perjantai 6. maaliskuuta 2015

Strap on-seksi - sopivat välineet

Strap on-seksi on penetroivan seksin muoto, joka vapauttaa molemmat kädet esimerkiksi rintojen hyväilyyn ja antaa käytännössä lähes rajattomat mahdollisuudet eri asennoille. Strap on-seksissä dildo kiinnitetään kehoon, eli häpykukkulan päälle useimmiten ns. harnessilla (joita myös vyödildoiksi tai vartalovaljaiksi kutsutaan). Näin ollen rakastavaiset voivat olla intiimimmässä kontaktissa esimerkiksi lusikka-asennossa. Käyn tässä postauksessa tarkemmin läpi vinkkejä ja välineitä strap on-seksiin liittyen.

Strap on-seksi: Anatomian perusteet

Kuten naisen anatomiaa tuntevat, tai aiemman emätintä koskevan anatomiapostaukseni lukeneet tietävät, vaginassa eli emättimessä on useita hermopäätteitä sisältäviä alueita, joiden stimuloiminen sormin, dildolla tai vibraattorilla voi aikaansaada seksuaalista mielihyvää. Tällaisia alueita ovat mm. g-piste, A-piste eli AFE-alue, sekä cul-de-sac.



Klitoriksemme on myös laajempi kokonaisuus kuin se 10 % joka on näkyvissä sisempien häpyhuulten yhtymäkohdassa. Näkyvissä ovat klitoriksen pää (glans clitoris) tai oikeastaan yleensä vain sen huppu, mutta loput 90 % klitoriksesta (klitoriksen varsi eli clitoral shaft, rungon haarat eli crura sekä paisuvaiskudokset eli vestibular bulbs) sijaitsevat lantion sisällä ja joita voidaan epäsuorasti siten stimuloida emättimestäkin käsin.


Klitoriksen ja emättimen hermotus kulkevat eri reittejä aivoihin ja vaikuttavat eri aivoalueilla. Molempien yhtäaikainen stimulointi voikin tuottaa erityisen suurta mielihyvää. Koska naiset kuitenkin ovat hyvin yksilöllisiä sekä anatomiansa, että mieltymystensä kannalta, perehdy siihen, mikä kumppanistasi tuntuu mukavalta, opi tuntemaan hänen anatomiansa ja mieltymyksensä. Kuinka pitkistä ja paksuista dildoista hän pitää, pitääkö hän g-pisteen stimuloinnista, minkälainen rytmi on hänestä hyvä jne. Löytäkää yhdessä ne asennot, joissa strap on-seksi tuntuu parhaimmalta.

Emättimen sisäisin kaksi kolmasosaa on sileä ja muistuttaa esimerkiksi suun ja poskien sisäpuolta. Tämä osa emättimestä on herkempi täysinäisyyden ja paineen tunteelle kuin muille tuntemuksille. Tästä johtuen kumppanisi ei välttämättä huomaa esimerkiksi kohdunkaulaan kohdistuvia raapivia tuntemuksia. Mahdolliset haavaumat saattavat tuntua kirvelynä vasta seksin harrastamisen jälkeen. Penetraatiossa tulisikin käyttää vain siihen tarkoitettuja seksileluja tai sormia, joiden kynnet on kokonaan leikattu taikka kynsiä, joista terävät reunat on huolellisesti viilattu pois.

Vaginan uloin kolmannes sisältää puolestaan enemmän hermotusta ja on siten enemmän tuntoherkkä kuin syvemmällä sijaitsevat kaksi kolmannesta. Emättimen aukon lähettyvillä sijaitsee mm. g-piste, jonka tunnistaa hiukan röpelöisenä tai sientä muistuttavana alueena emättimen etuseinämässä. Alue myös turpoaa kiihottumisen aikana.  

Lisää aiheesta mm. täällä:

Strap on-välineet: Ostajan opas

Strap on-seksiin tarvitaan kaksi välinettä - strap on-seksiin soveltuva dildo sekä harness, johon dildo kiinnitetään. Tavallisesti molemmat on ostettava erikseen, koska mieltymykset eri naisten välillä vaihtelevat paljonkin ja on myyjän kannalta järkevämpää myydä ne erikseen. Verkkokaupoissa on myös saatavilla aloitussettejä, joissa on mukana sekä harness, että dildo tai dildoja. Laadukkaita sellaisia löytyy mm. Tantus-nimisellä valmistajalta.

Strap on-seksin osalta suomalaisten erotiikkaliikkeiden valikoima on aivan poikkeuksellisen huono. Surkea suorastaan. Suurin osa valikoimista löytyvistä harnesseista on ylihinnoiteltuja narumaisia viritelmiä, joita on epämukava käyttää, koska ne eivät tunnu mukavilta päällä eikä dildoa pysty "huterilla" ratkaisuilla kovin hyvin kontrolloimaan. Harnessin valinnassa on nimittäin äärimmäisen tärkeää, että se pitää dildon kiinni kantajansa päällä, tiukasti ikään kuin hänen kehonsa jatkeena. Dildo ei saa päästä liikkumaan etusuunnassa tai muihin suuntiin ympäriinsä, jottei se luiskahtaisi pois emättimestä työntöjen aikana. Et pysty kontrolloimaan dildoa työntöjen aikana riittävän hyvin, jos hihnat eivät ole riittävän leveät ja tukevat pitämään dildon napakasti kehosi jatkeena. Mikäli siis kaavailette muutakin kuin kertaluontoista käyttöä harnessille, hankkikaa mieluummin joku tukevamman näköinen malli vaikkapa lovehoney.co.uk:sta. Suosittelen myös lukemaan käyttäjäarvioita, jotta näkisitte niistä mitkä ovat parhaimmat ja teille mahdollisesti sopivimmat mallit ja mitä ongelmia tiettyjen mallien käytössä on joillakin käyttäjillä ollut, esimerkiksi mahdollisten hankaavien saumojen osalta.

Harnessit kiinnitetään pääsääntöisesti alueelle, jossa pikkuhousutkin olisivat. Kiinnitystapoja on kuitenkin erilaisia ja kullakin niistä on omat hyvät ja huonot puolensa, alla niistä lisää.

Harnessit voidaan jakaa kiinnitystavan mukaan neljään eri ryhmään:
  1. single-strap harnessit eli yhden, jalkojen välistä kulkevan hihnan avulla kiinnitettävät harnessit (kutsutaan myös nimellä thong-style harness)
  2. double-strap harnessit eli kahden, reisien ympäri kulkevien hihnojen avulla kiinnitettävät harnessit (kutsutaan myös nimellä jock strap harness tai two strap harness)
  3. brief-style harnessit eli alushousuja muistuttavat harnessit
  4. thigh harnessit eli reiteen kiinnitettävät harnessit

Alla Goodvibes.comin "Learn about Strap-on Dildos & Harnesses at Good Vibrations"-video aiheesta englanniksi:


Plussat ja miinukset: Single-strap harness

Single-strap harnesseissa on nimensä mukaisesti yksi kiinnityshihna, joka kulkee hävyn päältä ja jalkojen välistä peppuvakoa pitkin. Tämä keskimmäinen hihna puolestaan kiinnittyy harnessin vyötäröä ympäröivään hihnaan. Ulkonäöltään single-strap harnessit muistuttavatkin stringejä. Single strap-tyyppinen harness saattaa tuntua epämukavalta, mikäli et pidä stringeistäkään (peppuvakoon uppoavista materiaaleista). Jotkut taas pitävät juurikin siitä, että hihna kulkee klitoriksen ja peräaukon kohdalta ja voi siten stimuloida antajaakin seksin aikana. Strap on-seksiä antavan osapuolen sukuelinten stimuloiminen on kuitenkin muuten melko hankalaa, ellei käytössä ole harnessmallia, jossa on vibraattoria varten pikkutasku taikka vibraattorin sisältävä dildo. Antaja voi toki myös laittaa dildon omaankin emättimeensä, sillä harnessin hihna pitää sen paikoillaan. Saatavilla on myös single-strap harnesseja, joissa on dildojen kiinnityspaikka sekä harnessia käyttävän henkilön dildoa varten että saajaa varten.
Kuva: Babeland.com

Single strap harnessin kiinnitystapa mahdollistaa dildon helpon kontrolloimisen, eikä dildo pääse liikkumaan liikaa päälle pukemisen jälkeen. Hihnat kiinnitetään ja kiristetään solkien ja/tai D-renkaiden avulla. D-renkailla varustettu harness on säädöiltään portaaton ja helppo kiristää sopivaksi yhdelläkin kädellä. Hihna voi kuitenkin löystyä tai irrota seksin aikana. Soljilla varustetut hihnat on hiukan hankalampi säätää ja kiristää, mutta ne pysyvät varmasti säädöissään.

Plussat ja miinukset: Double-strap harness

Ns. kaksihihnaisen harnessin päälle pukeminen on hiukan hankalampaa kuin single-strap harnessin, koska vyötäröllä kulkevaan hihnaan kiinnittyy kaksi erillistä hihnaa, jotka puolestaan kulkevat molempien reisien ympäri (kuva alla). Ulkonäöltään double-strap harnessit muistuttavat joissakin maissa suosittuja, erityisesti urheillessa käytettäviä miesten alushousuja (jock strap).

Kiinnitystavan ansiosta strap on-seksiä antavan osapuolen pimppi ja peppu ovat helpommin hyväiltävissä, koska niiden edessä ei ole hihnaa kun hihnat kulkevat reisien ympäri. Näin ollen käyttömukavuus on myös parempi, jos ei tykkää hihnoista jalkojensa välissä. Kiinnitystapa mahdollistaa dildon helpon kontrolloimisen, eikä dildo pääse liikkumaan liikaa päälle pukemisen jälkeen.
Kuva: Babeland.com

Double-strap harnesseissakin hihnat kiinnitetään ja kiristetään solkien ja/tai D-renkaiden avulla. D-renkailla varustettu harness on säädöiltään portaaton ja helppo kiristää sopivaksi yhdellä kädellä. Hihna voi kuitenkin löystyä tai irrota seksin aikana. Soljilla varustetut hihnat on hiukan hankalampi säätää ja kiristää, mutta ne pysyvät varmasti säädöissään.

Plussat ja miinukset: Brief-style harness

Brief-style harnessit muistuttavat alushousuja, niissä on vain dildoa varten oma paikkansa. Koska materiaali on joustava kangasta, dildo pääsee liikkumaan kehosta poispäin ja sivuille huomattavasti helpommin seksin aikana, joten dildon kontrolloiminen on hankalampaa. Harnessin peittävyyden takia antajan vulva ja vagina ovat täysin piilossa.

Alushousujen tyyliset harnessit ovat strap on-seksin antajan kannalta kuitenkin kaikkein mukavimmat käyttää.

Plussat ja miinukset: Thigh harness

Thigh harnessit voidaan kiinnittää vyötärön sijasta reiteen tai huonekaluun (esim. käsinojaan). Kiinnitystavasta johtuen strap on-seksiä antavan osapuolen pimppi on myös helposti toisen osapuolen stimuloitavissa. Kummankin osapuolen penetraatio on myös mahdollinen samaan aikaan, mikäli kummallakin on käytössään oma harness, jossa on dildo.

Reisiharnessin huono puoli on sen paikoillaan pysyminen ja harness saattaa liikkua pitkin reittä kesken seksin. Parhaimmillaan reisiharness onkin asennoissa joissa strap on-seksin saaja on päällä.

Materiaalien plussat ja miinukset

Harnesseja on käytännössä nahkaisia, nailonista tehtyjä, neopreenisiä, kankaisia ja kumisia. Nahka on materiaalina mukava ja pehmeä käyttää. Nahka on kuitenkin vaikeampi puhdistaa, koska sitä ei voi täysin desinfioida tai puhdistaa vedessä pesemällä. Nahan voi korkeintaan pyyhkiä puhtaaksi saippuavedellä kostutetulla kankaalla tai vaihtoehtoisesti nahalle tarkoitetulla puhdistusaineella. Jälkimmäisen kohdalla täytyy luonnollisesti huomioida se etteivät nahanpuhdistusaineen jäämät välttämättä ole sopivia pimpin alueen herkille limakalvoille.

Nailon- ja muut kangasharnessit voi yleensä pestä vedessä, jopa pesukoneessa. Ne ovat myös halvempia kuin nahkaiset harnessit.

Kumiset, tai kumin ja muovin yhdistelmiä sisältävät harnessit voi myös pestä vedessä ja ne ovat halvempia kuin nahkaiset harnessit.

Harnessin käyttömukavuus

Harnessin tulee tuntua mukavalta päällä ja sen säätäminen itselle oikeanlaiseksi on tärkeää. Sekä single-strap että double-strap harnessit on yleensä helppo säätää omaan kehoon hyvin istuviksi hyvien hihnojen säätömahdollisuuksian ansiosta, mutta mikäli olet huolissasi siitä, mahtuuko harness päällesi, tarkista mitat ennen ostamista. Mm. Lovehoneyn kaupassa on kerrottu kunkin mallin vyötärön maksimimitat ja moni malli sopiikin myös "isommille" naisille.

Käyttömukavuuteen vaikuttavat luonnollisesti paitsi materiaalit myös hihnojen leveys ja paksuus, saumojen sijainti, solkien ja neppareiden mahdolliset painaumat ihoa vasten. Mikäli harnessia ei ole mahdollista kokeilla ennen ostopäätöstä, kannattaa lukea mahdolliset käyttäjäarviot tarkkaan vaikka on hyvä tietää sekin, että käyttömukavuuteen vaikuttavat myös kehon yksilölliset mittasuhteet. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole hyvä toiselle.

Harness ja dildo saattavat myös aluksi tuntua oudoilta päällä. Mikäli näin on, on hyvä tulla sinuiksi sen kanssa ennen ensimmäistä strap on-seksikertaa. Pue siis harness päällesi ja säädä se hyvin istuvaksi. Kuljeskele kodissasi harness ja dildo päälläsi. Katsele itseäsi peilistä kun sinulla on harness ja dildo ylläsi. Katso, miltä näytät kun liikutat lantiotasi. Harjoittele dildon irrottamista ja sen uudelleen kiinnittämistä kunnes osaat tehdä sen nopeasti. Käytä harnessia ja dildoa kotona, kunnes niiden käyttäminen tuntuu luonnolliselta.

Ideana tässä on se, ettei strap on-seksi ole pelkästään fyysinen tapa tuottaa toiselle mielihyvää, vaan myös oman kehon käyttämistä seksissä kokonaan uudella tavalla. Kun olet sinut uuden kehon jatkeesi kanssa, sinun on myös helpompi keskittyä rakastelemaan kumppaniasi sen sijaan että rakastellessa miettisit miltä harness päälläsi tuntuu.

Köyhän naisen "harnessit"

Mikäli budjetti ei salli harnessin hankintaa, mutta kotoa löytyvät nappifarkut, esimerkiksi Leviksen viisnollaykköset, strap on-dildon voi kiinnittää sellaisiinkin. Toinen vaihtoehto, jonka Karlyn Lotney mainitsee The Ultimate Guide to Strap-on Sex-kirjassaan, ovat miesten sepaluksella varustetut alushousut. Tai oikeastaan kolmet valkoiset sellaiset. Valkoiset valkaistut miesten alushousut kun kuulemma kutistuvat pesun jälkeen tiukemmin istuviksi kuin värilliset ja valkaisemattomat. Kyseisiä housuja tarvitaan kuitenkin kuulemma kolmet päällekkäin, jotta strap on-dildon saa niihin kiinni tarpeeksi jämäkästi. Vinkki soveltunee myös esimerkiksi matkoille, jos harness on unohtunut kotiin, mutta dildo on mukana matkassa.

Strap on-dildon valitseminen

Dildon valinnassa on olennaisinta se, että siinä tulee olla leveä ja littana tyviosa, jotta sen saa kiinnitettyä harnessiin tukevasti. Englanninkielisissä verkkokaupoissa nämä dildot löytyvät yleensä omasta strap on-kategoriastaan ja/tai dildon yhteydessä on mainittu sen soveltuvan strap on-seksiin (vaikka luonnollisestikin kyseisiä dildoja voi käyttää muutenkin).

Dildon koolla on merkitystä eli liian pieni ei välttämättä ylety AFE-alueelle asti. Liian pitkä tai paksu taas saattaa tuntua epämukavalta. Paksuus/ympärysmitta on kuitenkin useimmiten tärkeämpi ominaisuus kuin pituus stimuloinnin riittävyyden kannalta.

Jos sinulla on jo joku sopivan kokoinen dildo tai vibraattori, mittaa se ja hanki vastaavan paksuinen strap on-dildo. Pituuskin on siinä mielessä olennainen asia, että strap on-seksissä käytettävän dildon tulee olla 1-2 cm pidempi kuin muuten olisi tarpeellista, sillä harnessin kiinnitys (eli o-rengas ja dildon tyviosan korkeus) käyttävät osan emättimen sisään muutoin mahtuvasta pituudesta. Samoin on hyvä huomoida eri asentojen sekä vatsan koon vaikutus tarvittavaan pituuteen. On ikävää, jos dildo luiskahtaa ulos emättimestä kesken seksin vain siksi, että se on liian lyhyt.

Mikäli innostutte strap on-seksistä enemmänkin, dildoja voi olla kokoelmassanne useita eri kokoja ja erimuotoisia, erilaisia tarkoituksia, asentoja ja tilanteita varten. Naisen emätin kun laajenee kiihottumisen aikana voimakkaasti jolloin on erittäin kätevääkin voida vaihtaa isompaan dildoon rakastelun loppuvaiheessa.

Dildon muoto ja pintarakenne ovat myös olennaisia asioita. Kaarevat dildot (curved dildos) toimivat paremmin g-pisteen stimuloinnissa kun taas suorat dildot liukuvat sisään ja ulos hiukan helpommin. Tekstuuridildot (textured dildos) taasen ovat röpelöisempiä, harjanteita tai nystyjä sisältäviä dildoja, jotka tuntuvat isommilta kuin miltä koko muuten tuntuisi ja tarjoavat omanlaisiaan tuntoaistimuksia. Ne eivät kuitenkaan välttämättä sovi käytettäväksi peppuseksissä.
Kuva: uberkinky.co.uk

Strap on-dildojen materiaaleihin pätevät periaatteessa samat ohjeet ja vinkit kuin dildojen valintaan muutenkin, mutta materiaalin taipuvuus on erittäin olennainen asia. Koska strap on-seksin antaja ei pysty tuntemaan kumppaninsa emätintä (sen tiukkuutta, kaarevuutta tai ulottuvuuksia), dildon täytyy olla joustava. Tämän vuoksi kovat materiaalit, kuten puu, lasi, metalli tai akryyli eivät sovi strap on-seksiin. Silikoni onkin suosituin strap on-dildojen valmistusmateriaali, koska se on riittävän jäykkä, mutta joustaakin samalla ja on samalla myös erittäin helppo materiaali pitää puhtaana.

Lisää dildoista ja niiden valmistusmateriaaleista postauksessa Aikuisten naisten lelut - dildot, vibraattorit ja kiihottimet. Mikäli haluatte ehkäistä seksitauteja ja haluatte käyttää samaa dildoa vuorotellen, käyttäkää kondomia dildon päällä. Muun muassa HIVin tiedetään tarttuneen naiselta toiselle dildon jakamisen seurauksena. Puhdistakaa (tai steriloikaa) välineet myös käyttökertojen välillä, silikonidildon voi esimerkiksi keittää tai pestä tiskikoneessa ja muuhun puhdistukseen sopivat esimerkiksi antibakteeriset saippuat, jota saa apteekista.

Vibraattori mukaan?

Jotkut strap on-dildot ovat tyven kohdalta onttoja sen vuoksi, että niiden sisään voi halutessaan laittaa bullet-mallisen vibraattorin. Dildomateriaaleista erityisesti silikoni johtaa värinöitä hyvin, joten tällainen dildomalli saattaa tuottaa mukavia värinöitä sekä strap on-seksin saajalle, että antajalle, jos dildon tyvipää bulletteineen osuu sopivasti antajan klitoriksen kohdalle. Hankaluutena ontoissa dildoissa on se, että kolo on yleensä niin tiukka, että bulletia on sieltä todella vaikea saada ulos kun sen sinne on kerran laittanut. Useimmiten vibraattorin on/off-kytkin on lisäksi bulletin päässä, joten vibraattori saattaa mennä pois päältä ja uudelleen päälle työntöjen mukaisesti.
Kuva: Babeland.com

Joissakin harnesseissa on pieni tasku harnessin sisäpuolella, jotta vibraattorin voi laittaa siihen antamaan stimulaatiota harnessin käyttäjälle.

O-renkaat

Harnessia ostaessa on syytä kiinnittää huomiota myös harnessin mukana tulevan o-renkaan kokoon, ainakin mikäli ostat dildon ja harnessin erikseen ja jos dildo on joko poikkeuksellisen paksu tai erittäin ohut.  Jonkinlainen o-rengas tulee aina harnessin mukana, mutta hyvin ohut dildo saattaa luiskahtaa siitä irti ja erittäin paksu dildo ei välttämättä taas mahdu siihen.

Tavallisesti o-rengas on joko harnessista irrotettava malli (rengas on harnessissa kiinni omilla hihnoillaan) tai joustava/venyvä malli (kuten brief-style harnesseissa). Dildon tulee mahtua o-renkaan läpi ja olla samalla riittävän napakka pitämään dildo paikoillaan. Helpointa onkin hankkia strap on-setti, jossa on mukana harnessin lisäksi siihen valmiiksi sopiva dildo/dildoja. O-renkaita voi hankkia myöhemmin lisää erikokoisia, mikäli haluaa hankkia paksumman dildon. Verkkokaupoista o-renkaita löytyy myös penisrenkaan nimisinä (cock ring).

Jos haluat käyttää harnessissa jo ostamaasi dildoa, kannattaa ensin mitata sen halkaisija/ympärysmitta sekä tarkistaa vastaava harnessin o-renkaan mitta.

Muuta

Säilytä harnessia ja dildoja lähellä, esimerkiksi yöpöydän laatikossa, jotta ne ovat lähettyvillä kun tarvitsette niitä, turvassa pölyltä ja toisaalta piilossa sekä lemmikeiltä, lapsilta että muilta uteliailta katseilta. Harnessin ja dildon kiinnittämisen harjoitteleminen on myös erittäin suositeltavaa, jotta säätämiseen ei tuhraannu liikaa aikaa silloin kun tilanne on "päällä".

Vesipohjainen liukuvoide on hyvä hankinta siltä varalta, että sitä tarvitaan jossain vaiheessa strap on-seksiä. Kuten aiemmassa, naisen seksuaaliset reaktiot-postauksessa kirjoitin, emättimen seinämistä tihkuvan kostuttavan nesteen määrä alkaa erittäin nopeasti naisen kiihottuessa, mutta nesteen määrä voi kiihottumisen pitkään jatkuessa vähetä ja jopa loppua. Lisäksi nesteen määrään vaikuttavat ikä, ruokavalio, alkoholin käyttö ja kuukautiskierron vaihe. Lisäliukaste voi siis olla tarpeen jo ihan pelkästään sen takia. Mikäli harrastatte strap onilla peppuseksiä, liukasteen käyttäminen on käytännössä välttämätöntä. Sopivan liukkarin valintaan löytyy ohjeita aiemmasta liukkareita koskevasta postauksestani.

Kirjoitan myöhemmin oman postauksen strap on-seksin asennoista ja muista huomioitavista seikoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti