kokonaan.

Infektioiden leviämisen kannalta on myös hyvä pitää huoli, ettei sormissa tai kämmenissä ole haavoja. Mikäli niitä on, voit käyttää esimerkiksi apteekista tai ruokakaupan siivoustarvikehyllystä löytyviä ohuita kertakäyttöhanskoja.

Intiimialueiden infektiot

Kirjoitin seksitaudeista jo aiemmin, mutta kirjoitukseni ei kattanut kaikkia, sinänsä seksitauteihin kuulumattomia emättimen ongelmia. Varsin yleinen bakteerivaginoosi eli emätintulehdus tuli jo mainittua. Hiivatulehduksen, joka johtuu emättimessä muutenkin olevien hiivojen villiintymisestä, taasen on osapuilleen jokainen nainen joskus sairastanut ja hoitanut apteekin itsehoitolääkkeillä tai antibioottikuurin avulla. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, voiko hiivatulehdus tarttua naisten välisessä seksissäkin.

Muita mahdollisia seksiin liittyviä naisten vaivoja ovat luonnollisesti virtsatieinfektiot, jotka usein aiheutuvat samoista peräsuolen bakteereista kuin osa hiivatulehduksistakin. Tavallisimmin virtsatietulehduksen kehittyminen on seurausta penetraatiosta, eli naisten välisessä seksissä bakteerien siirtymisestä peräaukosta, välilihasta tai nivusista joko dildon tai sormien kautta virtsaputken suulle. Virtsatietulehduksia voi ehkäistä juomalla paljon vettä sekä virtsaamalla ennen ja jälkeen penetroivan seksin, jolloin mahdolliset bakteerit huuhtoutuvat pois virtsaputkesta. Alkavaan virtsatietulehdukseen taas neuvotaan juomaan paitsi vettä, myös hapanta juomaa, esim. greippi- tai karpalomehua. Näiden tehoa ei ymmärtääkseni ole tieteellisesti vielä todistettu, mutta omalla kohdallani karpalomehu ja juominen ylipäänsä ovat auttaneet silloin kun on vaikuttanut että virtsatietulehdus olisi alkamassa.

Jos epäilet tulehdusta, etkä tiedä mistä se johtuu, taikka olet jo kokeillut jotakin itsehoitovalmistetta, hakeudu lääkäriin apua saadaksesi. Erityisesti pitkälle kehittynyt virtsatietulehdus voi pahimmillaan aiheuttaa munuaisongelmia. Virtsatieinfektio on "onneksi" itsessään niin kivulias, että harva pystyy jättämään sen hoitamatta. Silloin on kuitenkin jo kiire, jos tauti on edennyt munuaisiin asti. Oireina munuaisallastulehduksessa ovat mm. kuume ja kylki-selkäkipu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti