sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tietoa naisten välisestä seksistä

Huomasin ilokseni, että joku muukin on tekemässä jotain sille, ettei naisten välisestä seksistä ole kirjoitettu suomeksi juuri mitään.

HeSeta nimittäin kutsui naisia mukaan suljettuun ryhmään naisten välisestä seksistä. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on tänään ja siihen otettiin maksimissaan kahdeksan itsensä naiseksi määrittelevää henkilöä. Ryhmän tarkoitus (suora lainaus HeSetan sivuilta) on seuraava:

"Hae mukaan HLBTIQ*-naisten seksuaalisuutta ja naisten välistä seksiä käsittelevään ryhmään!  Ryhmän tarkoituksena on vertaistutkijoiden avulla koota tietoa niin tutkimuksista kuin kokemustietona naisten välisestä seksistä. Ryhmän toteutus ja sen aikana koottu materiaali ovat osa seksuaalikasvattajakoulutuksen lopputyötä, jonka tavoitteena on tuottaa ensimmäinen suomenkielinen materiaali naistenvälisestä seksistä.

Ryhmän aiheina ovat mm. naisen seksuaalisuus, seksuaalisuuden eri vaiheet, seksitavat, turvallisempi seksi, sosiaalinen seksuaalisuus, hyvinvointi ja identiteetti, kumppanin etsiminen, ulostulo, halu ja päihteet. Ryhmässä tehdään keskustelemisen lisäksi toiminnallisia harjoituksia sekä pieniä kotitehtäviä."

HeSetan tiloissa toimivan ryhmän verkkotutkimusosion yms. etenemistä voit seurata ryhmän omalla Facebook-sivulla täällä: https://www.facebook.com/naistenvalisestaseksista.

Aiheena on aika paljon samoja juttuja siis kuin tässä blogissakin ollut. Minulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tuon ryhmän kanssa, jos joku sitä miettii. Ajoitus on hauska sattuma ja kertonee siitä, että aika on kypsä tälle. Tarvitsemme ja haluamme seksiin liittyvää luettavaa materiaalia, joka ei ole heterokeskeistä ja joka on kirjoitettu meidän, vähemmistön näkökulmasta.

En tunne ryhmän vetäjiä enkä sen jäseniä. En myöskään osallistu ryhmän tapaamisiin. Saatan joskus täyttää jonkun anonyymin verkkokyselyn, jos voin sillä tavalla myötävaikuttaa tuohon tärkeään projektiin, mutta siinä se. Minulle luontevampaa on kirjoittaa aiheesta yksin. "Tiivistelmiä" ja tutkielman kaltaisia postauksia niistä teksteistä, joista joku muu on jo aiheesta lähinnä englanniksi kirjoittanut. Kirjan näistäkin blogipostauksista jo toki saisi, sillä olen kirjoittanut aiheesta 33 artikkelia (noin 140 Word-sivua), mutta näin blogimuodossa jokainen pääsee materiaaliin käsiksi ilmaiseksi mistä vaan, missä on toimiva verkkoyhteys. Tunteja tämän blogin kirjoittamiseen on kulunut arviolta jo noin 200-300 tässä vaiheessa ja työ jatkuu. Tarkkaa kirjaa en ole tunneista pitänyt, mutta joidenkin artikkelien koostaminen on vienyt 12 tuntiakin, koska tapanani on kirjoittaessani tarkistaa kaikki aiheesta kirjoitettu materiaali useammasta eri lähteestä (jotka on kaikki lueteltu Luettavaa-välilehdellä) ja koostaa niistä kaikista omasta mielestäni hyvä tiivistelmä.

Säännöllisiä vierailijoita tässä blogissa on ollut mm. Indonesiasta, Yhdysvalloista ja Venäjältä asti. Blogimuoto siis voitti kun viime kesänä mietin lähestyisinkö kirjankustantajia ideani kanssa vai jakaisinko materiaalin verkossa kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle. Odotankin mielenkiinnolla tuon HeSetan siiven alla toimivan ryhmän tuloksia. On mielenkiintoista saada tietää, kuinka me suomalaiset naisista pitävät naiset harrastamme seksiä toistemme kanssa. Jos siis tutkimuksen tuloksia julkaistaan joskus.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Nautintoon sormin ja käsin

Kuva: Pixgood.com

Yksi tavallisimmista ja yksinkertaisimmista tavoista tuottaa nautintoa kumppanille on luonnollisesti käsin hyväileminen. Siihen ei tarvita välineitä ja sormet soveltuvat erittäin hyvin myös seksuaalisen nautinnon tuottamiseen.

Tälle seksin harrastamisen tavalle ei omasta mielestäni ole olemassa yhtä hyvää termiä ja aihe on perinteisessä aikuisille suunnatuissa seksioppaissa suhteellisen vähän käsitelty muutenkin. 80-luvun seksivalistuksessa, jota minäkin koulussa sain, puhuttiin pettingistä. Luonnollisestikin heteroseksin näkökulmasta yhdynnästä poikkeavana toimintana. Samaa termiä petting, eli hyväilyseksi käytetään edelleenkin.

Väestöliiton määritelmä pettingille on seuraava:

"Petting on seksiä ilman yhdyntää. Toisin sanoen se on mm. kiihottavia suudelmia, hyväilyjä vaatteiden päältä ja alta, kumppanin tyydyttämistä käsin tai suuseksillä. Kyseessä on siis sellainen toiminta, minkä molemmat haluavat jakaa ja mihin tuntevat valmiutensa olevan kunnossa. Toimintaa voidaan kuvata myös rakasteluna ilman yhdyntää. Petting voi johtaa orgasmiin."

Koska petting terminä kattaa myös suudelmat ja suuseksin, ja tarkoitukseni on kirjoittaa tässä postauksessa sormin ja käsin hyväilystä, petting ei oikein sovi postauksen otsikoksi. Lukemissani seksioppaissa, jotka on suunnattu aikuisille, puhutaan molemminpuolisesta masturboinnista (mutual masturbation), sormettamisesta (fingering, finger-ficking, finger banging, finger blasting) ja "käsitöistä" (hand job) tilanteesta riippuen. Hyviä termejä, joiden merkitys poikkeaa hieman toisistaan. Koska myös lähden siitä, että tämän postauksen lukija on aikuinen nainen, jonka klitorista ja/tai vaginaa on joskus sormin stimuloitu, tai hänellä on omaa kokemusta sooloseksistä, en käy "käden antamisen" alkeita läpi tässä. Kirjoitan sen sijaan Lesbian Sex Biblesta löytyvästä intiimihieronnasta ja tutustumisharjoituksista, jota kirjoittaja Diana Cage itse kuvailee kirjassaan "maisemareitiksi" ja "sormien taiaksi".

Ensin kuitenkin hieman turvaseksistä. Seksitautien saamisen todennäköisyys on luonnollisestikin pienempi silloin kun limakalvojen välistä kosketusta ei ole, tai kumppanit eivät jaa samaa dildoa seksin aikana. Käsin hyväileminen onkin yksi turvallisimmista seksin harrastamisen tavoista. Seksitaudit voivat kuitenkin tarttua käsin hyväilyssäkin, mikäli hyväilevän osapuolen käsissä on haavoja - eli veri-limakalvokontaktin seurauksena. Mikäli olet(te) siis huolissanne seksitaudeista, käyttäkää kertakäyttökäsinettä suojana (lisää tietoa seksitaudeista ja niiltä suojautumisesta aiemmasta naisten välistä turvaseksiä koskevasta postauksesta). Jotta saava osapuoli välttyisi raapimishaavoilta ja epämukavilta tuntemuksilta, on myös hyvä kiinnittää huomiota kynsien kuntoon ja mahdollisiin kynsinauhojen tikkuihin. Pidä siis huoli, ettei kynsissäsi tai sormissasi ole teräviä kulmia tai kohtia. Viilaa kukin kynsi tasaiseksi, mikäli tarvis on. Pese kätesi ennen seksiä myös kynnen aluset huomioiden, mikäli vain mahdollista. Mikäli käsissäsi on kovettumia, käytä säännöllisesti käsivoidetta kovettumien pehmittämiseksi, jotta tuntisit kumppanisi intiimialueiden yksityiskohdat herkemmin. Käyttäkää liukastetta, mikäli tarpeen tai jos ylipäätään haluatte tehostaa kosketuksiin liittyviä tuntemuksia seksin aikana.Tässä harjoituksessa liukuvoide on erityisen hyvödyllinen, koska luonnollista kostumista ei vulvan alueella tapahdu.

Mukailtu "maisemareitti"

Seuraavat "Take the scenic route"-ohjeet löytyvät Cagen Lesbian Sex Biblesta, mutta lisäsin ohjeisiin joitakin pointteja muusta kirjallisuudesta. Felice Newmanin kirjoittamassa The Whole Lesbian Sex Bookissa vastaavasta tutustumisesta käytetään nimitystä "Take a tour"

Olemme erilaisia, eikä ole olemassa "oikeaa" tai "väärää" tapaa harrastaa seksiä, rakastelemisen tavat ovat kiinni teidän keskinäisistä toiveistanne ja tavoitteistanne. Parhaiten näitä tapoja voi oppia kumppanille kysymyksiä esittämällä, kuuntelemalla ja kumppanin reaktioita havainnoimalla.

Yksi mahdollisuus on tutustua kumppanin kehoon käsin, löytää kaikkein herkimmät alueet sen avulla ja kerätä informaatiota siitä mistä hän pitää. Varatkaa tähän harjoitukseen aikaa tunti tai kaksi. Kätevin paikka harjoitukselle on huone, joka on riittävän lämmin. Keskittykää toiseen teistä kerrallaan ja vaihtakaa vuoroa vasta kun toinen on saanut orgasmin (tai silloin kun tahdotte, orgasmia ei ole mikään pakko saada). Käsin tapahtuva seksi voi johtaa penetraatioon eli vaginan stimulointiin mikäli tahdotte. Se on kiinni vain teistä itsestänne. Käyttäkää tässä harjoituksessa kuitenkin pelkkiä käsiä ja sormianne mikäli vain mahdollista. Ihan vain siksi, että jos on joskus tilanne, jossa ette kuukautisten takia harrasta suuseksiä eikä saatavilla ole vibraattoria, tiedätte kuinka kumppani tyydytetään pelkkiä käsiä käyttämällä vaikka joku muu keino olisikin loppupeleissä kumppanin mielestä miellyttävämpi.

Valitkaa teille kummallekin mukava asento mieluiten sängyssä, jossa saavan osapuolen on rento olla. Esim. sellainen, jossa hän makaa selällään ja sinä olet joko hänen jalkojensa välissä tai hänen sivullaan. Taikka niin, että hän on kyljellään ja sinä hänen takanaan. Vaihtoehtoja on todella paljon. Tärkeintä on, että sinun on helppo koskettaa häntä käsin ja jaksat olla kyseisessä asennossa ainakin 20 minuutta tarvittaessa. Saajan silmät voi tarvittaessa peittää huivilla tai vastaavalla, jotta hän pystyy keskittymään pelkkiin tuntoaistimuksiinsa.

Ohjeet antajalle: Kosketa kumppaniasi ja nauti kosketuksen tuomista tuntemuksista. Hänen ihonsa pehmeydestä ja lämmöstä. Älä hosu pimpin alueelle heti. Mitä kiihottuneempi hän on, sitä enemmän hän nauttii siitä, mitä hänelle teet. Hyväile, silitä ja hivele hänen koko kehoaan ensin: niskaa, kaulaa, olkapäitä, käsivarsia, käsivarsien sisäpuolta, rintakehää ja rintoja (rintojen hyväilystä tarkempi postaus täällä) sillä tavalla kuin tiedät kumppanisi niiden hyväilemisestä pitävän. Ja jos et tiedä kuinka voimakkaasta tai herkästä kosketuksesta hän pitää, vaihtele koskettamisen tapaa ja pyydä kertomaan miltä erityyppiset kosketukset hänestä tuntuvat. Koeta kuitenkin välttää voimakasta hierontaa, sillä hieronnan paine saattaa turruttaa ihon. Kevyt hyväily stimuloi hermoja eikä lihaskudosta niin kuin hieronta (lisää tietoa erilaisista koskettamisen tavoista "Koskettamisen eri tavat"-postauksesta).

Kiinnitä huomiota hänen reaktioihinsa, jos hän reagoi kosketukseesi voihkaisuin tai mielihyvän huokaisuin tai sinua kohti painautuen, olet löytänyt herkän kohdan ja stimuloinut sitä hänelle mielihyvää tuottaen. Mikäli hän pyrkii sinusta pois päin, kosketat joko liian kovaa tai väärästä kohdasta. Pyydä häntä myös sanomaan, jos joku kohta tuntuu stimuloitaessa erityisen hyvältä tai epämukavalta.

Kerää siis tietoa siitä, pitääkö kumppanisi kevyestä ja pehmeästä kosketuksesta, vai pitääkö hän sellaista kosketusta liian kutittavana. Entäpä voimakkaammat ja hitaat otteet ja hyväilyt? Pitääkö hän niistä vai ovatko ne liian voimakkaita hänen makuunsa? Suurimmalla osalla meistä on jonkinlainen ensisijainen mieltymys kosketuksen voimakkuuden suhteen. Selvitä minkälainen on sinun mieltymyksesi ja selvitä mikä on kumppanisi mieltymys. Oikea tapa koskettaa on nimittäin yksi hyvän seksin peruspilareista. Ei se, että oletetaan kumppanin pitävän samanlaisesta kosketuksesta kuin josta itse pitää tai josta ex-kumppani piti. Cage kuvaileekin kädet instrumentteina, joilla kumppanin kehon saa tanssimaan ja laulamaan kun niitä käytetään sopivalla tavalla. Itse vertaisin kumppania instrumenttiin, jonka saa soimaan kauniisti kehoa oikealla tavalla soittamalla.

Jatka hyväilemistä vatsan, alavatsan, pepun, reisien ja reisien sisäpintojen hyväilyllä riippuen siitä missä asennossa olette. Etene vulvan alueelle vasta kun kumppanisi on hyvin kiihottunut. Hipaise hänen pimppiään hellästi päältä samalla kun suutelet häntä.

"Sormien taikaa" eli pimpin hyväileminen käsin

Klitoriksen pää, joka on piilossa klitoriksen hupun alla, on vain alle 10 % klitoriksemme koko pinta-alasta. Klitoriksen pää on kuitenkin naisen nautinnon kannalta erittäin tärkeä. Suurin osa naisista tarvitsee klitoriksen pään epäsuoraa tai suoraa stimulointia saavuttaakseen orgasmin. Älä kuitenkaan hyökkää heti klitoriksen pään kimppuun (ellei naisesi nimenomaan pyydä sitä). Mikäli klitoriksen anatomia ei ole sinulle täysin tuttu, lue aiemmat postaukset aiheesta: "Naisen anatomiaa osa 1 - Vulva" ja "Naisen anatomiaa osa 3 - Klitoriksen laaja oppimäärä".

Aloita siis hellällä koko hävyn hipaisulla samalla kun suutelette. Hyväile vulvaa suoraa klitoris- ja vaginakontaktia vältellen. Sivele häpyä ylhäältä alas. Hyväile häpykarvoja (jos hän on sheivattu, silitä paljasta häpykumpua), kiusaa hänen ulompia ja sisempiä häpyhuuliaan erilaisin kosketuksin. Kiinnitä samalla huomiota siihen minkälaisista kosketuksista hän pitää eniten.

Klitoris ja klitoriksen ympärys reagoivat kosketukseen herkemmin, kun nainen on riittävän kiihottunut ja jos vulvakin on kostea. Lämmittele siis naisesi ensin edellä kuvatuin esileikein ja käytä joko sylkeäsi, kumppanisi emättimen nesteitä tai liukuvoidetta tässä vaiheessa intiimihierontaa, jotta saat vulvankin kosteaksi välttäen hankaavia tuntemuksia.

Liukuvoiteen käyttämiseen seuraavat vinkit: käytä ensinnäkin liukastetta, joka soveltuu vulvan ja vaginan stimulointiin. Ei siis esimerkiksi mitään liukastetta, jossa on sokeria tai glyseriiniä, jotka saattaisivat sekoittaa vaginan terveen bakteeriston toiminnan (ks. aiempi liukkarin valintaa koskeva postaus). Silikonipohjainen liukaste on tämän kaltaiseen intiimihierontaan kaikkein paras, koska sitä ei tarvitse lisätä yhtä usein kuin vesipohjaista liukastetta, jolla on taipumus haihtua pidemmän session aikana. Silikonipohjainen liukaste ei kuitenkaan sovi silikonisille dildoille, joten käytä vesipohjaista liukastetta, mikäli aiotte käyttää myös dildoja seksin aikana.

Koska liukkari on usein suoraan purkista tai pullosta tulleena selvästi kylmempää kuin kumppanisi iho on, levitä liukastetta ensin omiin käsiisi. Reilusti, enemmän kuin luulet tarvitsevasi, ja levitä liukuvoide sitten käsilläsi vulvaan kun se on omalla ihollasi lämmennyt sopivammaksi. Cage kehottaa kokeilemaan hellää rystysillä levittämistä, koska auki olevan kämmenen ulkopuolen rystyset nystyineen tuovat mukanaan hiukan erilaisia tuntemuksia pehmeään ja tasaiseen kämmenen sisäpuoleen verrattuna. Lisää liukastetta myös sitä mukaa kun se kuivuu. Vesipohjaista liukastetta saa "jatkettua" vedellä eli liukastetta ei välttämättä tarvitse lisätä, jos lisäät liukasteeseen sylkeä tai vettä esimerkiksi vesipullosta sitä mukaa kun se vaikuttaa kuivuvan.

Kun kumppanisi on jo hyvin kiihottunut esileikkien seurauksena, kosketa klitorista aluksi vain epäsuorasti sormenpäilläsi sen sivuilta. Voit myös hyväillä klitorista aivan sen yläpuolelta. Älä kuitenkaan vedä klitoriksen huppua samalla taakse klitorista peittämästä. Huppu nimittäin suojaa klitoriksen päätä liian voimakkaalta kontaktilta ja jotkut naiset kokevatkin klitoriksen suoran stimuloinnin (niin, että sen huppu on vedetty taakse) liian voimakkaana kun taas jotkut jopa haluavat paljaan klitoriksensa suoraa hyväiltyä. Älä kuitenkaan ainakaan vielä tässä vaiheessa ryntää suoraan kontaktiin vaan keskity tutustumaan kumppanisi vulvaan laajemminkin ja kaikessa rauhassa.

Kokeile pienten, tarkkojen ja hitaiden ympyröiden tekemistä klitoriksen pään ympärillä. joko etu- tai keskisormella. Vain yhdellä sormella, yhtä rytmiä ja yhtä liikettä käyttäen. Kun hän tietää, ettet heti vaihda voimakkuutta tai rytmiä, hänen on helpompi keskittyä nauttimaan tuntemuksistaan.


Keskity, äläkä keskeytä kosketustasi. Kosketa pienin ja hitain liikkein. Keskity tuntemaan hänen klitoriksensa ympärys ja klitoriksen paisuminen kosketuksesi seurauksena. Jos hänen pyöreä klitoriksensa olisi kello, hyväile erityisestii kello kymmenen ja kello kahden kohtaa eli klitoriksen yläosaa sen molemmilta sivuilta ympyrän muotoisen liikkeen aikana. Kun osut kello kahden ja kymmenen kohdalle, hidasta liikettä ja voimista kosketusta hieman. 

Kokeile vaihtaa liikkeen voimakkuutta ja painetta. Jos klitoriksessa on selvä erektio, se on paisunut ja noussut esiin, voit ottaa klitoriksen pään hellästi sormenpäidesi väliin nipistämistä muistuttavalla otteella ja pyörittää sitä hellästi etusormen ja peukalon välissä molemmilta puolilta. Saatat samalla myös tuntea klitoriksen päästä syvemmälle lantioon johtavan klitoriksen varren kovana jänteen kaltaisena rakenteena ja "runkata" vartta hellästi vetämällä, mikäli kumppanisi klitoris ei ole liian herkkä sellaiselle kosketukselle. Voit myös varovasti vetää klitoriksen hupun pois klitoriksen pään edestä, jos klitoriksen pää ei ole sieltä erektion seurauksena paljastunut ja kumppanisi pitää klitoriksen suorasta stimuloinnista. Helpoiten klitoriksen hupun saa "pois tieltä" vetämällä ihoa kämmenellä hiukan ylöspäin klitoriksen yläpuolelta.

Huomaa, että klitoriksen pään koko vaihtelee paljon eri naisten välillä, joten jos klitoriksen pää ei ole silmin nähden paisunut, ei ole syytä huoleen. Pääasia on se, että kumppanisi nauttii kosketuksestasi ja että hän kertoo sinulle, mikäli et kosketa parasta mahdollista kohtaa. Klitoriksen koko ei ole olennaisinta sen kannalta kuinka vaikeaa tai helppoa seksistä nauttiminen on. Se merkitsee eniten kuinka tätä varsin yksilöllistä aluetta kosketetaan. Jatka siis klitoriksen stimulointia sormin sillä tavalla kuin kumppanisi toivoo, esimerkiksi ympyröiden muotoisia liikkeitä tehden siihen asti kun hän saa orgasmin. Jos olet nähnyt hänen masturboivan, käytä tietoa hyväksesi ja matki niitä liikkeitä, joita hän itse tekee sooloseksiä harrastaessaan. Jotkut naiset esimerkiksi hyväilevät itseään V-korjaimen sormillaan muodostaen eli etu- ja keskisormen väliä klitoriksen ja sisempien häpyhuulten molemmilla puolilla liikuttaen. Tällainen kosketus on intensiivinen, se onnistuu yhdellä kädellä ja mahdollistaa edestakaisin alhaalta ylös-liikkeen klitoriksen molemmilta puolilta, stimuloiden samalla myös erittäin tuntoherkkiä sisempiä häpyhuulia.

Joillakin naisilla klitoriksen toinen puoli on herkempi ja nautinnollisempi kosketuksen kannalta kuin toinen. Kiinnitä siis huomiota siihen, onko asialla hänelle merkitystä ja kummalta puolelta hän haluaa klitoristaan hyväiltävän, jos näin on. Kun olet jatkanut epäsuoraa stimulointia jonkin aikaa, kysy, haluaako hän klitoristaan kosketettavan suoraan sen päältä. Jos naisesi haluaa suoran klitoriskontaktin sen päältä, voit edetä siihen. Sormen kosteus on tässä vaiheessa erittäin tärkeä ja voit kostuttaa sormesi joko syljelläsi, liukkarilla tai hänen emättimensä aukosta valuvalla nesteellä. Klitorista voi hyväillä suoraan sen päältä joko poikittaisella sivulta sivulle-liikkeellä tai edestakaisella alhaalta ylös-liikkeellä. Erektiossa olevaa klitorista voi myös "houkutella" aivan sen alta. Tämä tapahtuu niin, että etusormen pää aloittaa koukistavan liikkeen aivan klitoriksen alta, sisempien häpyhuulten liittymäkohdasta ja sormenkoukistusliike suunnataan klitoriksen päähän. Sivellään siis klitoriksen päätä ja sen vartta samalla kutittamista muistuttavalla, mutta voimakkaammalla liikkeellä.

Jatka sitä liikettä, josta kumppanisi nauttii eniten, johdonmukaisesti siihen asti kunnes hän saa orgasmin (jos tavoittelette orgasmia tässä harjoituksessa). Voit voimistaa kontaktia tarvittaessa, mutta älä missään nimessä irrota kättäsi kriittisestä kohdasta tai muuta mitään kun hän on orgasmin partaalla. Keskity lukemaan hänen kehonkieltään ja "kuuntelemaan" mistä hänen kehonsa pitää, äläkä keskity pelkkään tekniikkaan tai monimutkaisiin koreografioihin.Vaihtelu on hyvästä, mutta niin on johdonmukaisuuskin. Monotoninen, minuuttitolkulla jatkuva sama liike turruttaa ja on tylsää saajan kannalta. Näin ollen vaihtelua olisi hyvä olla. Toisekseen vaihtelevuus ei saa olla liian runsasta tai nopeaakaan. Eli jotta kumppani ehtii havaita, mikä juttu ja missä kohtaa kosketus juuri sillä hetkellä kiihottaa häntä lisää, ei liikettä, painetta tai rytmiä saisi vaihtaa myöskään liian nopeasti.

Cagen mukaan 80 % naisista saa orgasmin 15 minuutin sisällä suoran klitorisstimuloinnin aloittamisesta ja 90 % saa sen 20 minuutin kuluessa. Älkää kuitenkaan miettikö kelloa vaan nauttikaa rauhassa erilaisista tuntemuksista sekä tutustumisesta kumppanin kehoon. Seksuaalisessa kanssakäymisessä on erittäin yleistä myös se, että kiihottumisen aste vaihtelee edestakaisin ennen orgasmia voimakkaasta vähemmän voimakkaaseen ja takaisin, koska keho vaan ei pysty ylläpitämään yllä äärimmäisen kiihottumisen tilaa loputtomiin.. "Rakenna" siis kiihottumisen voimakkuus uudelleen mikäli kumppanisi kiihottumisen taso jostain syystä laskee erityisen paljon. Epäsuorasta kontaktista suorempaan kontaktiin edeten.

Huomaa, että klitoris saattaa "piiloutua" ennen orgasmia. Tämä johtuu siitä, että kiihottumisen voimistuessa klitoriksen pää ja sen varsi vetäytyvät häpyliitosta vasten ja klitoriksen asento muuttuu sen myötä. Lisäksi sitä mukaa kun häpyhuulet täyttyvät verestä, klitoriksen pääkin "hukkuu" turvonneiden häpyhuulten väliin. Älä siis huolestu, et välttämättä ole tehnyt yhtään mitään väärin, vaikka vaikuttaisi siltä, että klitoris katosikin jonnekin hetkeksi. 

Muita vinkkejä

Moni suuseksiä koskeva vinkki soveltuu hyvin sormin tai kämmenellä tapahtuvaan hyväilemiseen. Jos siis kaipaat lisää vinkkejä, lue aiheeseen liittyvä cunnilinguspostaus. Mikäli naisesi pitää penetraatiosta, voit lisätä vaginan eli emättimen, erityisesti sen g-pisteen hyväilyn osaksi seksiä. Mikäli g-pisteen sijainti ei ole sinulle ennestään tuttu asia, tämä hetki on erityisen sopiva siihen tutustumiseen (varmista kuitenkin ensin, että sormien työntäminen emättimeen on ok).

G-piste on (kuten aiemmassa anatomiaa koskevassa postauksessa kirjoitin) sienimäinen alue emättimen etuseinämässä noin 3-4 cm emättimen suulta. Se eroaa rakenteeltaan huomattavasti emättimen seinämistä (jotka muistuttavat suun ja poskien sisäpuolta). G-piste on sienimäinen ja "pomppuinen" alue toisin kuin sileät emättimen seinämät. G-pisteen alueen pitkäkestoisen stimuloinnin väitetään olevan edellytys naisen ejakulaatiolle, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ymmärtääkseni ole. G-pisteen tai itse asiassa "alueen" (koska kyse ei ole mistään pienestä tietystä pisteestä) hyväileminen saattaa joka tapauksessa aiheuttaa suurta mielihyvää joillekin naisille. Jotkut naiset taasen kokevat alueen stimuloinnin epämukavana asiana. Selvitä siis mistä kumppanisi pitää ja jos hän ei tiedä, kokeilkaa miltä g-pisteen hyväileminen hänestä tuntuu.

Pimpin ja mielellään sinun sormiesikin tulee tässä vaiheessa olla riittävän kosteat. Kostuta sormesi ensin ja työnnä yksi sormi (etu- tai keskisormi) vaginaan hitaasti ensin. Aloita g-pisteen hyväileminen ensin yhdellä sormella ja ota toinen sormi käyttöön, jos emättimessä on tilaa ja jos kumppanisi ei koe yhtä sormea riittävän stimuloivana kokemuksena. Kokeile "tule tänne"-tyyppistä sormien koukistusliikettä g-pisteen alueella emättimen etuseinämässä. Kokeile myös sormien/sormen liikuttamista emättimessä laajemminkin eri puolilta ja eri kohdista. Jotkut naiset pitävät työntöliikkeestä, joka muistuttaa panemista, jotkut aivan muun tyyppisistä tuntemuksista, esimerkiksi emättimen seinämät laajalti huomioivasta hyväilystä. Jotkut pitävät pelkästään täyttymisen tunteesta, jolloin sormia ei välttäättä tarvitse liikuttaa ollenkaan. Kokeile, mikä tuntuu kumppanistasi kaikkein parhaimmalta, jos hän ei ole sitä sinulle jo kertonut ja kysy, mikä tai mitkä tuntuvat hänestä parhaimmalta.

Voit myös halutessasi kokeilla c-kirjainotetta penetraation yhteydessä. Tarkoitan tällä sellaista käden muotoa ja otetta, jossa peukalo ja etusormi (mahdollisesti myös keskisormi) muodostavat c-kirjaimen. Moni nainen kokee erityisen kiihottavana sen jos etusormi (ja keskisormi) hyväilevät emättimen g-pistettä samalla kun peukalo hyväilee klitorista. Koko klitorista on erittäin helppo stimuloida näin molemmilta puolilta, sisältä ja ulkoa samanaikaisesti ja kosketuksen intensiivisyyttä on todella helppo muuttaa "c-kirjainta" litistämällä eli puristusta voimistamalla. Modifioitu versio viittomakielen c-kirjaimesta siis.
Kuva: Pics4learning.com

Penetraatiossa käytettävien sormien määrällä ei periaatteessa ole muuta rajoitusta kuin saatavilla olevien sormien määrä, vaginan koko ja kumppanin mieltymykset. Tavallisesti kaksi sormea riittää hyvin, mutta kolmea, neljääkin voi käyttää. Jotkut saattavat haluta kokeilla fistaustakin (fisting), jota nyrkkinainniksikin kutsutaan. En kuitenkaan listaa fistausvinkkejä tässä, koska kyse lienee suhteellisen harvinaisesta seksin harrastamisen tavasta, josta itsellänikään ei vielä ole kovin paljon tietoa.

Kämmenen ulkosyrjää, eli rystysiä voi myös Cagen mukaan käyttää vulvan hyväilyyn. Kämmenen tulee tällöin olla auki ja rentona (ei siis esim. nyrkissä). Hyväilyn on hyvä olla mahdollisimman laajalle alueella hyväilevää, vulvan koko alueella. Voit kokeille edestakaista välilihasta klitoriksen yli ylettyvää liikettä tai tehdä ympyränmuotoista liikettä klitorista hipaisten.

Älä myöskään unohda eri sormia ja niiden eri mahdollisuuksia. Peukalolla saa tarvittaessa isomman ja ennen kaikkea leveämmän kontaktin, keskisormea on pitkänä sormena helppo käyttää esimerkiksi penetraatioon. Pikkurillillä saa aikaan pinta-alaltaan hyvin pienen ja täsmällisen kontaktin. Minkä tahansa sormen koko pituutta käyttämällä hyväilystä saa pidemmän. Voit myös käyttää molempia käsiä yhtä aikaa, molempia vulvan ja vaginan alueella tai vapaata kättä vaikkapa hänen rintojensa, peppunsa tai vatsansa hyväilyyn, riippuen siitä mistä hän pitää.

Moni nainen voi saada fantastisen orgasmin pelkästä käsin hyväilemisestä. Kaikki eivät. "Art of hand" voi siis olla vain alkupala, jota seuraa esimerkiksi cunnilingus. Käytä tarvittaessa vibraattoria tai dildoa, jos hän tahtoo niin. Voitte myös kokeilla yhteistä masturbointia, mikäli haluatte saada orgasmin osapuilleen samaan aikaan siinä vaiheessa kun olette tutustuneet toistenne "käsityö"mieltymyksiin tarkemmin.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Strap on-seksi - asennot ja ekalla kerralla huomioitavaa

Strap on-seksi on seksin osa-alue, josta on hyvä tietää muutamia asioita ennen ensimmäistä kokeilua jotta kokemus olisi mahdollisimman onnistunut. Kirjoitin jo omat postaukset strap on-seksiin liittyvistä harha- ja ennakkoluuloista sekä välineistä, nyt on asentojen ja muiden itse seksiin liittyvien "neuvojen" vuoro. Lähteenä käytän pääasiassa Karlyn Lotneyn The Ultimate Guide To Strap-on Sex For Women,: The Complete Resource for Women and Men-teosta vuodelta 2000.

Strap on-seksin lähtökohdan tulee luonnollisesti olla se, että jompikumpi osapuoli haluaa vaginapenetraation tällä tavoin ja toinen haluaa sen hänelle antaa. Molempien osapuolten ei tarvitse olla kiinnostuneita saajan, eli strap on-seksiä vastaanottavan osapuolen roolista. Antavan osapuolen ei ole mikään pakko kiihottua kyseisestä seksin muodosta itse. Riittää kun hän haluaa tuottaa kumppanilleen mielihyvää strap on-seksiä antamalla - vaikkakin oma kiinnostus luonnollisesti parantaa seksin laatua.

Elokuvissa ja tv-sarjoissa strap on-seksiin vaan ryhdytään, eikä kumppanilta kysellä mitään ennen aktia. Strap on-seksissä on kuitenkin tärkeä ymmärtää, ettei antava osapuoli tunne harnessiin kiinnitetyllä dildollaan luonnollisestikaan mitään. Mikäli olet saava osapuoli, älä siis oleta, että antaja osaisi automaattisesti varoa liian voimakkaita työntöjä, koska hän ei pysty tuntemaan sinun emätintäsi. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että hyvä kommunikointi on välttämätöntä sen takaamiseksi, ettei sinuun vahingossa satu. Samasta syystä strap on-seksiä ei tulisi harrastaa humalassa taikka huumeiden vaikutuksen alaisena, jolloin mahdolliset kipuaistimukset jäisivät tuntematta. Naiset ovat myös anatomialtaan ja mieltymyksiltään erilaisia, joten se mikä päti eksään, ei välttämättä toimi ollenkaan uuden ihastuksen kanssa.

Mikäli mahdollista, tutustu siis kumppanisi emättimen anatomiaan ensin, ennen kuin harrastatte strap on-seksiä ensimmäistä kertaa, jotta voisit nauttia antavana osapuolena olemisesta huolettomammin. Karlyn Lotneyn kirjassa The Ultimate Guide to Strap-On Sex on aiheesta seuraavanlainen tutustumistehtävä.

Lisätietoa naisen anatomiasta erityisesti strap on-seksiin liittyen, löytyy mm. sisäisiä sukuelimiä ja klitorista koskevista postauksista.

Ensikäden tiedon hankkiminen

Varatkaa tähän tutustumisharjoitukseen tunti tai kaksi. Tehtävän tarkoitus on tutustua kumppanin kehoon, erityisesti hänen emättimensä herkkiin pisteisiin, sen kaartuvuuteen, syvyyteen ja välilihan paksuuteen, jotta osaat hyödyntää dildon parhaan potentiaalin rakastellessanne. Orgasmin saaminen ei ole harjoituksen tavoite, mutta jos niinkin käy, hieno juttu. Hetken tulisi ennen kaikkea olla hauska, rento ja opettavainen tutustumisretki kumppanin anatomiaan sekä suorituspaineista täysin vapaa sessio.

Pitäkää huoli, ettei mikään keskeytä teitä harjoituksen aikana ja siitä, että tila, jossa olette, on riittävän lämmin. Tunnelmaa voi tarvittaessa luoda kynttilävalaistuksella ja sopivalla taustamusiikilla. Varatkaa vettä juotavaksi sekä vesipohjaista liukastetta. Kertakäyttökäsineitä, mikäli haluatte suojautua mahdollisilta seksitaudeilta.

Tunnelmaa voi keventää roolileikeillä. Mikäli olette kiinnostuneita hoitsu- tai lääkärileikeistä, tämä on erityisen sopiva sellaisille. Mikäli saavalla osapuolella on taipumus vaivautua tai nolostua kehoaan koskevissa intiimeissä tilanteissa, hän voi käyttää silmälappuja pystyäkseen keskittymään pelkkiin kehonsa tuntemuksiin harjoituksen aikana.

Aloittakaa tutustumisretki puhumalla siitä, mitä ja missä on tarkoitus tehdä ja mitkä ovat harjoituksen rajat. Esimerkiksi: "Tunnustelen sormillani emätintäsi, kohdunkaulaa ja g-pistettä tämän harjoituksen aikana. En koske peräaukon seutuun, koska niin toivot".

Jos teistä kumpikin on kiinnostunut penetraatiosta, päättäkää kumman anatomia käydään läpi ensin, eli kumpi on ensin saava osapuoli ja kumpi on antaja (se joka tunnustelee ja stimuloi toisen emätintä). Vaihtakaa roolia vasta harjoituksen päätyttyä eli keskittykää vain toiseen teistä kerrallaan.

Aloittakaa tutkiminen koko kehon ja kasvojen hieronnalla laajasta ja yleisluonteisesta kosketuksesta tarkkaan tietyn kohdan stimulointiin edeten. Ylhäältä alas-suunnassa eli rintakehän, rintojen ja nännien kautta alavatsaan, reisien sisäpuolelle ja lopulta vulvan alueelle edeten. Hierovan osapuolen tulee edetä asteittain niin, että saaja vähitellen rentoutuu ja avaa kehonsa antajalle, "antautuu" hänelle ja luottaa häneen sekä kiihottuu samalla.
Kun saaja on riittävän kostunut ja muutenkin kiihottunut (kiihottumisen merkeistä lisää aiemmassa Naisen seksuaaliset reaktiot-postauksessani), hieroja eli antava osapuoli voi edetä emättimen alueelle. Emätintä tunnustellaan ja stimuloidaan pelkillä sormilla (yhdellä tai kahdella niistä), joten dildoa ja harnessia ei tässä tutustumisvaiheessa ollenkaan käytetä. Liukkaria voi kuitenkin tarvittaessa käyttää sormien liukastamiseen. Huomaa, että liukkaria ei tule levittää tai tiputtaa suoraan sukuelimiin vaan se tulee ensin lämmittää kädessä tai sormien välissä ja levittää vasta sitten sukuelimiin, mikäli tarpeen.

Tarkemmat ohjeet antajalle: Tunnustele g-pisteen aluetta, emättimen kaartumista ja kohdunkaulan aluetta ja stimuloi kutakin niistä erilaista rytmiä ja painetta kokeillen. Pyydä kumppaniltasi samalla suullista palautetta siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä tuntuu erityisen hyvältä. Jos haluat, voit käyttää taskulamppua apuna visuaalisten havaintojen tekemiseen. Mikäli haluat mahdollisimman tarkkaa palautetta kumppaniltasi, voitte käyttää seksitutkijoiden (Mastersin ja Johnsonin) kehittämää asteikkoa erilaisten koskettamisen tapojen miellyttävyydestä, eli asteikkoa -3 ja +3 välillä, tarkoittaen seuraavia:
  • -3 on saajalle erittäin epämiellyttävä kokemus/tuntemus
  • -2 on saajalle melko epämiellyttävä kokemus/tuntemus
  • -1 on saajalle hieman epämiellyttävä kokemus/tuntemus 
  • 0 on saajalle neutraali kokemus/tuntemus 
  • +1 on saajalle jossain määrin miellyttävä kokemus/tuntemus 
  • +2 on saajalle hyvin miellyttävä kokemus/tuntemus 
  • +3 on saajalle erittäin kiihottava kokemus/tuntemus
Kokeile eri tapoja stimuloida, kosketuksen erilaisia voimakkuuksia kussakin emättimen kohdassa ja pyydä palautetta jokaisesta niistä samalla kun kosketat. Kiinnitä huomiota siihen miltä kumppanin emättimen eri alueet tuntuvat kiihottumisen eri vaiheissa. Pyydä kumppaniasi myös vaihtamaan asentoa, esimerkiksi nostamaan jalat hetkeksi ylös. Kokeile kuinka tyynyn laittaminen pepun alle vaikuttaa. Pyydä häntä asettumaan mahalleen tai kontalleen sängyssä ja huomioi kuinka asennon vaihtaminen vaikuttaa emättimen kaartumiseen sekä runsaasti hermopäätteitä sisältävien g-pisteen ja kohdunkaulan alueen saavutettavuuteen.

Mikäli kumppanisi haluaa orgasmin tämän tutustumishetken päätteeksi, stimuloi hänet orgasmiin asti ja huomioi kuinka emätin levenee ja syvenee juuri ennen orgasmia, ikään kuin imaisten sormesi syvemmälle sisäänsä. Ota sormesi pois hänen sisältään vasta kun hän antaa siihen luvan tai pyytää sinua. Moni nainen ei pidä siitä, että stimulointi lopetetaan liian aikaisin kun taas toiset haluavat stimuloinnin loppuvan täysin orgasmin aikana tai pian sen jälkeen.

Muista liukuvoide, mikäli tarvitsette lisäkostutusta tutustumisretken aikana. Kun olette valmiita, toistakaa harjoitus rooleja vaihtaen, mikäli sinunkin on tarkoitus olla strap on-seksissä saavana osapuolena. Kun tunnette tarkkaan toistenne anatomiset ulottuvuudet seksuaalisen kanssakäymisen aikana, olette itsevarmempia ja luottavaisempia toistenne suhteen, etenkin jos kumpikaan ei koskaan aiemmin ole rakastellut kumppanin kanssa strap-onilla.

Halutessanne voitte myös erikseen harjoitella strap on-seksiä ilman harnessia juuri sillä dildolla, jota aiotte harnessin kanssa käyttää. Voit läheltä omin silmin havainnoiden nähdä kuinka syvälle kumppanisi juuri sen kyseisen dildon seksin aikana haluaa ja mikä on hänen kannaltaan paras rytmi, asento ja dildon kulma.

Lisää ohjeita seksistä keskustelemiseen löytyy aiemmasta seksistä keskusteleminen-postauksesta.

Eka kerta

Kokemattomia miehiä moititaan usein liian nopeasta etenemisestä yhdyntään, joten älkää te tehkö samaa virhettä strap-onilla. Naisen tulee olla valmis penetraatioon, jotta hän voi nauttia siitä mahdollisimman paljon. Pue siis vaan harness ja dildo päällesi jo ennen kuin aloitatte, mutta älä kiirehdi sen käytössä. Muistakaa hyvä esileikki: suudelmat, hyväilyt, syleilyt ja muu hellyys ennen kuin etenette varsinaiseen strap on-seksiin. Voit myös antaa kumppanillesi suuseksiä ensin, mikäli hän pitää siitä.

Valitkaa sopiva asento ja pyydä kumppaniasi kertomaan kun hän on penetraatioon valmis. Lähetyssaarnaaja on asennoista perinteisin ja ehkä helpoinkin (voitte tarvittaessa asettaa tyynyn hänen peppunsa alle). Dildon luiskahtamista pepun puolelle on syytä varoa, jotta peräsuolen bakteeristoa ei joutuisi emättimeen taikka virtsaputken suulle. Bakteerien siirtymistä voidaan välttää esimerkiksi sillä, että annat saajan ohjata dildon emättimeensä sen sijaan, että "tökkisit" sen sinne itse. Asennon valinnassa rentous on olennaisin asia ja se, että omat lihaksesi ja kehosi eivät rasitu siinä liikaa. Asentoja on teoriassa rajaton määrä, joten jos kehon ulottuvuudet tai lihaskunto muodostuvat esteeksi esimerkiksi lähetyssaarnaajalle, voitte olla vaikkapa kyljellänne tai saaja voi olla päälläsi kun itse makaat sängyllä.

Voitte aluksi tehdä niin, että antaja pysyy harnessin kanssa paikoillaan ja vain saaja liikkuu, jotta antaja näkee saajalle oikeanlaisen rytmin (sopivista asennoista enemmän alla). Saajan tulee myös seksin aikana antaa palautetta siitä, mikä on hänelle hyvä rytmi tai jos jokin tuntuu epämukavalta. Tarkka palaute on tärkeää eli mieluummin kertomalla omat toivomukset tarkasti: "Nopeammin!", "Hitaammin", "Vaihdetaan asentoa ja kokeillaan takaa päin" kuin pelkästään "Ei noin!", joka ei anna mitään informaatiota siitä kuinka tilanteessa olisi saajan mielestä parempi toimia.

Vaihtakaa asentoa, mikäli joku asento ei tunnu hyvältä tai jos lihakset väsyvät. Mikäli dildo on kurvikasta mallia, voit tarvittaessa kääntää sen asennon harnessissa. Tämä on erityisen kätevää, jos vaihdatte asentoa lähetyssaarnaajasta niin, että hän kääntyy kontalleen tai vatsalleen.

Älä unohda kumppanin rintoja ja kehon muuta huomioimista. Suutele häntä, hyväile hänen reisiään, peppuaan, rintojaan ja klitoriksen päätä niillä tavoilla, joista tiedät hänen pitävän samalla kun rakastelet häntä strap-onilla. Vastaava on myös saajalle suositeltavaa, eli hän voi seksin aikana hyväillä itsekin omia rintojaan tai klitoristaan joko sormin tai pienen vibraattorin avulla. Etenkin, jos hän tietää kuuluvansa siihen 70 %:iin naisista, jotka eivät saa orgasmia pelkästään emätintä stimuloimalla.

Mikäli olet tilanteessa ensimmäistä kertaa eikä teillä ole kokemusta yhdynnästäkään aiemmin, unohda pornoleffoista ja populaarikulttuurista tutut pikapanot eli kaikenlainen "raivokas paneminen". Pikapanot ja kiimainen jyystäminen eivät useimmille naisille ole se juttu, joista he eniten tai varsinkaan heti rakastelun alussa nauttisivat. Ja siinä mielessä strap on-seksin antaja onkin etulyöntiasemassa. Kun oman elimen kautta saatavan nautinnon maksimointi ei ole seksissä olennaista, on helpompi keskittyä tyydyttämään kumppanin tarpeet ja kuunnella hänen kehon kieltään sekä hänen tarpeitaan.

Voit antajana toki myös itse nauttia tilanteesta, jopa orgasmiin asti. Joillekin naisille riittää jo pelkästään strap on-seksin visuaalisuus ja asetelma eikä fyysistä stimulointia välttämättä tarvita välttämättä juuri ollenkaan. Strap on-seksin antaminenkin voi olla erittäin kiihottavaa. Lisäksi, jos käytössä on joko vibraattorin sisältävä dildo, tai harness, jonka etumuksessa on pienelle vibraattorille oma paikka, voit saada klitorisorgasmin itsekin vibraattorin värinöiden avulla. Tai pyytää kumppaniasi stimuloimaan klitoristasi samalla kun panet häntä. Mahdollisuuksia siis on, kyse on vain siitä, että löydätte kumppanisi kanssa teille mieluisat ja soveltuvat tavat.

Mikäli päätätte vuorotella saajan roolissa ja haluatte ehkäistä seksitauteja tai muita tartuntoja, käyttäkää kondomia dildon kanssa ja vaihtakaa kondomi kun vaihdatte rooleja.

Vinkkejä esileikkiin ja erilaisiin koskettamisen tapoihin löytyy aiemmista "Koskettamisen eri tavat", "Suuteleminen", "Rintojen hyväileminen" ja "Esileikin merkitys seksissä"-postauksista.

Kuva: Shutterstock

Asennot

Asentoja on strap on-seksissä käytännössä yhtä monia kuin heteroyhdynnässäkin olisi. Keskinäiset mittasuhteenne ja lihaskuntonne saattavat aiheuttaa joitakin rajoitteita. Vaikka lihaskunto hyvä olisikin, strap on-seksi voi tutustuttaa sinut tai teidät uusiinkin lihaksiin. Antajan alaselän ja lantion lihakset saavat nimittäin strap on-seksissä uudenlaista käyttöä. Asennosta riippuen myös antajan polvet, reidet, ranteet ja olkavarret saattavat rasittua eikä rasittumista välttämättä huomaa kuin vasta jälkeenpäin kipuilevina paikkoina. Kannattaa siis pitää huolta hyvästä ergonomiasta etenkin, jos lihaskunto ei ole kovin hyvä.

Huomatkaa, että läheskään kaikki asennot eivät sovi kaikille pareille. Asennon miellyttävyys kun riippuu mittasuhteistanne ja ulottuvuuksistanne (käsien ja jalkojen pituus, ympärysmitat jne.), fyysisistä voimistanne, mahdollisista vammoista ja niin edelleen. Löydätte kokeilemalla teille parhaat.

Mikään ei estä teitä kuivaharjoittelemasta asentoja etukäteen harness ja dildo päälle puettuna ennen kuin edes päätätte rakastella harnessin kanssa. Harjoittelitte tai ette, ekaan kertaan kannattaa varata mukaan annos huumorintajua ja rentoa mieltä. Eka kerta voi olla jopa huvittavankin kömpelö. Aivan kuten teinivuosien ensimmäiset seksikokeilutkin olivat, eikä mahdollista tunnelman lässähtämistä pidä ottaa siten liian vakavasti. Harjoitus tekee mestarin, tälläkin seksin osa-alueella.

Lähetyssaarnaaja ja sen muunnelmat

Lähetyssaarnaajaksi kutsutaan asentoa, jossa saaja makaa selällään ja antaja on päällä hänen jalkojensa välissä. Asento mahdollistaa kasvokkain olemisen sekä samanaikaisen suutelemisen.

Jotkut naiset pitävät siitä, että heidän jalkansa ovat lähetyssaarnaajassa mahdollisimman tiukasti yhdessä ja antajan jalat saajan reisien ulkopuolella, jolloin emättimen seinämät puristavat dildoa paremmin (esim. silloin jos seinämät klitoriksen ja emättimen välillä ovat paksummat) ja dildo stimuloi silloin sekä g-pistettä että klitorista voimakkaammin. Jotkut naiset taas pitävät mieluummin jalkansa selvästi erillään ja haluavat kumppaninsa kokonaan jalkojensa väliin. Kokeilkaa kumpi tuntuu kumppanista paremmalta. Jos saaja on koukistanut jalkansa niin, että hänen jalkapohjansa ovat patjaa vasten, hän voi helpommin liikuttaa omaa lantiotaan ja myötäillä antajan työntöjä.

Helpoin tapa vaihtaa stimuloinnin kulmaa lähetyssaarnaaja-asennossa on laittaa tyyny tai kaksi saajan pepun alle. Vaihtelua kulmaan saa myös sillä, että saaja nostaa jalkansa antajan olkapäille, mikä muuttaa heti dildon ja emättimen välistä kulmaa ja stimulointikohtaa. Jalkojen olkapäille nostaminen tuo kuitenkin antajalle suuren vastuun. Kun saaja on käytännössä lähes paikallaan ja emätin käytännössä puristuu kasaan, antajan on oltava tarkkana työntöjensä pituuden ja kulman suhteen. Asento myös vaatii antajalta voimaa (koska hänen kumppaninsa kehon paino on osin olkapäillä) ja saattaa rasittaa alaselkää melko paljon. Kyseistä, jalat olkapäillä-lähetyssaarnaajaa ei suositellakaan aivan vasta-alkajille. Alaselän vaivoja voi helpottaa sillä, että vain saajan toinen jalka on antajan olkapäällä, jolloin saaja voi itsekin myötäillä antajan liikkeitä kun hän pystyy tukemaan itseään toisella jalallaan.

Reisiharnessille sopiva muunnos lähetyssaarnaajasta on sellainen, jossa saaja makaa selällään ja antaja nojaa häneen harnessin ja dildon kanssa, tukien omaa kehoaan kättensä ja koukistetun dildosta vapaan jalkansa avulla.

Takaa päin eli ns. doggie style

Populaarikulttuurista tuttu ja monien mielestä erityisen kiihottava asento on sellainen, jossa saaja on mahallaan tai kontallaan sängyssä ja antaja työntyy hänen emättimeensä takaa päin. Ns. doggie style, jossa antaja ottaa kiinni saajan lantiosta ja voi siten vaikuttaa työntöjen voimakkuuteen saajan lantiota liikuttamallakin.

Kun antaja on työntynyt saajan emättimeen, hän voi siirtyä saajan päälle, täyden ihokontaktin mahdollistaen. Hän voi myös kietoa jalkansa saajan reiden ympärille lisäten kontaktin voimakkuutta. Mikäli pidätte valta-asetelmista, antaja voi tarttua saajaa ranteista tai olkapäistä kiinni ja painaa häntä entistäkin voimakkaammin lantiotaan vasten. Tällainen asento edellyttää kuitenkin luottamusta ja hyvää kommunikointia kumppanien välillä, koska antaja kontrolloi tilannetta täysin eikä voi päätellä esimerkiksi kasvojen ilmeistä sitä kuinka paljon saaja tilanteesta nauttii. Kontallaan olemista on myös hyvä välttää silloin, jos saajalla on ranteiden vammoja tai muulla tavalla hennot ranteet.

Mikäli saaja on mahallaan, kulmaa voi tuunata saajan vatsan alle asetetulla tyynyllä. Kun saaja on kontallaan, korkeutta voi säätää sillä, että saaja koukistaa polviaan kunnes hän on antajan kannalta sopivalla korkeudella. Kulmaa voi parantaa myös niin, että saaja on peppu pystyssä sängyssä ja nojaa omalla ylävartalollaan sänkyyn, jolloin hänen ranteensa eivät rasitu, tai ihan vaan koukistamalla selkää niin, että emätin on antajaan ja dildoon nähden sopivassa kulmassa. Mikäli dildo on kaareva, sen voi harnessissa kääntää tarvittaessa toisinkin päin.

Huonekalujen luova käyttö mahdollistaa myös takaapäin "panemisen". Saaja voi asettua esimerkiksi sopivan korkuisen sohvan tai nojatuolin pehmeän käsinojan päälle. Tai saaja voi olla sängyssä sängyn reunalla niin, että antaja seisoo sängyn ulkopuolella. Mikäli saaja on tässä asennossa liian korkealla antajaan nähden, antaja voi käyttää vaikkapa korkokenkiä sopivan korkeuden löytämiseksi.

Työnnöistä saa doggie style-asennossa voimakkaampia silloin kun saaja on kontallaan, jos antaja pitääkin toisen jalkansa koukussa (jalkapohja sänkyä vasten) ja jättää toisen polven suoraksi.

Kyljellään

Kylkiasennot ovat ehkä kaikkein vähiten niveliä rasittavia asentoja. Asento on hyvä, jos kumppanit ovat keskenään hyvin erikokoisia tai jos jompikumpi osapuolista on raskaana. Asennossa on vaikea nähdä emättimen aukon tarkkaa sijaintia, joten saajan kannattaa itse ohjata dildo emättimeensä.

Perusversio kylkiasennosta on lusikka-asento, jossa saaja on kyljellään ja antaja hänen takanaan, pitäen saajan lantiosta kiinni työntöjä helpottaakseen. Saaja voi taivuttaa selkäänsä dildon kulmaa muuttaakseen tai antaja voi vaihtaa kulmaa siirtymällä hieman taaksepäin. Antaja voi oman kehonsa rasitusta vähentääkseen vuorotella sen välillä, että hän välillä itse työntyy saajaan päin tai välillä vetää saajaa omaa lantiotaan kohden.

Lusikka-asennon vaihtoehto on kasvokkain oleminen, jolloin saaja koukistaa toisen jalkansa antajan jalan päältä sänkyä vasten. Hän voi siinä asennossa myötäillä työntöjen voimakkuutta oman lantionsa liikkeillä.

Mikäli antaja on huomattavasti saajaa lyhempi, kyljellään oleminen voi häivyttää pituuseron. Tämä tapahtuu niin, että antaja nostaa saajan toisen reiden omalle olkapäälleen kun rakastavaiset ovat vastakkain. Kumppanin klitorista tai vaginaa on kyseisessä asennossa helppo stimuloida käsin tai vibraattorin avulla ja kun on aika siirtyä strap on-seksiin, kulma on erityisen edullinen g-pisteen stimulointia varten.

Reisiharnesseille sopiva muunnos kylkiasennosta on sellainen, jossa molemmilla on harness ja niihin sopivat dildot. Asento nimittäin mahdollistaa molempien yhtäaikaisen vaginapenetraation kun "ratsastetaan" toisen reittä vasten.

Saaja päällä eli "ratsastus"

Saaja voi helpoiten itse kontrolloida dildon syvyyttä ja kulmaa sekä työntöjen rytmiä olemalla antajan päällä. Tyypillisin versio on sellainen, jossa antaja on selällään esimerkiksi sängyssä, jalat koukussa ja jalkapohjat sänkyä vasten ja saaja on hänen päällään istuvassa asennossa. Antaja voi samalla stimuloida käsin saajan klitorista, hyväillä rintoja tai selkää riippuen siitä kumpaan suuntaan saajan kasvot ovat, myötäillen samalla lantiollaan saajan liikettä.

Työntöjä voi paremmin kontrolloida siten, että saajan polvet ovat koukussa ja jalkapohjat sänkyä vasten kuin niin, että jalat olisivat täysin suorana patjan päällä. Dildon on näissä asennoissa oltava sopivan pituinen, koska jos se on liian pitkä, saaja joutuu tekemään enemmän töitä pysyäkseen riittävän etäällä dildoon tyvestä.

Muunnos perusasennosta on sellainen, jossa saaja asettuu päälle selkä antajan kasvoihin päin. Antaja voi ottaa kiinni saajan lantiosta ja tukea hänen liikkumistaan ratsastuksen aikana. Kaarevan dildon kulmaa voi vaihtaa dildoa harnessissa kääntämällä. Saaja voi myös valita pienen etunojan dildon kulman parantamiseksi.

Eräs muunnelma ratsastuksesta on sellainen, jossa antaja istuu esimerkiksi sohvalla tai nojatuolissa ja saaja istahtaa hänen päälleen. Antaja voi tukea saajan tasapainoa ottamalla häntä lantiosta kiinni. Asento on intiimi hyvän ihokontaktin mahdollistaen, mutta rasittaa saajan polvia. Ei siis paras mahdollinen asento, jos saajalla on jo entuudestaan vaikkapa polvivamma.

Reisiharnessille sopiva versio istuma-asennosta on sellainen, jossa dildo on kiinnitetty harnessilla joko antajan reiteen tai sitten vaan esimerkiksi nojatuolin käsinojaan tai muuhun sopivaan paikkaan.

Seisten

Seisominen ja samanaikainen strap on-seksi ovat hiukan hankala yhdistelmä. Jommankumman täytyy käytännössä ottaa tukea seinästä tai muusta pinnasta esimerkiksi taaksepäin nojaten. Asentoon tuovat lisähaastetta mahdolliset pituuserotkin, joita voi koettaa ratkaista muun muassa korkokenkiä käyttämällä. Asento on kuitenkin suhteellisen suosittu, sillä se luo mielikuvan pikapanosta jollakin julkisella paikalla.

Perusversio tästä asennosta on sellainen, jossa saaja nojaa yläselällään seinään reidet levällään. Antaja työntyy hänen emättimeensä ja kietoo käsivartensa saajan lantion ympärille. Jompikumpi voi levittää tai tuoda jalkojaan lähemmäksi yhteen korkeuserojen tasaamiseksi.

Yksi versio seisomisasennosta on sellainen, jossa saaja nojaa seinää vasten kasvot seinään päin ja antaja on hänen takanaan. Antajan on näin helpompi liikuttaa saajaa työntöjen mukaisesti häntä lantiosta kiinni pitämällä. Kaarevan dildon voi näissä tilanteissa kääntää toisin päin.

Seisoma-asennot ovat toimivia, mikäli kummankin osapuolen alavartalon lihaskunto on hyvä. Asento nimittäin vaatii nelipäisten reisilihasten (etureidessä), reiden takaosan suurten lihasten ja pakaralihasten hyvää kestävyyttä. Voit siis parantaa kestävyyttä ja omaa jaksamistasi näissä asennoissa vastaavia lihaksia treenaamalla.

Seisoma-asennon kenties kehittynein versio on sellainen, jossa rakastavaiset ovat kasvokkain ja antaja pitää saajaa seinää vasten ja saaja kietoo jalkansa saajan selän ympärille. Saaja voi samalla tasapainotella itseään pitämällä kiinni kumppanin kaulasta ja työntämällä omaa selkäänsä seinää vasten. Asento vaatii antajalta paljon fyysistä voimaa sekä notkeutta saajalta. Antajan täytyy myös varoa olla paukuttamatta saajan päätä seinää vasten. Helpotusta tähän asentoon saa parhaiten ns. panokeinun hankkimalla, jolloin antajan ei tarvitse kannatella saajan kehon painoa kun keinu hoitaa sen.     

Huonekaluja voi käyttää apuna seisonta-asennoissa esimerkiksi niin, että saaja ottaa tuolin selkänojasta kiinni ja nojaa eteenpäin. Kulmaa ja korkeutta voi sen jälkeen muuttaa etunojaa ja jalkojen välistä leveyttä muuttamalla.

Muuta

Eräs ratsastamisen ja saarnaajan välimuoto on sellainen, jossa antaja työntyy ensin saajan emättimeen lähetyssaarnaaja-asennossa ja molemmat nousevat sen jälkeen istuvaan asentoon. Asento on hyvin intiimi ja molemmat voivat säätää kulmaa selkää kaartamalla tai hieman taakse nojaamalla.

Mahdollisia asentoja on siis strap on-seksissä melkeinpä pilvin pimein. Paras asento on se, joka on juuri teille sopiva sillä kunkin asennon miellyttävyys riippuu täysin mittasuhteistanne toisiinne nähden, mahdollisista fyysisistä rajoitteistanne ja mieltymyksistänne. Etsikää siis rauhassa hyvät asennot ja vaihtakaa asentoa seksin aikana. Vaihtelu virkistää ja toisaalta ehkäisee lihasjumeja kun yhtä ja samaa lihasryhmää ei rasiteta liian pitkään yhtäjaksoisesti. Liikunnasta ja hyvästä lihaskunnosta on apua strap on-seksissä, mutta niiden puute ei ole este. Maailmassa ei olisi seitsemää miljardia asukasta, jos yhdynnän onnistumiseen vaadittaisiin hyvä lihaskunto.

Lyhyehkö kirjoitus erittäin laajasta aiheesta, johon luultavasti palaan jossain vaiheessa myöhemmin. Mikäli kaipaatte lisätietoja aiheesta, kattavimmin sitä on käsitelty Karlyn Lotneyn The Ultimate Guide to Strap-on Sex-kirjassa. Molemmista lesboille suunnatuista seksiasento-oppaista, Jude Schellin Lesbian Sex: 101 Lovemaking Positions ja Shanna Katzin Lesbian Sex Positions: 100 Passionate Positions from Intimate and Sensual to Wild and Naughty, löytyy myös useita asentovinkkejä strap on-seksiin.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Strap on-seksi - sopivat välineet

Strap on-seksi on penetroivan seksin muoto, joka vapauttaa molemmat kädet esimerkiksi rintojen hyväilyyn ja antaa käytännössä lähes rajattomat mahdollisuudet eri asennoille. Strap on-seksissä dildo kiinnitetään kehoon, eli häpykukkulan päälle useimmiten ns. harnessilla (joita myös vyödildoiksi tai vartalovaljaiksi kutsutaan). Näin ollen rakastavaiset voivat olla intiimimmässä kontaktissa esimerkiksi lusikka-asennossa. Käyn tässä postauksessa tarkemmin läpi vinkkejä ja välineitä strap on-seksiin liittyen.

Strap on-seksi: Anatomian perusteet

Kuten naisen anatomiaa tuntevat, tai aiemman emätintä koskevan anatomiapostaukseni lukeneet tietävät, vaginassa eli emättimessä on useita hermopäätteitä sisältäviä alueita, joiden stimuloiminen sormin, dildolla tai vibraattorilla voi aikaansaada seksuaalista mielihyvää. Tällaisia alueita ovat mm. g-piste, A-piste eli AFE-alue, sekä cul-de-sac.



Klitoriksemme on myös laajempi kokonaisuus kuin se 10 % joka on näkyvissä sisempien häpyhuulten yhtymäkohdassa. Näkyvissä ovat klitoriksen pää (glans clitoris) tai oikeastaan yleensä vain sen huppu, mutta loput 90 % klitoriksesta (klitoriksen varsi eli clitoral shaft, rungon haarat eli crura sekä paisuvaiskudokset eli vestibular bulbs) sijaitsevat lantion sisällä ja joita voidaan epäsuorasti siten stimuloida emättimestäkin käsin.


Klitoriksen ja emättimen hermotus kulkevat eri reittejä aivoihin ja vaikuttavat eri aivoalueilla. Molempien yhtäaikainen stimulointi voikin tuottaa erityisen suurta mielihyvää. Koska naiset kuitenkin ovat hyvin yksilöllisiä sekä anatomiansa, että mieltymystensä kannalta, perehdy siihen, mikä kumppanistasi tuntuu mukavalta, opi tuntemaan hänen anatomiansa ja mieltymyksensä. Kuinka pitkistä ja paksuista dildoista hän pitää, pitääkö hän g-pisteen stimuloinnista, minkälainen rytmi on hänestä hyvä jne. Löytäkää yhdessä ne asennot, joissa strap on-seksi tuntuu parhaimmalta.

Emättimen sisäisin kaksi kolmasosaa on sileä ja muistuttaa esimerkiksi suun ja poskien sisäpuolta. Tämä osa emättimestä on herkempi täysinäisyyden ja paineen tunteelle kuin muille tuntemuksille. Tästä johtuen kumppanisi ei välttämättä huomaa esimerkiksi kohdunkaulaan kohdistuvia raapivia tuntemuksia. Mahdolliset haavaumat saattavat tuntua kirvelynä vasta seksin harrastamisen jälkeen. Penetraatiossa tulisikin käyttää vain siihen tarkoitettuja seksileluja tai sormia, joiden kynnet on kokonaan leikattu taikka kynsiä, joista terävät reunat on huolellisesti viilattu pois.

Vaginan uloin kolmannes sisältää puolestaan enemmän hermotusta ja on siten enemmän tuntoherkkä kuin syvemmällä sijaitsevat kaksi kolmannesta. Emättimen aukon lähettyvillä sijaitsee mm. g-piste, jonka tunnistaa hiukan röpelöisenä tai sientä muistuttavana alueena emättimen etuseinämässä. Alue myös turpoaa kiihottumisen aikana.  

Lisää aiheesta mm. täällä:

Strap on-välineet: Ostajan opas

Strap on-seksiin tarvitaan kaksi välinettä - strap on-seksiin soveltuva dildo sekä harness, johon dildo kiinnitetään. Tavallisesti molemmat on ostettava erikseen, koska mieltymykset eri naisten välillä vaihtelevat paljonkin ja on myyjän kannalta järkevämpää myydä ne erikseen. Verkkokaupoissa on myös saatavilla aloitussettejä, joissa on mukana sekä harness, että dildo tai dildoja. Laadukkaita sellaisia löytyy mm. Tantus-nimisellä valmistajalta.

Strap on-seksin osalta suomalaisten erotiikkaliikkeiden valikoima on aivan poikkeuksellisen huono. Surkea suorastaan. Suurin osa valikoimista löytyvistä harnesseista on ylihinnoiteltuja narumaisia viritelmiä, joita on epämukava käyttää, koska ne eivät tunnu mukavilta päällä eikä dildoa pysty "huterilla" ratkaisuilla kovin hyvin kontrolloimaan. Harnessin valinnassa on nimittäin äärimmäisen tärkeää, että se pitää dildon kiinni kantajansa päällä, tiukasti ikään kuin hänen kehonsa jatkeena. Dildo ei saa päästä liikkumaan etusuunnassa tai muihin suuntiin ympäriinsä, jottei se luiskahtaisi pois emättimestä työntöjen aikana. Et pysty kontrolloimaan dildoa työntöjen aikana riittävän hyvin, jos hihnat eivät ole riittävän leveät ja tukevat pitämään dildon napakasti kehosi jatkeena. Mikäli siis kaavailette muutakin kuin kertaluontoista käyttöä harnessille, hankkikaa mieluummin joku tukevamman näköinen malli vaikkapa lovehoney.co.uk:sta. Suosittelen myös lukemaan käyttäjäarvioita, jotta näkisitte niistä mitkä ovat parhaimmat ja teille mahdollisesti sopivimmat mallit ja mitä ongelmia tiettyjen mallien käytössä on joillakin käyttäjillä ollut, esimerkiksi mahdollisten hankaavien saumojen osalta.

Harnessit kiinnitetään pääsääntöisesti alueelle, jossa pikkuhousutkin olisivat. Kiinnitystapoja on kuitenkin erilaisia ja kullakin niistä on omat hyvät ja huonot puolensa, alla niistä lisää.

Harnessit voidaan jakaa kiinnitystavan mukaan neljään eri ryhmään:
  1. single-strap harnessit eli yhden, jalkojen välistä kulkevan hihnan avulla kiinnitettävät harnessit (kutsutaan myös nimellä thong-style harness)
  2. double-strap harnessit eli kahden, reisien ympäri kulkevien hihnojen avulla kiinnitettävät harnessit (kutsutaan myös nimellä jock strap harness tai two strap harness)
  3. brief-style harnessit eli alushousuja muistuttavat harnessit
  4. thigh harnessit eli reiteen kiinnitettävät harnessit

Alla Goodvibes.comin "Learn about Strap-on Dildos & Harnesses at Good Vibrations"-video aiheesta englanniksi:


Plussat ja miinukset: Single-strap harness

Single-strap harnesseissa on nimensä mukaisesti yksi kiinnityshihna, joka kulkee hävyn päältä ja jalkojen välistä peppuvakoa pitkin. Tämä keskimmäinen hihna puolestaan kiinnittyy harnessin vyötäröä ympäröivään hihnaan. Ulkonäöltään single-strap harnessit muistuttavatkin stringejä. Single strap-tyyppinen harness saattaa tuntua epämukavalta, mikäli et pidä stringeistäkään (peppuvakoon uppoavista materiaaleista). Jotkut taas pitävät juurikin siitä, että hihna kulkee klitoriksen ja peräaukon kohdalta ja voi siten stimuloida antajaakin seksin aikana. Strap on-seksiä antavan osapuolen sukuelinten stimuloiminen on kuitenkin muuten melko hankalaa, ellei käytössä ole harnessmallia, jossa on vibraattoria varten pikkutasku taikka vibraattorin sisältävä dildo. Antaja voi toki myös laittaa dildon omaankin emättimeensä, sillä harnessin hihna pitää sen paikoillaan. Saatavilla on myös single-strap harnesseja, joissa on dildojen kiinnityspaikka sekä harnessia käyttävän henkilön dildoa varten että saajaa varten.
Kuva: Babeland.com

Single strap harnessin kiinnitystapa mahdollistaa dildon helpon kontrolloimisen, eikä dildo pääse liikkumaan liikaa päälle pukemisen jälkeen. Hihnat kiinnitetään ja kiristetään solkien ja/tai D-renkaiden avulla. D-renkailla varustettu harness on säädöiltään portaaton ja helppo kiristää sopivaksi yhdelläkin kädellä. Hihna voi kuitenkin löystyä tai irrota seksin aikana. Soljilla varustetut hihnat on hiukan hankalampi säätää ja kiristää, mutta ne pysyvät varmasti säädöissään.

Plussat ja miinukset: Double-strap harness

Ns. kaksihihnaisen harnessin päälle pukeminen on hiukan hankalampaa kuin single-strap harnessin, koska vyötäröllä kulkevaan hihnaan kiinnittyy kaksi erillistä hihnaa, jotka puolestaan kulkevat molempien reisien ympäri (kuva alla). Ulkonäöltään double-strap harnessit muistuttavat joissakin maissa suosittuja, erityisesti urheillessa käytettäviä miesten alushousuja (jock strap).

Kiinnitystavan ansiosta strap on-seksiä antavan osapuolen pimppi ja peppu ovat helpommin hyväiltävissä, koska niiden edessä ei ole hihnaa kun hihnat kulkevat reisien ympäri. Näin ollen käyttömukavuus on myös parempi, jos ei tykkää hihnoista jalkojensa välissä. Kiinnitystapa mahdollistaa dildon helpon kontrolloimisen, eikä dildo pääse liikkumaan liikaa päälle pukemisen jälkeen.
Kuva: Babeland.com

Double-strap harnesseissakin hihnat kiinnitetään ja kiristetään solkien ja/tai D-renkaiden avulla. D-renkailla varustettu harness on säädöiltään portaaton ja helppo kiristää sopivaksi yhdellä kädellä. Hihna voi kuitenkin löystyä tai irrota seksin aikana. Soljilla varustetut hihnat on hiukan hankalampi säätää ja kiristää, mutta ne pysyvät varmasti säädöissään.

Plussat ja miinukset: Brief-style harness

Brief-style harnessit muistuttavat alushousuja, niissä on vain dildoa varten oma paikkansa. Koska materiaali on joustava kangasta, dildo pääsee liikkumaan kehosta poispäin ja sivuille huomattavasti helpommin seksin aikana, joten dildon kontrolloiminen on hankalampaa. Harnessin peittävyyden takia antajan vulva ja vagina ovat täysin piilossa.

Alushousujen tyyliset harnessit ovat strap on-seksin antajan kannalta kuitenkin kaikkein mukavimmat käyttää.

Plussat ja miinukset: Thigh harness

Thigh harnessit voidaan kiinnittää vyötärön sijasta reiteen tai huonekaluun (esim. käsinojaan). Kiinnitystavasta johtuen strap on-seksiä antavan osapuolen pimppi on myös helposti toisen osapuolen stimuloitavissa. Kummankin osapuolen penetraatio on myös mahdollinen samaan aikaan, mikäli kummallakin on käytössään oma harness, jossa on dildo.

Reisiharnessin huono puoli on sen paikoillaan pysyminen ja harness saattaa liikkua pitkin reittä kesken seksin. Parhaimmillaan reisiharness onkin asennoissa joissa strap on-seksin saaja on päällä.

Materiaalien plussat ja miinukset

Harnesseja on käytännössä nahkaisia, nailonista tehtyjä, neopreenisiä, kankaisia ja kumisia. Nahka on materiaalina mukava ja pehmeä käyttää. Nahka on kuitenkin vaikeampi puhdistaa, koska sitä ei voi täysin desinfioida tai puhdistaa vedessä pesemällä. Nahan voi korkeintaan pyyhkiä puhtaaksi saippuavedellä kostutetulla kankaalla tai vaihtoehtoisesti nahalle tarkoitetulla puhdistusaineella. Jälkimmäisen kohdalla täytyy luonnollisesti huomioida se etteivät nahanpuhdistusaineen jäämät välttämättä ole sopivia pimpin alueen herkille limakalvoille.

Nailon- ja muut kangasharnessit voi yleensä pestä vedessä, jopa pesukoneessa. Ne ovat myös halvempia kuin nahkaiset harnessit.

Kumiset, tai kumin ja muovin yhdistelmiä sisältävät harnessit voi myös pestä vedessä ja ne ovat halvempia kuin nahkaiset harnessit.

Harnessin käyttömukavuus

Harnessin tulee tuntua mukavalta päällä ja sen säätäminen itselle oikeanlaiseksi on tärkeää. Sekä single-strap että double-strap harnessit on yleensä helppo säätää omaan kehoon hyvin istuviksi hyvien hihnojen säätömahdollisuuksian ansiosta, mutta mikäli olet huolissasi siitä, mahtuuko harness päällesi, tarkista mitat ennen ostamista. Mm. Lovehoneyn kaupassa on kerrottu kunkin mallin vyötärön maksimimitat ja moni malli sopiikin myös "isommille" naisille.

Käyttömukavuuteen vaikuttavat luonnollisesti paitsi materiaalit myös hihnojen leveys ja paksuus, saumojen sijainti, solkien ja neppareiden mahdolliset painaumat ihoa vasten. Mikäli harnessia ei ole mahdollista kokeilla ennen ostopäätöstä, kannattaa lukea mahdolliset käyttäjäarviot tarkkaan vaikka on hyvä tietää sekin, että käyttömukavuuteen vaikuttavat myös kehon yksilölliset mittasuhteet. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole hyvä toiselle.

Harness ja dildo saattavat myös aluksi tuntua oudoilta päällä. Mikäli näin on, on hyvä tulla sinuiksi sen kanssa ennen ensimmäistä strap on-seksikertaa. Pue siis harness päällesi ja säädä se hyvin istuvaksi. Kuljeskele kodissasi harness ja dildo päälläsi. Katsele itseäsi peilistä kun sinulla on harness ja dildo ylläsi. Katso, miltä näytät kun liikutat lantiotasi. Harjoittele dildon irrottamista ja sen uudelleen kiinnittämistä kunnes osaat tehdä sen nopeasti. Käytä harnessia ja dildoa kotona, kunnes niiden käyttäminen tuntuu luonnolliselta.

Ideana tässä on se, ettei strap on-seksi ole pelkästään fyysinen tapa tuottaa toiselle mielihyvää, vaan myös oman kehon käyttämistä seksissä kokonaan uudella tavalla. Kun olet sinut uuden kehon jatkeesi kanssa, sinun on myös helpompi keskittyä rakastelemaan kumppaniasi sen sijaan että rakastellessa miettisit miltä harness päälläsi tuntuu.

Köyhän naisen "harnessit"

Mikäli budjetti ei salli harnessin hankintaa, mutta kotoa löytyvät nappifarkut, esimerkiksi Leviksen viisnollaykköset, strap on-dildon voi kiinnittää sellaisiinkin. Toinen vaihtoehto, jonka Karlyn Lotney mainitsee The Ultimate Guide to Strap-on Sex-kirjassaan, ovat miesten sepaluksella varustetut alushousut. Tai oikeastaan kolmet valkoiset sellaiset. Valkoiset valkaistut miesten alushousut kun kuulemma kutistuvat pesun jälkeen tiukemmin istuviksi kuin värilliset ja valkaisemattomat. Kyseisiä housuja tarvitaan kuitenkin kuulemma kolmet päällekkäin, jotta strap on-dildon saa niihin kiinni tarpeeksi jämäkästi. Vinkki soveltunee myös esimerkiksi matkoille, jos harness on unohtunut kotiin, mutta dildo on mukana matkassa.

Strap on-dildon valitseminen

Dildon valinnassa on olennaisinta se, että siinä tulee olla leveä ja littana tyviosa, jotta sen saa kiinnitettyä harnessiin tukevasti. Englanninkielisissä verkkokaupoissa nämä dildot löytyvät yleensä omasta strap on-kategoriastaan ja/tai dildon yhteydessä on mainittu sen soveltuvan strap on-seksiin (vaikka luonnollisestikin kyseisiä dildoja voi käyttää muutenkin).

Dildon koolla on merkitystä eli liian pieni ei välttämättä ylety AFE-alueelle asti. Liian pitkä tai paksu taas saattaa tuntua epämukavalta. Paksuus/ympärysmitta on kuitenkin useimmiten tärkeämpi ominaisuus kuin pituus stimuloinnin riittävyyden kannalta.

Jos sinulla on jo joku sopivan kokoinen dildo tai vibraattori, mittaa se ja hanki vastaavan paksuinen strap on-dildo. Pituuskin on siinä mielessä olennainen asia, että strap on-seksissä käytettävän dildon tulee olla 1-2 cm pidempi kuin muuten olisi tarpeellista, sillä harnessin kiinnitys (eli o-rengas ja dildon tyviosan korkeus) käyttävät osan emättimen sisään muutoin mahtuvasta pituudesta. Samoin on hyvä huomoida eri asentojen sekä vatsan koon vaikutus tarvittavaan pituuteen. On ikävää, jos dildo luiskahtaa ulos emättimestä kesken seksin vain siksi, että se on liian lyhyt.

Mikäli innostutte strap on-seksistä enemmänkin, dildoja voi olla kokoelmassanne useita eri kokoja ja erimuotoisia, erilaisia tarkoituksia, asentoja ja tilanteita varten. Naisen emätin kun laajenee kiihottumisen aikana voimakkaasti jolloin on erittäin kätevääkin voida vaihtaa isompaan dildoon rakastelun loppuvaiheessa.

Dildon muoto ja pintarakenne ovat myös olennaisia asioita. Kaarevat dildot (curved dildos) toimivat paremmin g-pisteen stimuloinnissa kun taas suorat dildot liukuvat sisään ja ulos hiukan helpommin. Tekstuuridildot (textured dildos) taasen ovat röpelöisempiä, harjanteita tai nystyjä sisältäviä dildoja, jotka tuntuvat isommilta kuin miltä koko muuten tuntuisi ja tarjoavat omanlaisiaan tuntoaistimuksia. Ne eivät kuitenkaan välttämättä sovi käytettäväksi peppuseksissä.
Kuva: uberkinky.co.uk

Strap on-dildojen materiaaleihin pätevät periaatteessa samat ohjeet ja vinkit kuin dildojen valintaan muutenkin, mutta materiaalin taipuvuus on erittäin olennainen asia. Koska strap on-seksin antaja ei pysty tuntemaan kumppaninsa emätintä (sen tiukkuutta, kaarevuutta tai ulottuvuuksia), dildon täytyy olla joustava. Tämän vuoksi kovat materiaalit, kuten puu, lasi, metalli tai akryyli eivät sovi strap on-seksiin. Silikoni onkin suosituin strap on-dildojen valmistusmateriaali, koska se on riittävän jäykkä, mutta joustaakin samalla ja on samalla myös erittäin helppo materiaali pitää puhtaana.

Lisää dildoista ja niiden valmistusmateriaaleista postauksessa Aikuisten naisten lelut - dildot, vibraattorit ja kiihottimet. Mikäli haluatte ehkäistä seksitauteja ja haluatte käyttää samaa dildoa vuorotellen, käyttäkää kondomia dildon päällä. Muun muassa HIVin tiedetään tarttuneen naiselta toiselle dildon jakamisen seurauksena. Puhdistakaa (tai steriloikaa) välineet myös käyttökertojen välillä, silikonidildon voi esimerkiksi keittää tai pestä tiskikoneessa ja muuhun puhdistukseen sopivat esimerkiksi antibakteeriset saippuat, jota saa apteekista.

Vibraattori mukaan?

Jotkut strap on-dildot ovat tyven kohdalta onttoja sen vuoksi, että niiden sisään voi halutessaan laittaa bullet-mallisen vibraattorin. Dildomateriaaleista erityisesti silikoni johtaa värinöitä hyvin, joten tällainen dildomalli saattaa tuottaa mukavia värinöitä sekä strap on-seksin saajalle, että antajalle, jos dildon tyvipää bulletteineen osuu sopivasti antajan klitoriksen kohdalle. Hankaluutena ontoissa dildoissa on se, että kolo on yleensä niin tiukka, että bulletia on sieltä todella vaikea saada ulos kun sen sinne on kerran laittanut. Useimmiten vibraattorin on/off-kytkin on lisäksi bulletin päässä, joten vibraattori saattaa mennä pois päältä ja uudelleen päälle työntöjen mukaisesti.
Kuva: Babeland.com

Joissakin harnesseissa on pieni tasku harnessin sisäpuolella, jotta vibraattorin voi laittaa siihen antamaan stimulaatiota harnessin käyttäjälle.

O-renkaat

Harnessia ostaessa on syytä kiinnittää huomiota myös harnessin mukana tulevan o-renkaan kokoon, ainakin mikäli ostat dildon ja harnessin erikseen ja jos dildo on joko poikkeuksellisen paksu tai erittäin ohut.  Jonkinlainen o-rengas tulee aina harnessin mukana, mutta hyvin ohut dildo saattaa luiskahtaa siitä irti ja erittäin paksu dildo ei välttämättä taas mahdu siihen.

Tavallisesti o-rengas on joko harnessista irrotettava malli (rengas on harnessissa kiinni omilla hihnoillaan) tai joustava/venyvä malli (kuten brief-style harnesseissa). Dildon tulee mahtua o-renkaan läpi ja olla samalla riittävän napakka pitämään dildo paikoillaan. Helpointa onkin hankkia strap on-setti, jossa on mukana harnessin lisäksi siihen valmiiksi sopiva dildo/dildoja. O-renkaita voi hankkia myöhemmin lisää erikokoisia, mikäli haluaa hankkia paksumman dildon. Verkkokaupoista o-renkaita löytyy myös penisrenkaan nimisinä (cock ring).

Jos haluat käyttää harnessissa jo ostamaasi dildoa, kannattaa ensin mitata sen halkaisija/ympärysmitta sekä tarkistaa vastaava harnessin o-renkaan mitta.

Muuta

Säilytä harnessia ja dildoja lähellä, esimerkiksi yöpöydän laatikossa, jotta ne ovat lähettyvillä kun tarvitsette niitä, turvassa pölyltä ja toisaalta piilossa sekä lemmikeiltä, lapsilta että muilta uteliailta katseilta. Harnessin ja dildon kiinnittämisen harjoitteleminen on myös erittäin suositeltavaa, jotta säätämiseen ei tuhraannu liikaa aikaa silloin kun tilanne on "päällä".

Vesipohjainen liukuvoide on hyvä hankinta siltä varalta, että sitä tarvitaan jossain vaiheessa strap on-seksiä. Kuten aiemmassa, naisen seksuaaliset reaktiot-postauksessa kirjoitin, emättimen seinämistä tihkuvan kostuttavan nesteen määrä alkaa erittäin nopeasti naisen kiihottuessa, mutta nesteen määrä voi kiihottumisen pitkään jatkuessa vähetä ja jopa loppua. Lisäksi nesteen määrään vaikuttavat ikä, ruokavalio, alkoholin käyttö ja kuukautiskierron vaihe. Lisäliukaste voi siis olla tarpeen jo ihan pelkästään sen takia. Mikäli harrastatte strap onilla peppuseksiä, liukasteen käyttäminen on käytännössä välttämätöntä. Sopivan liukkarin valintaan löytyy ohjeita aiemmasta liukkareita koskevasta postauksestani.

Kirjoitan myöhemmin oman postauksen strap on-seksin asennoista ja muista huomioitavista seikoista.