sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Strap on-seksi - asennot ja ekalla kerralla huomioitavaa

Strap on-seksi on seksin osa-alue, josta on hyvä tietää muutamia asioita ennen ensimmäistä kokeilua jotta kokemus olisi mahdollisimman onnistunut. Kirjoitin jo omat postaukset strap on-seksiin liittyvistä harha- ja ennakkoluuloista sekä välineistä, nyt on asentojen ja muiden itse seksiin liittyvien "neuvojen" vuoro. Lähteenä käytän pääasiassa Karlyn Lotneyn The Ultimate Guide To Strap-on Sex For Women,: The Complete Resource for Women and Men-teosta vuodelta 2000.

Strap on-seksin lähtökohdan tulee luonnollisesti olla se, että jompikumpi osapuoli haluaa vaginapenetraation tällä tavoin ja toinen haluaa sen hänelle antaa. Molempien osapuolten ei tarvitse olla kiinnostuneita saajan, eli strap on-seksiä vastaanottavan osapuolen roolista. Antavan osapuolen ei ole mikään pakko kiihottua kyseisestä seksin muodosta itse. Riittää kun hän haluaa tuottaa kumppanilleen mielihyvää strap on-seksiä antamalla - vaikkakin oma kiinnostus luonnollisesti parantaa seksin laatua.

Elokuvissa ja tv-sarjoissa strap on-seksiin vaan ryhdytään, eikä kumppanilta kysellä mitään ennen aktia. Strap on-seksissä on kuitenkin tärkeä ymmärtää, ettei antava osapuoli tunne harnessiin kiinnitetyllä dildollaan luonnollisestikaan mitään. Mikäli olet saava osapuoli, älä siis oleta, että antaja osaisi automaattisesti varoa liian voimakkaita työntöjä, koska hän ei pysty tuntemaan sinun emätintäsi. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että hyvä kommunikointi on välttämätöntä sen takaamiseksi, ettei sinuun vahingossa satu. Samasta syystä strap on-seksiä ei tulisi harrastaa humalassa taikka huumeiden vaikutuksen alaisena, jolloin mahdolliset kipuaistimukset jäisivät tuntematta. Naiset ovat myös anatomialtaan ja mieltymyksiltään erilaisia, joten se mikä päti eksään, ei välttämättä toimi ollenkaan uuden ihastuksen kanssa.

Mikäli mahdollista, tutustu siis kumppanisi emättimen anatomiaan ensin, ennen kuin harrastatte strap on-seksiä ensimmäistä kertaa, jotta voisit nauttia antavana osapuolena olemisesta huolettomammin. Karlyn Lotneyn kirjassa The Ultimate Guide to Strap-On Sex on aiheesta seuraavanlainen tutustumistehtävä.

Lisätietoa naisen anatomiasta erityisesti strap on-seksiin liittyen, löytyy mm. sisäisiä sukuelimiä ja klitorista koskevista postauksista.

Ensikäden tiedon hankkiminen

Varatkaa tähän tutustumisharjoitukseen tunti tai kaksi. Tehtävän tarkoitus on tutustua kumppanin kehoon, erityisesti hänen emättimensä herkkiin pisteisiin, sen kaartuvuuteen, syvyyteen ja välilihan paksuuteen, jotta osaat hyödyntää dildon parhaan potentiaalin rakastellessanne. Orgasmin saaminen ei ole harjoituksen tavoite, mutta jos niinkin käy, hieno juttu. Hetken tulisi ennen kaikkea olla hauska, rento ja opettavainen tutustumisretki kumppanin anatomiaan sekä suorituspaineista täysin vapaa sessio.

Pitäkää huoli, ettei mikään keskeytä teitä harjoituksen aikana ja siitä, että tila, jossa olette, on riittävän lämmin. Tunnelmaa voi tarvittaessa luoda kynttilävalaistuksella ja sopivalla taustamusiikilla. Varatkaa vettä juotavaksi sekä vesipohjaista liukastetta. Kertakäyttökäsineitä, mikäli haluatte suojautua mahdollisilta seksitaudeilta.

Tunnelmaa voi keventää roolileikeillä. Mikäli olette kiinnostuneita hoitsu- tai lääkärileikeistä, tämä on erityisen sopiva sellaisille. Mikäli saavalla osapuolella on taipumus vaivautua tai nolostua kehoaan koskevissa intiimeissä tilanteissa, hän voi käyttää silmälappuja pystyäkseen keskittymään pelkkiin kehonsa tuntemuksiin harjoituksen aikana.

Aloittakaa tutustumisretki puhumalla siitä, mitä ja missä on tarkoitus tehdä ja mitkä ovat harjoituksen rajat. Esimerkiksi: "Tunnustelen sormillani emätintäsi, kohdunkaulaa ja g-pistettä tämän harjoituksen aikana. En koske peräaukon seutuun, koska niin toivot".

Jos teistä kumpikin on kiinnostunut penetraatiosta, päättäkää kumman anatomia käydään läpi ensin, eli kumpi on ensin saava osapuoli ja kumpi on antaja (se joka tunnustelee ja stimuloi toisen emätintä). Vaihtakaa roolia vasta harjoituksen päätyttyä eli keskittykää vain toiseen teistä kerrallaan.

Aloittakaa tutkiminen koko kehon ja kasvojen hieronnalla laajasta ja yleisluonteisesta kosketuksesta tarkkaan tietyn kohdan stimulointiin edeten. Ylhäältä alas-suunnassa eli rintakehän, rintojen ja nännien kautta alavatsaan, reisien sisäpuolelle ja lopulta vulvan alueelle edeten. Hierovan osapuolen tulee edetä asteittain niin, että saaja vähitellen rentoutuu ja avaa kehonsa antajalle, "antautuu" hänelle ja luottaa häneen sekä kiihottuu samalla.
Kun saaja on riittävän kostunut ja muutenkin kiihottunut (kiihottumisen merkeistä lisää aiemmassa Naisen seksuaaliset reaktiot-postauksessani), hieroja eli antava osapuoli voi edetä emättimen alueelle. Emätintä tunnustellaan ja stimuloidaan pelkillä sormilla (yhdellä tai kahdella niistä), joten dildoa ja harnessia ei tässä tutustumisvaiheessa ollenkaan käytetä. Liukkaria voi kuitenkin tarvittaessa käyttää sormien liukastamiseen. Huomaa, että liukkaria ei tule levittää tai tiputtaa suoraan sukuelimiin vaan se tulee ensin lämmittää kädessä tai sormien välissä ja levittää vasta sitten sukuelimiin, mikäli tarpeen.

Tarkemmat ohjeet antajalle: Tunnustele g-pisteen aluetta, emättimen kaartumista ja kohdunkaulan aluetta ja stimuloi kutakin niistä erilaista rytmiä ja painetta kokeillen. Pyydä kumppaniltasi samalla suullista palautetta siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä tuntuu erityisen hyvältä. Jos haluat, voit käyttää taskulamppua apuna visuaalisten havaintojen tekemiseen. Mikäli haluat mahdollisimman tarkkaa palautetta kumppaniltasi, voitte käyttää seksitutkijoiden (Mastersin ja Johnsonin) kehittämää asteikkoa erilaisten koskettamisen tapojen miellyttävyydestä, eli asteikkoa -3 ja +3 välillä, tarkoittaen seuraavia:
  • -3 on saajalle erittäin epämiellyttävä kokemus/tuntemus
  • -2 on saajalle melko epämiellyttävä kokemus/tuntemus
  • -1 on saajalle hieman epämiellyttävä kokemus/tuntemus 
  • 0 on saajalle neutraali kokemus/tuntemus 
  • +1 on saajalle jossain määrin miellyttävä kokemus/tuntemus 
  • +2 on saajalle hyvin miellyttävä kokemus/tuntemus 
  • +3 on saajalle erittäin kiihottava kokemus/tuntemus
Kokeile eri tapoja stimuloida, kosketuksen erilaisia voimakkuuksia kussakin emättimen kohdassa ja pyydä palautetta jokaisesta niistä samalla kun kosketat. Kiinnitä huomiota siihen miltä kumppanin emättimen eri alueet tuntuvat kiihottumisen eri vaiheissa. Pyydä kumppaniasi myös vaihtamaan asentoa, esimerkiksi nostamaan jalat hetkeksi ylös. Kokeile kuinka tyynyn laittaminen pepun alle vaikuttaa. Pyydä häntä asettumaan mahalleen tai kontalleen sängyssä ja huomioi kuinka asennon vaihtaminen vaikuttaa emättimen kaartumiseen sekä runsaasti hermopäätteitä sisältävien g-pisteen ja kohdunkaulan alueen saavutettavuuteen.

Mikäli kumppanisi haluaa orgasmin tämän tutustumishetken päätteeksi, stimuloi hänet orgasmiin asti ja huomioi kuinka emätin levenee ja syvenee juuri ennen orgasmia, ikään kuin imaisten sormesi syvemmälle sisäänsä. Ota sormesi pois hänen sisältään vasta kun hän antaa siihen luvan tai pyytää sinua. Moni nainen ei pidä siitä, että stimulointi lopetetaan liian aikaisin kun taas toiset haluavat stimuloinnin loppuvan täysin orgasmin aikana tai pian sen jälkeen.

Muista liukuvoide, mikäli tarvitsette lisäkostutusta tutustumisretken aikana. Kun olette valmiita, toistakaa harjoitus rooleja vaihtaen, mikäli sinunkin on tarkoitus olla strap on-seksissä saavana osapuolena. Kun tunnette tarkkaan toistenne anatomiset ulottuvuudet seksuaalisen kanssakäymisen aikana, olette itsevarmempia ja luottavaisempia toistenne suhteen, etenkin jos kumpikaan ei koskaan aiemmin ole rakastellut kumppanin kanssa strap-onilla.

Halutessanne voitte myös erikseen harjoitella strap on-seksiä ilman harnessia juuri sillä dildolla, jota aiotte harnessin kanssa käyttää. Voit läheltä omin silmin havainnoiden nähdä kuinka syvälle kumppanisi juuri sen kyseisen dildon seksin aikana haluaa ja mikä on hänen kannaltaan paras rytmi, asento ja dildon kulma.

Lisää ohjeita seksistä keskustelemiseen löytyy aiemmasta seksistä keskusteleminen-postauksesta.

Eka kerta

Kokemattomia miehiä moititaan usein liian nopeasta etenemisestä yhdyntään, joten älkää te tehkö samaa virhettä strap-onilla. Naisen tulee olla valmis penetraatioon, jotta hän voi nauttia siitä mahdollisimman paljon. Pue siis vaan harness ja dildo päällesi jo ennen kuin aloitatte, mutta älä kiirehdi sen käytössä. Muistakaa hyvä esileikki: suudelmat, hyväilyt, syleilyt ja muu hellyys ennen kuin etenette varsinaiseen strap on-seksiin. Voit myös antaa kumppanillesi suuseksiä ensin, mikäli hän pitää siitä.

Valitkaa sopiva asento ja pyydä kumppaniasi kertomaan kun hän on penetraatioon valmis. Lähetyssaarnaaja on asennoista perinteisin ja ehkä helpoinkin (voitte tarvittaessa asettaa tyynyn hänen peppunsa alle). Dildon luiskahtamista pepun puolelle on syytä varoa, jotta peräsuolen bakteeristoa ei joutuisi emättimeen taikka virtsaputken suulle. Bakteerien siirtymistä voidaan välttää esimerkiksi sillä, että annat saajan ohjata dildon emättimeensä sen sijaan, että "tökkisit" sen sinne itse. Asennon valinnassa rentous on olennaisin asia ja se, että omat lihaksesi ja kehosi eivät rasitu siinä liikaa. Asentoja on teoriassa rajaton määrä, joten jos kehon ulottuvuudet tai lihaskunto muodostuvat esteeksi esimerkiksi lähetyssaarnaajalle, voitte olla vaikkapa kyljellänne tai saaja voi olla päälläsi kun itse makaat sängyllä.

Voitte aluksi tehdä niin, että antaja pysyy harnessin kanssa paikoillaan ja vain saaja liikkuu, jotta antaja näkee saajalle oikeanlaisen rytmin (sopivista asennoista enemmän alla). Saajan tulee myös seksin aikana antaa palautetta siitä, mikä on hänelle hyvä rytmi tai jos jokin tuntuu epämukavalta. Tarkka palaute on tärkeää eli mieluummin kertomalla omat toivomukset tarkasti: "Nopeammin!", "Hitaammin", "Vaihdetaan asentoa ja kokeillaan takaa päin" kuin pelkästään "Ei noin!", joka ei anna mitään informaatiota siitä kuinka tilanteessa olisi saajan mielestä parempi toimia.

Vaihtakaa asentoa, mikäli joku asento ei tunnu hyvältä tai jos lihakset väsyvät. Mikäli dildo on kurvikasta mallia, voit tarvittaessa kääntää sen asennon harnessissa. Tämä on erityisen kätevää, jos vaihdatte asentoa lähetyssaarnaajasta niin, että hän kääntyy kontalleen tai vatsalleen.

Älä unohda kumppanin rintoja ja kehon muuta huomioimista. Suutele häntä, hyväile hänen reisiään, peppuaan, rintojaan ja klitoriksen päätä niillä tavoilla, joista tiedät hänen pitävän samalla kun rakastelet häntä strap-onilla. Vastaava on myös saajalle suositeltavaa, eli hän voi seksin aikana hyväillä itsekin omia rintojaan tai klitoristaan joko sormin tai pienen vibraattorin avulla. Etenkin, jos hän tietää kuuluvansa siihen 70 %:iin naisista, jotka eivät saa orgasmia pelkästään emätintä stimuloimalla.

Mikäli olet tilanteessa ensimmäistä kertaa eikä teillä ole kokemusta yhdynnästäkään aiemmin, unohda pornoleffoista ja populaarikulttuurista tutut pikapanot eli kaikenlainen "raivokas paneminen". Pikapanot ja kiimainen jyystäminen eivät useimmille naisille ole se juttu, joista he eniten tai varsinkaan heti rakastelun alussa nauttisivat. Ja siinä mielessä strap on-seksin antaja onkin etulyöntiasemassa. Kun oman elimen kautta saatavan nautinnon maksimointi ei ole seksissä olennaista, on helpompi keskittyä tyydyttämään kumppanin tarpeet ja kuunnella hänen kehon kieltään sekä hänen tarpeitaan.

Voit antajana toki myös itse nauttia tilanteesta, jopa orgasmiin asti. Joillekin naisille riittää jo pelkästään strap on-seksin visuaalisuus ja asetelma eikä fyysistä stimulointia välttämättä tarvita välttämättä juuri ollenkaan. Strap on-seksin antaminenkin voi olla erittäin kiihottavaa. Lisäksi, jos käytössä on joko vibraattorin sisältävä dildo, tai harness, jonka etumuksessa on pienelle vibraattorille oma paikka, voit saada klitorisorgasmin itsekin vibraattorin värinöiden avulla. Tai pyytää kumppaniasi stimuloimaan klitoristasi samalla kun panet häntä. Mahdollisuuksia siis on, kyse on vain siitä, että löydätte kumppanisi kanssa teille mieluisat ja soveltuvat tavat.

Mikäli päätätte vuorotella saajan roolissa ja haluatte ehkäistä seksitauteja tai muita tartuntoja, käyttäkää kondomia dildon kanssa ja vaihtakaa kondomi kun vaihdatte rooleja.

Vinkkejä esileikkiin ja erilaisiin koskettamisen tapoihin löytyy aiemmista "Koskettamisen eri tavat", "Suuteleminen", "Rintojen hyväileminen" ja "Esileikin merkitys seksissä"-postauksista.

Kuva: Shutterstock

Asennot

Asentoja on strap on-seksissä käytännössä yhtä monia kuin heteroyhdynnässäkin olisi. Keskinäiset mittasuhteenne ja lihaskuntonne saattavat aiheuttaa joitakin rajoitteita. Vaikka lihaskunto hyvä olisikin, strap on-seksi voi tutustuttaa sinut tai teidät uusiinkin lihaksiin. Antajan alaselän ja lantion lihakset saavat nimittäin strap on-seksissä uudenlaista käyttöä. Asennosta riippuen myös antajan polvet, reidet, ranteet ja olkavarret saattavat rasittua eikä rasittumista välttämättä huomaa kuin vasta jälkeenpäin kipuilevina paikkoina. Kannattaa siis pitää huolta hyvästä ergonomiasta etenkin, jos lihaskunto ei ole kovin hyvä.

Huomatkaa, että läheskään kaikki asennot eivät sovi kaikille pareille. Asennon miellyttävyys kun riippuu mittasuhteistanne ja ulottuvuuksistanne (käsien ja jalkojen pituus, ympärysmitat jne.), fyysisistä voimistanne, mahdollisista vammoista ja niin edelleen. Löydätte kokeilemalla teille parhaat.

Mikään ei estä teitä kuivaharjoittelemasta asentoja etukäteen harness ja dildo päälle puettuna ennen kuin edes päätätte rakastella harnessin kanssa. Harjoittelitte tai ette, ekaan kertaan kannattaa varata mukaan annos huumorintajua ja rentoa mieltä. Eka kerta voi olla jopa huvittavankin kömpelö. Aivan kuten teinivuosien ensimmäiset seksikokeilutkin olivat, eikä mahdollista tunnelman lässähtämistä pidä ottaa siten liian vakavasti. Harjoitus tekee mestarin, tälläkin seksin osa-alueella.

Lähetyssaarnaaja ja sen muunnelmat

Lähetyssaarnaajaksi kutsutaan asentoa, jossa saaja makaa selällään ja antaja on päällä hänen jalkojensa välissä. Asento mahdollistaa kasvokkain olemisen sekä samanaikaisen suutelemisen.

Jotkut naiset pitävät siitä, että heidän jalkansa ovat lähetyssaarnaajassa mahdollisimman tiukasti yhdessä ja antajan jalat saajan reisien ulkopuolella, jolloin emättimen seinämät puristavat dildoa paremmin (esim. silloin jos seinämät klitoriksen ja emättimen välillä ovat paksummat) ja dildo stimuloi silloin sekä g-pistettä että klitorista voimakkaammin. Jotkut naiset taas pitävät mieluummin jalkansa selvästi erillään ja haluavat kumppaninsa kokonaan jalkojensa väliin. Kokeilkaa kumpi tuntuu kumppanista paremmalta. Jos saaja on koukistanut jalkansa niin, että hänen jalkapohjansa ovat patjaa vasten, hän voi helpommin liikuttaa omaa lantiotaan ja myötäillä antajan työntöjä.

Helpoin tapa vaihtaa stimuloinnin kulmaa lähetyssaarnaaja-asennossa on laittaa tyyny tai kaksi saajan pepun alle. Vaihtelua kulmaan saa myös sillä, että saaja nostaa jalkansa antajan olkapäille, mikä muuttaa heti dildon ja emättimen välistä kulmaa ja stimulointikohtaa. Jalkojen olkapäille nostaminen tuo kuitenkin antajalle suuren vastuun. Kun saaja on käytännössä lähes paikallaan ja emätin käytännössä puristuu kasaan, antajan on oltava tarkkana työntöjensä pituuden ja kulman suhteen. Asento myös vaatii antajalta voimaa (koska hänen kumppaninsa kehon paino on osin olkapäillä) ja saattaa rasittaa alaselkää melko paljon. Kyseistä, jalat olkapäillä-lähetyssaarnaajaa ei suositellakaan aivan vasta-alkajille. Alaselän vaivoja voi helpottaa sillä, että vain saajan toinen jalka on antajan olkapäällä, jolloin saaja voi itsekin myötäillä antajan liikkeitä kun hän pystyy tukemaan itseään toisella jalallaan.

Reisiharnessille sopiva muunnos lähetyssaarnaajasta on sellainen, jossa saaja makaa selällään ja antaja nojaa häneen harnessin ja dildon kanssa, tukien omaa kehoaan kättensä ja koukistetun dildosta vapaan jalkansa avulla.

Takaa päin eli ns. doggie style

Populaarikulttuurista tuttu ja monien mielestä erityisen kiihottava asento on sellainen, jossa saaja on mahallaan tai kontallaan sängyssä ja antaja työntyy hänen emättimeensä takaa päin. Ns. doggie style, jossa antaja ottaa kiinni saajan lantiosta ja voi siten vaikuttaa työntöjen voimakkuuteen saajan lantiota liikuttamallakin.

Kun antaja on työntynyt saajan emättimeen, hän voi siirtyä saajan päälle, täyden ihokontaktin mahdollistaen. Hän voi myös kietoa jalkansa saajan reiden ympärille lisäten kontaktin voimakkuutta. Mikäli pidätte valta-asetelmista, antaja voi tarttua saajaa ranteista tai olkapäistä kiinni ja painaa häntä entistäkin voimakkaammin lantiotaan vasten. Tällainen asento edellyttää kuitenkin luottamusta ja hyvää kommunikointia kumppanien välillä, koska antaja kontrolloi tilannetta täysin eikä voi päätellä esimerkiksi kasvojen ilmeistä sitä kuinka paljon saaja tilanteesta nauttii. Kontallaan olemista on myös hyvä välttää silloin, jos saajalla on ranteiden vammoja tai muulla tavalla hennot ranteet.

Mikäli saaja on mahallaan, kulmaa voi tuunata saajan vatsan alle asetetulla tyynyllä. Kun saaja on kontallaan, korkeutta voi säätää sillä, että saaja koukistaa polviaan kunnes hän on antajan kannalta sopivalla korkeudella. Kulmaa voi parantaa myös niin, että saaja on peppu pystyssä sängyssä ja nojaa omalla ylävartalollaan sänkyyn, jolloin hänen ranteensa eivät rasitu, tai ihan vaan koukistamalla selkää niin, että emätin on antajaan ja dildoon nähden sopivassa kulmassa. Mikäli dildo on kaareva, sen voi harnessissa kääntää tarvittaessa toisinkin päin.

Huonekalujen luova käyttö mahdollistaa myös takaapäin "panemisen". Saaja voi asettua esimerkiksi sopivan korkuisen sohvan tai nojatuolin pehmeän käsinojan päälle. Tai saaja voi olla sängyssä sängyn reunalla niin, että antaja seisoo sängyn ulkopuolella. Mikäli saaja on tässä asennossa liian korkealla antajaan nähden, antaja voi käyttää vaikkapa korkokenkiä sopivan korkeuden löytämiseksi.

Työnnöistä saa doggie style-asennossa voimakkaampia silloin kun saaja on kontallaan, jos antaja pitääkin toisen jalkansa koukussa (jalkapohja sänkyä vasten) ja jättää toisen polven suoraksi.

Kyljellään

Kylkiasennot ovat ehkä kaikkein vähiten niveliä rasittavia asentoja. Asento on hyvä, jos kumppanit ovat keskenään hyvin erikokoisia tai jos jompikumpi osapuolista on raskaana. Asennossa on vaikea nähdä emättimen aukon tarkkaa sijaintia, joten saajan kannattaa itse ohjata dildo emättimeensä.

Perusversio kylkiasennosta on lusikka-asento, jossa saaja on kyljellään ja antaja hänen takanaan, pitäen saajan lantiosta kiinni työntöjä helpottaakseen. Saaja voi taivuttaa selkäänsä dildon kulmaa muuttaakseen tai antaja voi vaihtaa kulmaa siirtymällä hieman taaksepäin. Antaja voi oman kehonsa rasitusta vähentääkseen vuorotella sen välillä, että hän välillä itse työntyy saajaan päin tai välillä vetää saajaa omaa lantiotaan kohden.

Lusikka-asennon vaihtoehto on kasvokkain oleminen, jolloin saaja koukistaa toisen jalkansa antajan jalan päältä sänkyä vasten. Hän voi siinä asennossa myötäillä työntöjen voimakkuutta oman lantionsa liikkeillä.

Mikäli antaja on huomattavasti saajaa lyhempi, kyljellään oleminen voi häivyttää pituuseron. Tämä tapahtuu niin, että antaja nostaa saajan toisen reiden omalle olkapäälleen kun rakastavaiset ovat vastakkain. Kumppanin klitorista tai vaginaa on kyseisessä asennossa helppo stimuloida käsin tai vibraattorin avulla ja kun on aika siirtyä strap on-seksiin, kulma on erityisen edullinen g-pisteen stimulointia varten.

Reisiharnesseille sopiva muunnos kylkiasennosta on sellainen, jossa molemmilla on harness ja niihin sopivat dildot. Asento nimittäin mahdollistaa molempien yhtäaikaisen vaginapenetraation kun "ratsastetaan" toisen reittä vasten.

Saaja päällä eli "ratsastus"

Saaja voi helpoiten itse kontrolloida dildon syvyyttä ja kulmaa sekä työntöjen rytmiä olemalla antajan päällä. Tyypillisin versio on sellainen, jossa antaja on selällään esimerkiksi sängyssä, jalat koukussa ja jalkapohjat sänkyä vasten ja saaja on hänen päällään istuvassa asennossa. Antaja voi samalla stimuloida käsin saajan klitorista, hyväillä rintoja tai selkää riippuen siitä kumpaan suuntaan saajan kasvot ovat, myötäillen samalla lantiollaan saajan liikettä.

Työntöjä voi paremmin kontrolloida siten, että saajan polvet ovat koukussa ja jalkapohjat sänkyä vasten kuin niin, että jalat olisivat täysin suorana patjan päällä. Dildon on näissä asennoissa oltava sopivan pituinen, koska jos se on liian pitkä, saaja joutuu tekemään enemmän töitä pysyäkseen riittävän etäällä dildoon tyvestä.

Muunnos perusasennosta on sellainen, jossa saaja asettuu päälle selkä antajan kasvoihin päin. Antaja voi ottaa kiinni saajan lantiosta ja tukea hänen liikkumistaan ratsastuksen aikana. Kaarevan dildon kulmaa voi vaihtaa dildoa harnessissa kääntämällä. Saaja voi myös valita pienen etunojan dildon kulman parantamiseksi.

Eräs muunnelma ratsastuksesta on sellainen, jossa antaja istuu esimerkiksi sohvalla tai nojatuolissa ja saaja istahtaa hänen päälleen. Antaja voi tukea saajan tasapainoa ottamalla häntä lantiosta kiinni. Asento on intiimi hyvän ihokontaktin mahdollistaen, mutta rasittaa saajan polvia. Ei siis paras mahdollinen asento, jos saajalla on jo entuudestaan vaikkapa polvivamma.

Reisiharnessille sopiva versio istuma-asennosta on sellainen, jossa dildo on kiinnitetty harnessilla joko antajan reiteen tai sitten vaan esimerkiksi nojatuolin käsinojaan tai muuhun sopivaan paikkaan.

Seisten

Seisominen ja samanaikainen strap on-seksi ovat hiukan hankala yhdistelmä. Jommankumman täytyy käytännössä ottaa tukea seinästä tai muusta pinnasta esimerkiksi taaksepäin nojaten. Asentoon tuovat lisähaastetta mahdolliset pituuserotkin, joita voi koettaa ratkaista muun muassa korkokenkiä käyttämällä. Asento on kuitenkin suhteellisen suosittu, sillä se luo mielikuvan pikapanosta jollakin julkisella paikalla.

Perusversio tästä asennosta on sellainen, jossa saaja nojaa yläselällään seinään reidet levällään. Antaja työntyy hänen emättimeensä ja kietoo käsivartensa saajan lantion ympärille. Jompikumpi voi levittää tai tuoda jalkojaan lähemmäksi yhteen korkeuserojen tasaamiseksi.

Yksi versio seisomisasennosta on sellainen, jossa saaja nojaa seinää vasten kasvot seinään päin ja antaja on hänen takanaan. Antajan on näin helpompi liikuttaa saajaa työntöjen mukaisesti häntä lantiosta kiinni pitämällä. Kaarevan dildon voi näissä tilanteissa kääntää toisin päin.

Seisoma-asennot ovat toimivia, mikäli kummankin osapuolen alavartalon lihaskunto on hyvä. Asento nimittäin vaatii nelipäisten reisilihasten (etureidessä), reiden takaosan suurten lihasten ja pakaralihasten hyvää kestävyyttä. Voit siis parantaa kestävyyttä ja omaa jaksamistasi näissä asennoissa vastaavia lihaksia treenaamalla.

Seisoma-asennon kenties kehittynein versio on sellainen, jossa rakastavaiset ovat kasvokkain ja antaja pitää saajaa seinää vasten ja saaja kietoo jalkansa saajan selän ympärille. Saaja voi samalla tasapainotella itseään pitämällä kiinni kumppanin kaulasta ja työntämällä omaa selkäänsä seinää vasten. Asento vaatii antajalta paljon fyysistä voimaa sekä notkeutta saajalta. Antajan täytyy myös varoa olla paukuttamatta saajan päätä seinää vasten. Helpotusta tähän asentoon saa parhaiten ns. panokeinun hankkimalla, jolloin antajan ei tarvitse kannatella saajan kehon painoa kun keinu hoitaa sen.     

Huonekaluja voi käyttää apuna seisonta-asennoissa esimerkiksi niin, että saaja ottaa tuolin selkänojasta kiinni ja nojaa eteenpäin. Kulmaa ja korkeutta voi sen jälkeen muuttaa etunojaa ja jalkojen välistä leveyttä muuttamalla.

Muuta

Eräs ratsastamisen ja saarnaajan välimuoto on sellainen, jossa antaja työntyy ensin saajan emättimeen lähetyssaarnaaja-asennossa ja molemmat nousevat sen jälkeen istuvaan asentoon. Asento on hyvin intiimi ja molemmat voivat säätää kulmaa selkää kaartamalla tai hieman taakse nojaamalla.

Mahdollisia asentoja on siis strap on-seksissä melkeinpä pilvin pimein. Paras asento on se, joka on juuri teille sopiva sillä kunkin asennon miellyttävyys riippuu täysin mittasuhteistanne toisiinne nähden, mahdollisista fyysisistä rajoitteistanne ja mieltymyksistänne. Etsikää siis rauhassa hyvät asennot ja vaihtakaa asentoa seksin aikana. Vaihtelu virkistää ja toisaalta ehkäisee lihasjumeja kun yhtä ja samaa lihasryhmää ei rasiteta liian pitkään yhtäjaksoisesti. Liikunnasta ja hyvästä lihaskunnosta on apua strap on-seksissä, mutta niiden puute ei ole este. Maailmassa ei olisi seitsemää miljardia asukasta, jos yhdynnän onnistumiseen vaadittaisiin hyvä lihaskunto.

Lyhyehkö kirjoitus erittäin laajasta aiheesta, johon luultavasti palaan jossain vaiheessa myöhemmin. Mikäli kaipaatte lisätietoja aiheesta, kattavimmin sitä on käsitelty Karlyn Lotneyn The Ultimate Guide to Strap-on Sex-kirjassa. Molemmista lesboille suunnatuista seksiasento-oppaista, Jude Schellin Lesbian Sex: 101 Lovemaking Positions ja Shanna Katzin Lesbian Sex Positions: 100 Passionate Positions from Intimate and Sensual to Wild and Naughty, löytyy myös useita asentovinkkejä strap on-seksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti