sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Halu ja sen tappajat


Stereotyyppisen käsityksen mukaan miehet haluavat seksiä osapuilleen aina ja naiset huomattavasti harvemmin. Entäpä kaksi naista? Jos naiset kerran haluavat seksiä harvemmin, onko naisparin seksielämä hiljaisempaa kuin heteroparin? Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan ei ole.

Lesbian Bed Death pelkkä myytti?

Amerikkalainen naisista pitäville naisille suunnattu verkkojulkaisu Autostraddle sai lesboseksiin liittyvään kyselyynsä tammi-maaliskuussa 2015 kaiken kaikkiaan 8566 vastausta. 35 % kyselyyn osallistuneista queer-naisista haluaisi harrastaa seksiä kerran päivässä tai useammin, mutta vain reilut 3 % naisista tekee niin. 86 % tutkimukseen osallistuneista naisista haluaisi harrastaa seksiä useammin kuin kerran viikossa ja 35,6 % queernaisista tekeekin niin.

New York-lehden Alex Ronan vertaili numeroita seksitutkimuksen johtavan instituution Kinsey-instituutin heteroseksiä koskeviin lukuihin ja tulos oli se, että monogaamisissa suhteissa olevat naisparit harrastavat seksiä yhtä usein tai jopa useammin (35,6 %) kuin naimisissa olevat, samaan ikäryhmään kuuluvat heterosuhteissa olevat naiset (35,235,3 %). Lukujen vertailemisessa on toki omat haasteensa, sillä erityisesti heteroille suunnatuissa kyselyissä tutkimukset ovat usein penetraatiokeskeisiä ja jos kysymyksenasettelu olisi toisenlainen, luvut voisivat olla heteronaisten osalta hiukan suuremmatkin. Toki lienee niinkin, että heteroseksissä vagina- tai anaaliyhdyntä on useimmiten osa pariskunnan välistä seksiaktia. Suuruusluokka eri tutkimusten välillä on joka tapauksessa sama.

Ronan teki artikkelissaan muitakin johtopäätöksiä. Lesbot harrastavat hänen mukaansa enemmän seksiä kuin heteronaiset, koska lesboseksin kesto on pidempi kuin heteroseksin. Lesboseksi on hänen mukaansa myös laadukkaampaa kuin heteroseksi, koska lesbot myös saavat tutkimusten mukaan useammin orgasmeja kuin heteronaiset. Ronanin mukaan (heteromiehille selvästikin suunnatussa kirjoituksessa) edellä mainitusta voidaan oppia se, että naiset kyllä haluavat seksiä, mutta heidän miespuolisten kumppaniensa pitäisi vain panostaa seksiin, koska heteronaisten kiinnostus seksiin vähenee parisuhteen aikana jo muutaman ensimmäisen yhdessäolovuoden aikana.

Vaikka Ronanin kirjoitus onkin suhteellisen ankara heteromiehiä kohtaan, artikkelissa on hyviä, rivien välistäkin luettavia pointteja. Kumppanin panostuksella seksiin on merkitystä. Seksistä ja mieltymyksistä on tärkeätä keskustella. Jos kerran vain 30 % naisista saa orgasmin pelkästään vaginaa stimuloimalla, on tärkeää huomioida klitoriskin. Asia, joka lesboseksissä tulee lähes automaattisesti huomioiduksi.

Lesbian Bed Death, jota myös lyhenteellä LBD kutsutaan, on siis pelkkä myytti. Kyseinen käsitys lesboparien vähäisestä seksielämästä sai alkunsa vuonna 1983 sosiologi Pepper Schwartzin tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan lesbosuhteissa on vähemmän seksiä ja intiimiä kanssakäymistä kuin heterosuhteissa. Hänen tekemäänsä tutkimusta kritisoitiin kuitenkin jo silloin useasta syystä. Otanta oli pieni eikä tutkimuksessa otettu huomioon naisten välisen seksin monenlaisia eri tapoja vaan siinä keskityttiin penetraatioon sillä 80-lukulainen käsitys seksistä sisälsi nimenomaan yhdynnän eikä niinkään muita seksin harrastamisen tapoja. Luvut eivät siis välttämättä heijastaneet edes tutkimukseen osallistuneiden seksitapoja, koska esimerkiksi suuseksi on lesbosuhteissa yleistä.

Kritiikistä huolimatta käsite "lesbojen sänkykuolema" jäi kuitenkin elämään tutkimuksen jälkeenkin. The Daily Dotiin haastatellun, The Whole Lesbian Sex Bookinkin kirjoittanut Felice Newman kutsuukin LBD:tä yhteisölle tehdyksi suurimmaksi karhunpalvelukseksi. Lesbian Bed Death-käsitteen taakse on ollut helppo piiloutua silloin kun pitkässä parisuhteessa on ollut aiempaa vähemmän seksiä. On helpompaa uskotella, että seksin väheneminen pitkässä naissuhteessa on (virheellisten tutkimustulosten perusteella) normaalia, kuin parantaa omaa seksielämäänsä.

Samassa Daily Dotin artikkelin haastattelussa Newman antaa myös neuvoja tilanteeseen, jossa seksi on vähäisempää kuin aiemmin. Kommunikointi on hänen mukaansa tärkeintä. Eikä pelkästään kumppanin kanssa vaan myös ystävien kanssa keskusteleminen. Hänen mukaansa kaikella sellaisella, joka on vakuumissa, eristettynä muusta elämästä, on taipumus kuihtua. Olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavalla, hyvien ystävien kanssa keskustellessa voi saada hyviä ideoita omaankin seksielämään. Samoin kuin kirjallisuutta lukemallakin. Seksin ajatteleminen ja siitä puhuminen jo itsessään virittävät mielen vastaanottavaisemmaksi toiminnallekin.

Minkälaista lesboseksi sitten on heteroseksiin verrattuna? Vuonna 2001 kirjoitetussa LBT:tä kritisoivassa artikkelissa summataan tutkimustuloksia Kinseyn sekä Masters & Johnsonin ajoista alkaen. Heteroseksin kesto on ollut erään tutkimuksen mukaan keskimäärin 8 minuuttia, kun lesboseksin arvioidaan olevan selvästi pitkäkestoisempaa. Naisista pitävät naiset taasen ovat tutkimusten mukaan ylipäätään tyytyväisempiä seksielämäänsä kuin heteronaiset. He ovat seksuaalisesti määrätietoisempia, he kiihottuvat helpommin ja kommunikoivat seksuaalisista tarpeistaan, haluistaan ja mielihyvästään enemmän kumppaninsa kanssa sekä verbaalisti että non-verbaalisti. Heteroparien seksi on orgasmi- ja suorituskeskeisempää kun lesboparit puolestaan panostivat koko vartalon huomioimiseen, suutelemiseen, halailuun ja muuhun koskettamiseen eli esileikkiin ennen rintojen tai sukuelinten hyväilemistä. Heteropareilla tähän esileikkiin käytetty aika oli 70-luvun lopussa tehdyn tutkimuksen mukaan useimmiten vain 3060 sekuntia.

Lesbian bed death voidaan siis unohtaa virheellisenä johtopäätöksenä naisparien seksielämästä. Tiedämme tutkimusten perusteella, että sekä naisparien, että heteroparien seksielämä vähenee suhteen keston myötä. Mitkä asiat vaikuttavat tähän ja miten seksielämäänsä voisi piristää uudelleen? Haastava ja moniulotteinen aihe, josta koetan koota alle joitakin faktoja ja vinkkejä.

Kemian merkitys?

Feromonitutkimuksesta on julkaistu 1990- ja 2000-luvulla useita tieteellisiä artikkeleita. Aihetta on tutkittu loppujen lopuksi vielä vähän, mutta ihmisten kuulee monesti puhuvan ns. kemiasta. Etenkin sokkotreffeihin liittyen. Monesti joku on viestien perusteella aivan ihastuttava henkilö, mutta orastava suhde lässähtää välittömästi ekalla tapaamisella, koska ns. kemia puuttuu. Mistä tässä on kyse? Kenties tuoksuista ja kemiallisista signaaleista, joita emme itsekään tiedosta?

Aiheesta on kirjoitettu mm. Tiede-lehdessä. Karoliinisen Instituutin tekemässä PET-kuvaustutkimuksessa havaittiin, että "miehen androstadienoni aktivoi homomiesten ja heteronaisten aivoissa saman hypotalamuksen alueen. Heteromiehillä tämä aivoalue reagoi naisferomonikandidaattiin estratetraenoliin. Lesbonaisten hypotalamusta mieskemikaali ei sytyttänyt, mutta naiskemikaali sai aikaan samantapaisen vilkastumisen kuin heteromiehissä."

Samoin tiedämme, että feromonit aiheuttavat samassa taloudessa asuvien naisten kuukautisten synkronoitumisen. Eläimillä feromonien on todettu vaikuttavan kumppanin löytymiseen ja parinvalintaan. Ihmisilläkin on saatu vastaavanlaisia tutkimustuloksia. On myös havaittu, että ihmisillä on taipumus valita hajutestin perusteella kumppani, jolla on erilaiset vastustuskykyyn liittyvät geenit kuin hänellä itsellään. Suvunjatkamisen kannalta tällä on se merkitys, että mahdollisilla jälkeläisillä olisi parempi vastustuskyky ja samalla vältettäisiin mahdollinen sisäsiittoisuus.

Tutkijat puhuvatkin kemosignaaleista eli hajuaistin kautta välittyvistä kemiallisista viesteistä. Viestit eivät välttämättä ole tietoisesti aistittavia, mutta saattavat vaikuttaa paljonkin siihen, koemmeko jonkun tietyn henkilön seksuaalisesti puoleensavetävänä. Feromoneista väitelleen evoluutiobiologi Markus J. Rantalan mukaan onkin parinvalinnan kannalta parempi, että ihmiset huolehtivat hygieniastaan, eivätkä ”peitä ominaishajuaan hajusteilla ja pyri miellyttämään niitä ihmisiä, jotka eivät kyseisestä ominaishajusta pidä”.

Haluun vaikuttavat hormonit

Kari Heusala listaa kirjassaan Naisen seksuaalisuus ne hormonit, jotka vaikuttavat naisen seksuaaliseen haluun. Estrogeenin ja dopamiinin välinen yhteisvaikutus on naisen osalta merkittävässä roolissa nimenomaan halukkuudessa. Edellä mainittuja stimuloi ovulaation aikana erittyvä androgeeni, jota mieshormoniksikin kutsutaan. Estrogeenit herkistävät tuntoreseptorit seksuaalisille aistiärsykkeille ja herkistävät ihotuntoa. Estrogeenin tärkeitä tehtäviä ovat myös emättimen limakalvojen kunnossapito sekä klitoriksen paisuvaiskudokselle tärkeän typpioksidin tuotantoa säätelevän NOS-entsyymin tuotanto.

Prolaktiini, jota erittyy imetyksen ja raskauden aikana, puolestaan vähentää seksuaalista halukkuutta. Testosteroni taasen voimistaa halukkuutta. Progestiinia, jonka tiedetään vaikuttavan seksihaluihin, on nykyisissä ehkäisypillereissä aiempaa huomattavasti vähemmän, eikä se siten vaikuta suoraan seksuaaliseen haluttomuuteen. Ehkäisypillerien käyttäminen voi kuitenkin laskea naisen testosteronitasoja merkittävästi ja vaikuttaa siten seksuaalista halua vähentävästi.

Sitä ei tutkimusten pohjalta kuitenkaan tiedetä, kuinka paljon tiettyjä hormoneja tarvitaan seksuaalisen halun syttymiseksi. Tärkein libidon kantava voima on hormoneista huolimatta kyseessä olevien seksikumppanien välinen suhde, kummankin osapuolen seksuaalinen menneisyys, oman itsensä hyväksyminen sekä kokonaishyvinvointi.

Muita rakkaushormoneja ovat adrenaliini, joka vaikuttaa seksuaaliseen suorituskykyyn, noradrenaliini joka lisää kehon vireystasoa ja mielihyvän tuntemuksia sekä mielihyvä- ja kiintymyshormonit dopamiini, oksitosiini ja vasopressiini. Rakasteleminen itsessään siis ruokkii seksielämää. Kun seksiä on, se tuottaa mielihyvää, kasvattaa läheisyyden tunnetta ja lisää halukkuutta seksiin jatkossakin.

Hormonit voivat siis vaikuttaa paljonkin haluun ja haluttomuuteen. Mikäli epäilet haluttomuuden johtuvan hormoneista, sairaudesta tai lääkkeistä, asiasta kannattaa jutella lääkärin kanssa.

Seksin muut tappajat

Terveyteen liittyvää tietoa tarjoava WebMD listaa 13 halun tappajaa. Ensimmäinen niistä on stressi. Työhön, kotiin ja parisuhteeseen liittyvällä stressinhallinnalla voi siten olla seksuaalista halukkuutta lisäävä vaikutus.

Halukuutta seksiin vähentävät olennaisesti myös parisuhteeseen liittyvät muut ongelmat. Riitely, huono kommunikointi ja luottamusongelmat vievät kiinnostustamme seksiin.

Kohtuullinen määrä alkoholia voi nostaa halukkuutta seksiin, mutta liika alkoholi voi turruttaa seksuaalisen halun. Kännissä oleva kumppani voi myös olla turn off.

Neljäs halun tappaja on liian vähäinen yöuni. Olotila ei ole energinen ja seksikäs, jos takana on unettomia tai huonosti nukuttuja öitä.

Viides halun tappaja on lasten hankkiminen. Seksihalut itsessään eivät välttämättä katoa minnekään, mutta lasten takia kahdenkeskistä aikaa on vähemmän. Ratkaisuja ongelmaan voivat olla vaikkapa seksin harrastaminen lapsen päiväunien aikana tai kahdenkeskinen aika lastenhoitajaa hyödyntämällä.

Kuudes halun tappaja ovat erilaiset lääkkeet. Seksihaluja vieviksi lääkkeiksi on todettu mm.  SSRI-lääkkeet, joita käytetään masennuksen hoidossa, verenpainelääkkeet, ehkäisyvalmisteet, kemoterapia ja HIV-lääkkeet. Mikäli epäilet lääkityksen vaikuttavan haluttomuuteen, älä koskaan lopeta lääkettä omin neuvoin vaan kysy ensin mielipidettä lääkäriltäsi. Tarjolla voi olla joku sinulle paremmin sopiva vaihtoehto.

Seitsemäs halun tappaja on negatiivinen kehonkuva eli huono itsetunto. Jos olet tyytyväinen omaan kehoosi, olet itsevarmempi sängyssä ja tunnet olosi seksikkäämmäksi. Koeta siis hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Jos puolestaan kumppanisi kärsii huonosta itsetunnosta oman kehonsa suhteen, kehu ja anna positiivista palautetta hänen ulkonäöstään.

Kahdeksas halun tappaja on huomattava ylipaino. Ylipaino saattaa vaikuttaa seksiin negatiivisella tavalla siksi, että se voi vähentää seksistä nauttimista, seksissä "suoriutumista" (fyysinen rasitus) tai huonontuneen itsetunnon kautta.

Yhdeksäs halun tappaja ovat erektio-ongelmat (artikkeli on heteroille suunnattu) eli fyysiset tai toiminnalliset ongelmat. Naisillakin on seksiin liittyviä fyysisiä ongelmia, kiihottumisongelmia, kostumisongelmia, orgasmiongelmia, vaginismia jne. jotka voivat vähentää kiinnostusta seksiin.

Kymmenes halun tappaja ovat hormonaaliset ongelmat.

Yhdestoista halun tappaja on masennus. Masennus vie mielihyvän lähes kaikesta sellaisesta, josta henkilö aiemmin nautti. Mikäli kärsit masennuksesta ja seksihalusi ovat olleet jo aiemminkin matalat, kerro asiasta lääkärillesi. Jotkut masennuslääkkeet nimittäin vähentävät seksihaluja entisestään.

Kahdestoista halun tappaja ovat vaihdevuodet. Emättimen kuivuus ja penetraatiokivut voivat vaikuttaa myös halukkuuteen, jos seksi ei ole miellyttävä kokemus fyysisistä syistä johtuen.

Kolmastoista WebMD:n listaama halun tappaja on läheisyyden puute. Jos seksielämä on vähentynyt, kokeilkaa viettää enemmän ei-seksuaalista aikaa keskenänne. Jutelkaa, olkaa lähekkäin, viestittäkää rakkautta toisiinne muulla tavoin kuin seksuaalisesti.

Seksiä ja erityisesti halua tutkinut Kristen Mark listaa Psychology Todayssä vielä kolme epäsuorempaa asiaa, jotka vaikuttavat seksuaaliseen haluumme.

"Meidän"-sanan korvaaminen "minulla". Intohimo on kuin tuli ja tuli tarvitsee ilmaa. Intiimiys edellyttää läheisyyden kokemusta, mutta intohimon kokeminen vaatii erillään olemista. Tasapainoileminen edellä mainittujen välillä voi olla hankalaa, mutta suhteen kummallakin osapuolella tulisi olla omiakin juttuja ja sitä kautta tilaa kaivatakin toista.

Tarvitsevuus. Kaikilla meistä on tarpeita ja monet niistä, kuten turvallisuuteen ja läheisyyteen liittyvät tarpeemme, tulevat tyydytetyiksi hyvässä romanttisessa parisuhteessa ainakin suurimman osan aikaa. Mikäli kuitenkin odotamme kumppanimme täyttävän kaikki odottamattomat ja yllättävät mielihalumme ja intohimomme parisuhteessa, saatamme aiheuttaa hallaa kumppanin halukkuudelle.

Rutiinit. Ihmisellä on taipumus haluta asioita, jotka eivät ole liian tuttuja. Seksilelut ja uudet asusteet voivat tuoda vaihtelua seksielämään, mutta ne eivät välttämättä ratkaise itse ongelmaa. Jokaisen personaassa on monta "kerrosta" ja ulottuvuutta, asioita, jotka eivät ole välttämättä vielä tuttuja pitkäaikaisellekaan kumppanille. Näitä asioita olisi hyvä tuoda silloin tällöin esillekin. Jos olet esimerkiksi utelias jonkun uuden seksin osa-alueen suhteen (roolileikit, valta-asetelmat, tuhmien puhuminen jne.), ota asia puheeksi kumppanisi kanssa. Hän voi sen jälkeen nähdä sinut uudessa valossa ja kiinnostua sinusta uudella tavalla.

Seksuaalisen yhteensopivuuden merkitys?

Kristen Mark kirjoittaa Psychology Todayssä seksuaalisen yhteensopivuuden merkityksestä. Mitä yhteensopivampia seksuaalisesti olemme, sitä tyytyväisempiä seksielämäämme myös olemme. Seksuaalinen tyytyväisyys vaikuttaa tyytyväisyyteen yleensäkin. Jos tyytyväisyys seksielämään laskee, olemme tyytymättömämpiä myös suhteeseemme ylipäätään. Ja vastaavasti, mitä tyytyväisempiä olemme seksiin, sitä tyytyväisempiä olemme parisuhteeseenkin.

Mitä seksuaalinen yhteensopivuus sitten tarkoittaa? Käytännössä yksittäisiä seksiakteihin liittyviä käytännön asioita. Esimerkiksi niitä asioita, jotka ovat turn on ja turn off. Jos toinen haluaa aina rakastella valot päällä ja toinen pilkkopimeässä, se voi johtaa seksuaalisen halukkuuden vähenemiseen ja sitä kautta seksin vähenemiseen.

Identtistä, tai itseä täysin täydentävää seksikumppania on toki vaikea löytää (varsinkin kun muidenkin asioiden kuin seksin tulisi olla kunnossa suhteen tulevaisuuden kannalta), mutta kumppanin olisi hyvä olla mahdollisimman "samanhenkinen" sängyssä kuin itsekin on. Käsitys yhteensopivuudesta on myös Kristen Markin mukaan tärkeämpää seksuaalisen tyytyväisyyden kannalta kuin yhteensopivuus turn offien ja turn onien kannalta. Meidän ei siis tulisi juosta karkuun siinä vaiheessa kun uusi tuttavuus kertoo yksittäisistä mieltymyksistään, jotka sattuvat eroamaan omistamme. Se mikä yhdistää meitä, voi olla ratkaisevampaa ja yhteensopivuuden kokemusta lisäävää enemmän kuin joku yksittäinen seksin osa-alue.

Mitä tehdä silloin kun seksin määrä on vähentynyt?

Lesbopareja vuosien ajan parisuhdeongelmissa auttanut Glenda Corwin, jonka kirja Sexual Intimacy for Women: A Guide for Same-Sex Couples löytyy minunkin kirjahyllystäni, antaa joitakin neuvoja pareille, joiden seksielämä on vähentynyt.

Ensinnäkin, varatkaa aikaa seksille. Aikatauluttakaa seksi ja suunnitelkaa sitä etukäteen. Suuri osa naisista ajattelee, että seksin tulisi aina olla spontaania, eikä sitä pitäisi suunnitella tai valmistella. Seksuaalisesti aktiivisille naisille on kuitenkin yhteistä se, että seksille varataan erikseen aikaa tai sitä suunnitellaan. Seksin suunnittelemiseksi voidaan laskea mm. sopivien asujen miettiminen, lakanoiden vaihtaminen, kännykän äänettömälle pistäminen, kahdenkeskisen rauhan varmistaminen, kumppaniin keskittyminen - kaikki sellainen, joka luo seksille otollisen mielentilan. Niin kuin suhteen alkuvaiheessa suunnitellut yhteiset illanvietotkin tekivät. Corwin kutsuu tätä seksin suunnittelemista 24 tunnin esileikiksi, joka voi alkaa edellisenä päivänä vaikkapa sillä, että varaa kivasta ravintolasta illallispöydän.

Toisekseen, keskustelkaa. Puhukaa mahdollisimman usein ja mahdollisimman avoimesti seksuaalisista tunteistanne ja kuunnelkaa aktiivisesti sekä tuomitsematta toinen toisianne. Jo pelkkä seksistä puhuminen voi syventää ja kasvattaa intiimiyttä, luottamusta ja rakkautta.

Kolmanneksi, fantasioikaa. Omien fantasioiden ajatteleminen sängyssä voi parantaa seksistä nauttimista sillä ne saavat sinut kokemaan itsesi seksuaalisemmaksi. Tutkimusten mukaan ne naiset, jotka fantasioivat seksin aikana, ovat myös tyytyväisempiä seksielämäänsä.

Neljänneksi, älkää ottako paineita orgasmin saamisesta. Älä murehdi sitä kuinka kauan sinun kestää saada orgasmi, äläkä teeskentele orgasmeja. Voit harjoitella orgasmin saamista sooloseksin avulla, perehtyä siihen minkälainen kosketus sinusta tuntuu parhaimmalta ja kertoa sen sitten kumppanillesikin.

Muita neuvoja, joita löytyy naispareille suunnatusta kirjallisuudesta, ovat "treffien" järjestäminen eli kahdenkeskinen aika, kenties jopa yhteinen harrastus. Voitte hankkia jonkun uuden seksilelun, lukea yhdessä eroottista kirjallisuutta tai katsoa pornoa, jos molemmat kokevat sen kiihottavaksi. Eroottisen hieronnan opetteleminen tai tantraseksi voivat tuoda uusia ulottuvuuksia ja uutta mielenkiintoa seksiin.

Mikäli kumppanusten seksuaaliset tarpeet ja halut ovat merkittävästi erilaiset ja toinen haluaa seksiä selvästi useammin kuin toinen, on asiasta myös tärkeää puhua. Sen osapuolen, jonka libido on aiempaa alempi, olisi hyvä kertoa kumppanilleen ettei vika ole kumppanissa ja hän on yhtä puoleensavetävä kuin ennenkin, jotta vältettäisiin mahdolliset itsetunto-ongelmat. Jatkuva torjutuksi tuleminen kun voi olla itsetuntoa merkittävästi huonontava asia.

Felice Newmanin mukaan omaa libidoaan voi myös pitää yllä harjoittamalla sitä. Esimerkiksi fantasioiden tai sooloseksin avulla, aisteihin liittyvin harjoituksin, pitämällä seksipäiväkirjaa, antamalla vaikkapa sylitanssin, käymällä drag king-esityksessä, katsomalla pornoa, lukemalla eroottista kirjallisuutta, suunnittelemalla seksiä, harrastamalla seksiä, lukemalla seksioppaita. Seksin ajatuksissa pitäminen pitää libidonkin elossa.

Mikäli jommallakummalla suhteen osapuolista on meneillään seksihalujen osalta hiljaisempi kausi, esimerkiksi stressin tai univajeen takia, se ei Felice Newmanin mukaan tarkoita, että seksin tulisi suhteessa loppua kokonaan. Asiasta on tärkeä keskustella avoimesti, tuomitsematta, syyttelemättä, valittamatta, ruinaamatta ja marisematta. Hyvä keskustelu voi auttaa ymmärtämään kumppanin tarpeita. Seksiä voi myös harrastaa tavoilla, jotka ottavat huomioon kumppanien erilaiset tarpeet. Kunhan asiasta on sovittu ja sopimus on molemmille ok. Molempien ei ole pakko saada orgasmia eikä molempien tarvitse itse saada seksuaalista mielihyvää jokaikisellä kerralla, jos tilanne on se ettei toinen halua yhtä paljon seksiä kuin toinen. Voi vaikkapa riittää, että vain toista osapuolta hyväillään seksuaalisella tavalla ja toinen osallistuu tilanteeseen syleilemällä kumppaniaan kun kumppani masturboi. Halu saattaa saada kipinän siitäkin, seksuaalisesta tilanteesta itsestään. Tärkeää on, että kumppanien välinen fyysinen yhteys ei katoa kokonaan vaikka jommankumman seksuaaliset halut olisivat olemattomat pitkän aikaa.

Samansuuntaisia neuvoja antaa Duodecimin Seksuaalisuus-kirjakin, jota käytetään Suomessa seksuaalineuvonnan tukena. Mikäli seksuaalinen halu on loppunut tai vähentynyt olennaisesti erityisesti vakavan sairastumisen tai vammautumisen takia, voi paluu seksielämään vaikeutua, mikäli muu fyysinen yhteyskin on kadonnut. Kumppanien tulisi sopia, että siirtymävaiheen fyysisyys tarkoittaa hellyyttä, muttei vaikkapa seksiä. Silloin sairas osapuoli voi tulla lähelle ilman pelkoa siitä, että joutuu kieltäytymään seksistä. Tarkempia neuvoja tähän tilanteeseen kannattaa kuitenkin hakea ammattilaisilta, eli lääkäriltä, seksuaalineuvojalta tai -terapeutilta.

Laaja aihe ja pitkä kirjoitus. Tuntuu silti, että sain aikaiseksi pelkän pintaraapaisun haluun ja haluttomuuteen liittyen. Haluun liittyvät ongelmat ovat hyvin yksilöllisiä ja kullekin parisuhteelle omanlaisia, joten mikäli haluun ja haluttomuuteen liittyvät ongelmat ovat hankalia ratkaista tai ne haittaavat suhdetta merkittävästi, suosittelen kääntymään seksuaalineuvojan tai -terapeutin puoleen. Ulkopuolinen keskusteluapu voi auttaa näkemään asioita kumppanin kannalta ja ymmärtämään itseäänkin paremmin.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Naisen ejakulaatio

Tällä kertaa postaus aiheesta, joka on naisen seksuaalisuudessa ehkä kiistanlaisin koskaan, nimittäin naisen ejakulaatio, josta tieteellisten tutkimusten perusteella tiedetään vielä suhteellisen vähän. Ejakuloivien naisten ja heidän rakastajiensa omia kokemuksia aiheesta on sen sijaan paljon. Aiheesta on kirjoitettu useita lähinnä kokemuksiin perustuvia kirjoja, joista en omista (ainakaan vielä) yhtäkään, mutta josta ajantasaisin tieto löytyy joka tapauksesta verkosta. Sikäli kun tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa kunnollisten tutkimusten puuttuessa voi aiheesta olla.

Historiaa

"Naisen ejakulaatio" termi on peräisin 70-luvun lopulta. Naisen ejakulaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa naisen sukuelimistä purkautuu runsas määrä nestettä orgasmin yhteydessä, sen aikana tai jälkeen. Tilanne siis muistuttaa miehen siemensyöksyä. Naisilla ejakulointi on kuitenkin selvästi harvinaisempaa. Seksologi Kari Heusalan mukaan naisen ejakulaatio ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu ja siihen löytyy viittauksia ja mainintoja jo vuodelta 2697 eKr. kiinalaisista teksteistä. Myös lääketieteen isäksi kutsuttu Hippokrates sekä Aristoteles kirjoittivat aiheesta "naisen siemensyöksynä" jo muutama vuosisata ennen ajanlaskumme alkua.

G-pisteen isänä tunnettu saksalainen gynekologi Ernest Gräfenberg kirjoitti vuonna 1950 eräiden naisten erittävän niin paljon nestettä yhdynnän aikana, että he tarvitsevat suuren pyyhkeen alleen jotteivat lakanat kastuisi. Hänen mukaansa tämä kostuminen tapahtui joko orgasmin huipun hetkellä tai sen aikana. Suuri määrä kirkasta nestettä virtasi hänen mukaansa vuolaana virtsaputkesta, eikä emättimestä. Koska tilanne viittasi virtsan karkaamiseen, he analysoivatkin nesteen. Neste ei ollut virtsaa ja Gräfenberg ryhmineen päätteli sen olevan virtsarakon sisäisten rauhasten tuottamaa sekä virtsarakon ja emättimen etummaisen seinämän erogeenisen stimuloinnin aiheuttamaa. Lisäksi Gräfenberg totesi, ettei orgasmin aikana erittyvällä nesteellä ollut voiteluominaisuuksia kuten emättimestä seksin aikana erittyvällä tihkunesteellä on.

Tutkijat Sevely ja Bennet olivat vuonna 1978 sitä mieltä, että neste on peräisin virtsarakkoa ympäröivästä naisen eturauhasesta, joka koostuu tiehyistä ja pikkurauhasista. Heidän mukaansa osa naisista pystyi ejakuloimaan tämän takia. Heidän perustelujensa mukaan sekä naisille että miehille kehittyy sikiövaiheessa omanlaisensa eturauhaset aivan samasta kudoksesta. Ennen Sevelyä ja Bennetiä kyseisistä rauhasista oli käytetty nimeä Skenen rauhanen.

Faktat ja kiistat

Sen jälkeen onkin lähinnä kiistelty siitä, mistä tämä kyseinen joidenkin naisten erittämä neste tarkalleen ottaen koostuu ja mistä neste on tarkalleen ottaen peräisin. Monet naiset ovat hävenneet "sängyn kasteluaan" ja pelänneet heidän sänkynsä kastelleen nesteen olevan virtsaa. Erittäin todennäköisesti täysin turhaan.

Jos neste olisi virtsaa, se olisi kellertävää ja se tuoksuisi sekä maistuisi virtsalle. Ne naiset, jotka ovat ejakulaation kokeneet tai joiden kumppanit ovat sen nähneet, ovat kuitenkin kertoneet nesteen olevan hajutonta, kirkasta, väritöntä ja toisinaan maitomaista. Nestettä maistaneet kertovat sen olevan yleensä makeaa, maultaan jopa hunajaan verrattavaa, mutta maistuvan joskus kuukautiskierron mukaan myös väkevältä, happamalta tai kirpeältä.

Erittyvän nesteen määrän kerrotaan olevan 0,2-13,8 millilitraa, joidenkin naisten osalta mittaustulokseksi on saatu jopa 16 ml. Vertailun vuoksi, miehen siemennesteen määrä on 2-6 ml. Kyseessä voi siis olla huomattavakin määrä nestettä ja se voi todellakin kastella lakanat patjoineen päivineen. Neste voi myös erittyä sykäyksittäin useammassa erässä tai se voi purkautua kerralla.

Nesteen makea maku johtuu fruktoosista eli hedelmäsokerista. Nesteessä on myös vain hitunen ureaa ja kreatiinia, joita virtsassa puolestaan on runsaasti. Toisin kuin virtsassa, naisen ejakulaationesteessä ei ole suoloja, kalsiumia tai fosfaatteja. Ejakulaationesteessä on sen sijaan suomumaisia solurakenteita ja kemiallisia aineita, jotka vaikuttaisivat olevan peräisin naisen eturauhasesta.

Espanjassa 1997 tehdyissä tutkimuksissa, joihin osallistui 24 naista, havaittiin, että jokaisen naisen ejakulaatiossa erittämässä nesteessä oli PSA:ta, samaa ainetta kuin jota miehen eturauhasestakin erittyy. Miehellä PSA:n tehtävä on muuttaa siemenneste emättimessä liukenevaan muotoon, eli edistää raskaaksi tulemista siittiöiden uimista helpottamalla. Toinen, naisen ejakulaatiosta jo aiemmin löytynyt aine, jota on siemennesteessäkin, oli hapan fosfataasi (PAP). Näiden perusteella vaikuttaisi siltä, että naisenkin orgasmin aikana erittämä neste on ainakin osittain peräisin Skenen rauhasista, eli miehen eturauhasia vastaavista rauhasista.

Lisäksi tiedetään, että silloin kun mies sairastaa eturauhassyöpää, hänen PSA-tasonsa nousevat. Kun naisen Skenen rauhasissa on syöpäkasvain, käy samoin, eli PSA-arvot nousevat. Skenen rauhasissa olevissa kasvaimissa on hyvin samanlaisia soluja kuin miehillä eturauhasen kasvaimissa. Skenen rauhasissa on samantyyppisiä entsyymejä kuin eturauhasissakin. Näin ollen 1990-luvun lopulla tehtyjen tutkimusten johtopäätelmä oli, että Skenen rauhaset vastaavat miehen eturauhasia.

Miehen siemensyöksystä naisen ejakulaatio eroaa luonnollisesti siten, ettei mukana ole spermaa eli siittiöitä. Neste on siten huomattavasti ohuempaa ja vetisempää kuin miehen siemensyöksyssä erittyvä neste.

Tutkimuksissa ei ole puolestaan selvinnyt, kuinka moni nainen ejakuloi. Kyselytutkimusten perusteella 5-69 %. Osa tutkijoista arveleekin, että suurin osa naisista ejakuloi, mutta niin pieniä määriä ettei sitä huomata. Tilastointiongelmia aiheuttaa myös se, ettei kyselytutkimuksiin vastanneiden eritteitä ole voitu tutkia. Osalla kyselyyn vastanneista kyse voi olla myös virtsan karkaamisesta.

Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen. Naisen ejakulaatio ei ole sama asia kuin pornoelokuvissa nähty "squirting". Pornoleffoissa nähtävät valtavat nestesuihkut ovat lavastettuja. Efekti voidaan saada aikaan puhtaasti virtsaamalla tai täyttämällä emätin nesteellä ja työntämällä se ulos emättimestä tiettynä hetkenä. Naisen ejakulaatio ei todellisessa elämässä suihkua ympäriinsä niin kuin pornoleffojen squirtingissa käy. Nestettä ei myöskään tule ulos lähellekään yhtä runsaita määriä.

Kiistanalaisuus naisen ejakulaation osalta johtuu pitkälti siitä, että ejakulaationesteen koostumuksesta on toisistaan poikkeavia tutkimustuloksia. Viimeisin naisen ejakulaatiota koskeva tutkimus tehtiin Ranskassa 2014 ja tulokset julkaistiin tammikuussa 2015. Tutkimukseen oli otettu 7 naista, jotka olivat kertoneet ejakuloivansa runsaita määriä nestettä orgasmin yhteydessä. Heidän virtsarakkonsa tutkittiin seksiä ennen, sen aikana ja seksin jälkeen ultraäänen avulla ja heidän ejakuloimansa nesteen koostumus tutkittiin. Tutkimuksen tulos oli, että näiden seitsemän naisen ejakuloima neste oli pääosin virtsaa. Ennen seksiä tyhjennetty virtsarakko täyttyi seksin aikana ja tyhjeni siinä vaiheessa kun naiset ejakuloivat. Koostumukseltaan neste vastasi virtsan koostumusta, vaikka viidessä näytteessä seitsemästä olikin mukana jonkun verran Skenen rauhasten (eli naisen eturauhasen) erittämää PSA:ta.

Tutkimuksessa oli joka tapauksessa mukana vain seitsemän naista ja aiemmissa tutkimuksissa oli saatu koostumuksen osalta aivan erilaisia tutkimustuloksia. Naiset olivat sellaisia, jotka olivat kertoneet ejakuloivansa runsaita määriä nestettä, mikä viittaa virtsan osuuteen nesteen määrässä, eli enemmänkin squirtingiksi kutsuttuun ilmiöön. Näin ollen asiantuntijayhteisö on voimakkaasti kritisoinut kyseistä ranskalaisten tekemää tutkimusta. Monien tutkijoiden mielestä on todennäköistä, että osalla naisista erittyvä neste on pääosin virtsarakosta karannutta virtsaa, osalla Skenen rauhasista erittyvää muuta nestettä (urean määrä nesteessä vaihteli rajusti jopa näiden seitsemänkin naisen välillä). Kyseisen tutkimuksen tehneetkin päätyivät itsekin samaan päätelmään: kyse on kahdesta erillisestä ilmiöstä, ejakulaatiosta (female ejaculation) tai virtsan karkaamisesta (squirting/gushing/incontinence).

Milloin ja miten - vinkkejä ejakuloimiseen

Milloin ejakulaationestettä sitten erittyy, koska sitä ei tapahdu joka kerta niillekään naisille, joille ejakuloiminen on tuttua? Suurin osa tutkijoista on sitä mieltä, että g-pisteen stimulointi vaikuttaa asiaan. Jo g-pisteestä ensimmäisenä kirjoittaneet John Perry ja Beverly Whipple sanoivat, että Skenen rauhaset (jotka sijaitsevat virtsaputkea ympäröivässä kudoksessa) aiheuttavat nesteen erittymisen ja aluetta voi siten parhaiten stimuloida g-pisteen kautta.

Monet naiset sanovat myös, ettei g-pisteen stimulointia välttämättä tarvita. Ejakuloiminen on todennäköisempää yksinkertaisesti silloin kun sukuelimiä (esim. klitoriksen päätä) stimuloidaan riittävän pitkään. Heusalan mukaan lesbo- ja bi-naiset ejakuloisivat useammin kuin heterot. Tämän on hänen mukaansa arveltu johtuvan siitä, että naisten välisessä seksissä naiset käyttävät useammin kielen ja sormien yhtaikaista stimulaatiota, huomioiden sekä klitoriksen että emättimen samanaikaisesti. Kat Hardingin The Lesbian Kama Sutrassa sanotaan ejakuloinnin olevan todennäköisempää myös fistingin seurauksena.

Mikäli taasen tiedät ejakuloivasi seksin aikana, kerro siitä uudelle kumppanillesi jo heti suhteenne alussa ennen ensimmäistä seksikertaa, mikäli olet yhtään huolissasi hänen mahdollisesta reaktiostaan.

Mikäli kumppanisi puolestaan ejakuloi aivan täysin yllättäen, ettekä ole aiheesta koskaan keskustelleet, älä ainakaan kauhistele asiaa. Tilanne voi tuntua todella nololta silloin kun "kastelee sänkynsä" ensimmäisen kerran luullen sen olevan pissaa. Mikäli arvostelet kumppaniasi kyseisessä tilanteessa, se voi jatkossa vaikeuttaa orgasmin saamistakin, koska hän saattaa pelätä ejakuloivansa uudestaankin.

Ejakuloiminen voi olla naiselle voimakkaasti emotionaalinen kokemus, jota suuri osa naisista ei välttämättä koe koskaan. Ejakuloimista voi yrittää harjoitella pitkäkestoisemmalla rakastelulla erityisesti g-pisteeseen keskittyen, mutta älkää ottako asiasta turhia paineita vaan keskittykää nauttimaan seksistä ajan kanssa. Keskittykää hyvään esileikkiin, pitkään suuseksiin ja jos kumppani pitää g-pisteen stimuloinnista, panostakaa siihen. Toisin sanoen, rakastelkaa piiiitkään. Jos ejakulaatio on tapahtuakseen, se tapahtuu. Ei ehkä ensimmäisellä kerralla, vaan vasta kymmenennellä. Ainakin sitä odotellessa on erityisen kivaa, kun rakastelemiseen on erityisellä tavalla panostettu.

Mikäli sinua itseäsi kiinnostaa kokeilla ejakuloimista pelkäämättä kumppanin mahdollista reaktiota, panosta sooloseksiin tavallista enemmän. Kokeile erilaisia tekniikoita ja maista ulos tulevia nesteitä yksin ollessa. Voit olla sen jälkeen varmempi siitä että maistut hyvältä kumppanisikin mielestä. Jos olet huolissasi mahdollisesta virtsasta ejakulaationesteen joukossa, vältä juomista ennen seksin ja käy toiletissa ennen seksiä. Näin vähennät virtsarakkoon seksin aikana kerääntyvän virtsan määrää ja voit helpommin rentoutua kumppanisi kanssa rakastellessa.

Yhteenvetona

Ejakulaatio on monille naisille omasta elämästä tuttu asia. Moderni lääketiede lähtee siitä, että asiat pitää todentaa puolueettomasti tutkimusten avulla ennen kuin ne ovat totta. Tutkimustulosten puuttuessa on aikojen kuluessa mm. väitetty naisten olevan poikkeavia, jos he eivät saa orgasmeja pelkän yhdynnän avulla vaikka nykyään tiedetään, että 70 % naisista tarvitsee siihen klitoriksen pään suoraa stimulointia. Loppuun näin ollen varsin hyvin tilanteeseen sopiva lainaus kolumnisti, seksuaalineuvoja Lux Alptraumilta:

"And in a world where women’s narratives about their sexual experiences are routinely called into question, the debate over female ejaculation serves as a reminder that, when it comes to sex, we still don’t believe women. Even when they’re literally wetting the bedsheets with proof."

tiistai 5. toukokuuta 2015

Tribadismi ja saksittaminen


Tribadismi, joka tunnetaan myös saksittamisena tai "hinkkaamisena" (tribadism, tribbing, frottage, humping, dry fucking, grinding, rubbing, slip-and-slide, scissoring) on seksin muoto, josta kirjoittamisen jätin tarkoituksella myöhäisemmäksi kuin monesta muusta naisten välisestä seksin alueesta kirjoittamisen. Yksinkertaisesti siksi, ettei aiheesta ole kirjoitettu paljoakaan. Toisin kuin heterommat henkilöt usein luulevat, saksittaminen ei ehkä ole naisten välisen seksin ykkösjuttu eikä kovin yleistä, ainakaan niiden naisista pitävien naisten joukossa, jotka itse tunnen. Sen sanotaan sopivan naisille, joiden klitoris on erityisen herkkä ja joiden klitoris tarvitsee siten epäsuorempaa stimulointia. Sen sanotaan olevan monille melko tehoton orgasmin saamisen tapa ja kehon ulottuvuuksien kannalta hankala, jos jommallakummalla osapuolista on vaikkapa isompi vatsa. Tribadismiin liittyvät asennot (erityisesti saksittaminen), voidaan kokea myös aika hankaliksi.

Jotkut naiset pitävät kuitenkin tästäkin seksin tavasta. Tribadismilla tarkoitetaan sitä, että häpyä hierotaan joko kumppanin häpyä tai hänen muuta kehon osaansa (reisi, vatsa, lantio, peppu, käsivarsi, rinnat tms.) vasten, joko alasti tai vaatteet päällä. Tribadismi voi sitten myös olla turvaseksin muoto silloin kun limakalvot eivät kosketa toisiaan. Sormin tai käsin hyväilemistä tai suuseksiä, joista kirjoitin aiemmin, ei luonnollisestikaan lasketa tribadismiin kuuluviksi.

Alun perin termiä tribadismi-termiä käytettiin lesboseksistä yleisemminkin usein nimenomaan halventavaan sävyyn. Nykyisin termin merkitys on neutraalimpi, vaikkakin se monien naisten mielestä liittyykin pornoteollisuuden antamaan, mieskatsojia miellyttävään kuvaan lesboseksistä eikä ole niin yleinen rakastelemisen tapa kuin ehkä luullaan.

Autostraddlesta löytyy aiheesta suhteellisen perusteellinen artikkeli. Alla kooste Autostraddlen artikkelissa mainituista asioista sekä kirjoista, joista aiheesta löytyi jotakin.

Asennot

Eniten tribadismiksi miellettävä asento on luonnollisesti saksittamisessa käytettävä asento, jossa molemmat makaavat hävyt toisiaan vasten jalat haarallaan, kuten esimerkiksi alla olevassa autostraddlen kuvassa:

Kuva: Autostraddle.com
Asento on hankala, koska klitoriksia on aika vaikea saada osumaan sopivaan paikkaan riittävän stimuloinnin saavuttamiseksi.

Saksittamista voidaan harjoittaa myös niin, että toinen osapuoli istuu:

Kuva: Autostraddle.com


Kuva: Autostraddle.com
Kolmas versio on sellainen, jossa omaa vulvaa hierotaan johonkin muuhun kuin kumppanin vulvaan. Esimerkiksi reiteen, kuten kuvassa alla. Muunnelma alla olevasta on luonnollisesti se, että päällä oleva henkilö hieroo omaa reittään selällään olevan kumppanin häpyä vasten.
Kuva: Autostraddle.com


Tribadismia voidaan harrastaa myös muissa asennoissa, joita en kuitenkaan kutsuisi saksittamiseksi. Yksi tapa on hyvin perinteinen lähetyssaarnaaja-asento, jossa toinen on selällään ja toinen hänen päällään häpy häpyä vasten.

Muita mahdollisia tribadismiasentoja ovat luonnollisesti reiden päällä istuen, esimerkiksi sohvalla tai nojatuolissa ollessa.

Muita vinkkejä

Tribadismiin voi myös yhdistää lelujen käyttöä: klitoriksen stimulointia vibraattorilla, sormien käyttämistä sen kumppanin kanssa, joka haluaa samanaikaisen penetraation jne. Tällöin voidaan toki sanoa, että kyse on puolittaisesta tribadismista, jos vain toista kumppaneista stimuloidaan tribadismiksi laskettavalla tavalla.

Diana Cage kirjoittaa tribadismista Lesbian Sex Bible-kirjassaan kädet vapauttavana seksinä. Hänen mukaansa ne naiset, jotka pitävät tribadismista, pitävät siitä sitten myös paljon ja heille se on tärkeä osa lesboseksiä. Hän kehuu tribadismin olevan seksin harrastamisen tapa, jossa kädet jäävät vapaaksi esimerkiksi rintojen hyväilyä varten ja jossa on helpompi saada yhtaikainen orgasmi. Hän myös suosittelee vibraattoria klitoristen väliin stimulaation parantamiseksi.

Eniten aiheesta on kuitenkin kirjoitettu vanhemmissa lesboseksiä koskevissa oppaissa, tosin niissäkin suhteellisen vähän esimerkiksi suuseksiin verrattuna. Pat Califian Sapphistry - The Book of Lesbian Sexuality, jonka kolmas painos on vuodelta 1988, kerrotaan yllä mainitun lisäksi se, että oikean asennon, rytmin ja stimuloinnin voimakkuuden löytäminen on tribadismissa tärkeää. Kumppanit voivat vuorotella sen suhteen kumpi on päällä ja saksittamista voidaan harrastaa sivuttaisessakin asennossa. Califia sanoo tribadismin olevan ideaali seksin harrastamisen tapa sellaiselle naiselle, jonka täytyy saada liikuttaa lantiotaan orgasmin saamiseksi. Hän myös mainitsee sen, että tribadismia verrataan usein virheellisesti heteroseksiin vaikka niissä on yksi erittäin olennainen ero. Ja se ero on klitoriksen suorassa stimuloinnissa, joka on tribadismin idea.

Diana Cagen ja Rachel Kramer Busselin toimittamassa On Our Backs Guide to Lesbian Sex-kirjassa, joka on vuodelta 2004, tribadismia suositellaan niille naisille, jotka eivät ole sitä aiemmin kokeilleet, sekä tapana aloittaa seksi ennen muunlaiseen stimulointiin siirtymistä. Lisäksi aiheesta kirjaan kirjoittanut JoAnne Loulan suosittelee tribadismia naisille, jotka eivät ole harrastaneet seksiä vähään aikaan, koska se on vähemmän "uhkaava" rakastelun tapa kuin esimerkiksi suuseksi, ja tuntuu kuitenkin hyvältä. Tribadismi voi myös olla kivempi tapa harrastaa seksiä sellaiselle naiselle, joka on huolissaan oman tai kumppaninsa vulvan tuoksusta tai mausta.

Mikäli klitoriksen stimulointia halutaan helpottaa ja parantaa, häpyhuuliaan voi levittää asennon hakemisvaiheessa niin, että klitoriksen pää tulee paremmin esiin. Lisäkostutusta saa tarvittaessa sopivalla liukuvoiteella, vaikkakin joillekin kumppanin nesteiden tunteminen voikin olla tribadismissa "se juttu".  Loulan kehottaa kumppanuksia kertomaan toisilleen, mikäli stimulointi osuu väärään kohtaan, se on liian voimakasta tai jos rytmi on vääränlainen. Loulanin mukaan oikean asennon, voimakkuuden ja rytmin löytäminen vaatii tribadismissa usein harjoitusta, joten orgasmin saamisesta ei tulisi ottaa turhia paineita.

Zoë Schramm-Evansin Making Out-kirjassa vuodelta 1995 perinteisen saksittamisasennon sanotaan sopivan hyvin yhteen kaksipäistä dildoa käytettäessä (vaginaan ja/tai peppuun). Tässä asennossa stimuloinnin voimakkuutta voidaan parantaa myös ranteista kiinni pitämällä. Hän myös kehottaa huomioimaan kumppanin jalat ja varpaat kyseisessä asennossa (esimerkiksi nuolemaan tai imemään niitä).

Wendy Casterin The New Lesbian Sex Bookissa (vuodelta 2008), mainitaan lisäksi yksi lisäplussa saksittamiseen liittyen: se on fyysisempi seksin harrastamisen tapa ja käy aerobisesta treenistäkin. Tribadismin mukavuus ja kiihottavuus ovat tosin hänen mukaansa kiinni kumppanusten anatomiasta. Liike puolestaan voi rytmiltään ja laajuudeltaan olla joko pitkittäistä ja hierovaa, pumppaavaa tai keinuvaa. Hänkin suosittelee vibraattorin mukaan ottamista, mikäli orgasmin saaminen on hankalampaa saksittaessa.

Tässä oikeastaan kaikki, mitä aiheesta löysin. Joillekin varmastikin itsestäänselvyyksiä, toisille ehkä jotakin uutta kokeiltavaa :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Top, bottom vai versatile?

Deitti-ilmoituksissa näkee silloin tällöin käytettävän määritelmiä "top", "bottom" ja "versatile". Käsitteiden merkitys ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille selvä, tai niiden merkitys vaihtelee sen mukaan keneltä asiasta kysytään. Mitä top, bottom ja versatile sitten merkitsevät naisten välisessä seksissä?

Top/bottom on alun perin homoseksiin liittyvä jaottelu. Kyse on siitä, kumpi ottaa vastaan peppuseksiä ja kumpi antaa sitä. Bottom on se, joka haluaa vastaanottaa anaaliseksiä, top on se, joka penetroi. Versatile on henkilö, joka pitää molemmista rooleista, sekä panna, että olla pantavana. Heteroseksissä top ja bottom puolestaan viittaavat usein seksiasentoihin, siihen kuka on päällä ja kuka on alla.

Naisten välisessä seksissä asia ei olekaan yhtä selkeä. Lesboseksi on monipuolista, eikä vagina- tai peppupenetraatio ole välttämättä osa lesboseksiä. Jos asiaa ei ole tullut aiemmin omalla kohdallaan miettineeksi, terminologia voi aiheuttaa päänvaivaa. Etenkin kun muuten mielenkiintoiselta vaikuttavalta kumppanikandidaatilta ei ole kovin luontevaa asiaa aivan heti kysellä. Ja silti asialla voi suhteen tulevaisuuden kannalta olla isokin merkitys. Jos kumpikin haluaa "panna", muttei olla pantavana, lopputulos voi olla se, ettei seksi toimi vaikka kemiat muuten kohtaisivatkin. Jos kumpikaan ei jousta näkemyksissään eikä tilanteeseen löydetä sopivaa kompromissiratkaisua pidemmällä aikavälillä.

Paneudutaan nyt kuitenkin siihen, mitä eri tahot asiasta sanovat. Uusimmassa lesboseksiä koskevassa kirjassa, Girl Sex 101, joka julkaistiin huhtikuussa 2015 (ja jonka saa tilattua parilla kympillä esim. Adlibriksestä), verrataan topia kapellimestariin ("conductor"). Kapellimestari on se, joka vie eli antaa stimulointia. Kyseessä ei ole sooloesitys, vaan molemminpuolinen sopimus ja suostumus, joissa kummallakin on rooli. Bottomin rooli on paitsi vastaanottaa, myös kertoa, mitä hän haluaa ("topping from the bottom"). Switch, joka tarkoittaa samaa kuin versatile, on henkilö, joka on mielellään molemmissa rooleissa.

Girl Meets Girl - A Dating Survival Guidessa, jossa asiaa on käsitelty ehkä kattavimmin, puolestaan kerrotaan, että rooleilla voi leikkiä ja mieltään voi muuttaa myös kesken seksin. Joillekin naisille näillä roolijaotteluilla ei ole mitään merkitystä, jotkut taas ottavat ne hyvinkin vakavasti. Samassa kirjassa on myös termi stone top, joka tarkoittaa naista, joka ei halua itseään koskaan pantavan/stimuloitavan seksin aikana, sekä total bottom, joka ottaa vastaan, muttei koskaan kosketa tai stimuloi kumppaniaan seksuaalisessa mielessä.

Girl Meets Girlin määritelmien mukaan "topping" tarkoittaa "shown pyörittämistä", mutta se ei tarkoittaisi etteikö topkin saisi orgasmia. Yleensä top on kuitenkin se, joka päättää mitä tehdään ja kenelle tehdään. Mikäli seksin aikana vuorotellaan, top antaa seksiä usein ensin ja haluaa oman tyydytyksensä vasta tyydytettyään kumppaninsa. Mikäli stimulointi on molemminpuolista, hän saattaa esimerkiksi haluta oman klitoriksensa hyväiltävän samaan aikaan kun hän tyydyttää kumppaninsa dildolla.
Joskus top on myös "stone" eli nainen, joka ei halua itseään koskettavan. Hän saattaa kosketella itse itseään tai hankkia oman orgasminsa jollain tavalla jossain vaiheessa myöhemmin.

Girl Meets Girlin mukaan "bottoming" on puolestaan seksin vastaanottavana osapuolena olemista ja voi käytännössä tarkoittaa mitä vaan sen halutaan tarkoittavan. Bottom on se, jota ohjataan ja joka yleensä tekee sitä mitä top käskee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö bottomilla olisi rajoja seksin suhteen. Bottom on joka tapauksessa yleensä seksin passiivisempi osapuoli.

Girl Meets Girlissä on myös kysymyssarja, jolla voi selvittää kumpaan ryhmään itse kuuluu:
Fantasiat: Mikä sinua kiihottaa masturboidessasi eniten, haluatko toisen osapuolen toteuttavan sinun tahtosi sängyssä? Oletko kiinnostuneempi penetroimaan kumppanisi esimerkiksi dildolla (ennemmin kuin se johon dildoa käytetään)? Tykkäätkö kun kumppanisi pyytää sinulta jotakin? Kiihotutko siitä, että annat orgasmeja kumppanillesi? Tuntuuko stimuloinnin vastaanottaminen sinusta oudommalta kuin antaminen?
  • Jos vastasit "kyllä" suurimpaan osaan edellä mainituista, olet todennäköisemmin top kuin bottom.
Entäpä seuraavat: Pidätkö siitä, että sinut rakastajattaresi pakottaa sinut tahtoonsa? Haluatko seksissä sitä, että joku muu vie ja määrää mitä sinä teet? Oletko vaativa seksin suhteen, haluat lisää ja enemmän sinuun kohdistuvaa stimulointia seksin aikana? Pidätkö strap-on seksin vastaanottamisesta?
  • Jos vastasit "kyllä" suurimpaan osaan edellä mainituista, olet todennäköisemmin bottom kuin top.
Girl Meets Girl-kirjan kirjoittaja, Diana Cage painottaa myös, että roolit voivat olla eri päivinä erilaisia. Henkilö voi olla torstaina vaikkapa top ja perjantaina bottom. Tai täysin erilaisissa rooleissa eri kumppanien kanssa, jonkun kanssa bottom ja toisen kanssa top. Pariskunta voi myös vaihtaa rooleja vuorotellen.

Sen lisäksi, että topilla ja bottomilla tarkoitetaan yksittäisen rakastelukerran vastaanottaja-antajarooleja, kyse voi siis olla myös identiteetistä. Yahoo Answersin käyttäjien mielestä paras vastaus kysymykseen topin ja bottomin eroista on seuraava:

  • "a top is generally a more dominant personality in the bedroom-- she likes to get her partner off and finds her sexual satisfaction in that. physically, a top usually does stay on top of her partner. 
  • a bottom enjoys receiving and takes the more submissive role in bed. she isn't necessarily greedy, but she seeks physical, sexual contact from the top (as opposed to the top, who gets off mentally by bringing her partner to orgasm or whathaveyou)."

About.comissa määritelmä on samankaltainen:

"Question: What is a Top?
  • Answer: In lesbian sex, the top is the person who is initiates or plays a more active role the sexual encounter. Some people have a preference for being a top and will want to top most of the time. Others may switch back and forth between top and bottom, even in one love-making session.

"Question: What is a bottom?
  • Answer: In lesbian sex, the bottom is the receptive partner in a sexual encounter. Some people have a preference for being a bottom and will want to bottom most of the time. Others may switch back and forth between top and bottom, even in one love-making session."

Esimerkkejä: Jos mietitään asiaa penetraation kannalta, helpointa top/bottom-jaottelua on soveltaa strap-on seksiin. Harnessin käyttäjä on top, ja penetraation vastaanottaja on bottom. Suuseksissä aktiivinen osapuoli, se joka antaa suuseksiä on top ja vastaanottaja on bottom. Ja niin edelleen.

Identiteetin kannalta top on se, joka mielellään panee, bottom on se, joka on mielellään pantavana suurimman osan aikaa.

Konsensus topin, bottomin ja versatilen suhteen näyttää olevan lesboseksin osalta se, että termit liittyvät ennen kaikkea vastaanottamiseen, antamiseen, aktiivisuuteen ja passiivisuuteen seksin aikana. Sillä ei niinkään ole merkitystä minkälaisesta antamisesta tai saamisesta on kysymys. Vaikka top onkin aktiivisempi osapuoli, joka periaatteessa päättää mitä tehdään, kenelle tehdään ja missä järjestyksessä tehdään, bottomin tehtävä on määritellä rajat. Periaatteessa top siis vaan tekee sen, mitä bottom haluaa. Ja tässä juuri onkin määrittelyn problematiikka ja sen vaikeus, bottom kuitenkin loppujen lopuksi päättää. Ymmärsitte kuitenkin varmaan pointin, sen mitä kyseisillä termeillä yleensä tarkoitetaan.

Muita merkityksiä samoille sanoille on toki myös. Top, bottom ja versatile voivat liittyä myös BDSM:ään. Top (eli master tai mistress) on se, joka dominoi (tai on dominoiva). Bottom (eli orja tai slave) on se, joka alistuu (tai on alistuva). Versatile, eli switch, on sellainen, joka pitää sekä alistumisesta että alistamisesta. Top kontrolloi tilannetta eli alistaa bottomia, sitoo hänet, piiskaa häntä tai tekee muuta vastaavaa, jota bottom haluaa itselleen tehtävän. Kyse on siis molemminpuolisesta sopimuksesta, jossa top on tekijä ja antaja, ja bottom vastaanottaja.

Roolileikeissä top ja bottom ovat myös luontevia jaotteluja ja liittyvät usein auktoriteettiasetelmaan. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa emäntä-sisäkkö, vanginvartija-vanki, opettaja-oppilas, esimies-alainen, lääkäri-potilas jne. leikit.

On myös tärkeää huomioida, etteivät toppius tai bottomius välttämättä näy päällepäin vaikka yleisin harhaluulo on se, että butchit ovat toppeja ja femmet bottomeja. Butch, eli maskuliininen lesbo, voi aivan hyvin olla sängyssä bottom. Feminiininen lesbo voi vastaavasti olla sängyssä top. Asiasta on olemassa sanontakin, alun perin erään laulun sanoista peräisin oleva: "She's a butch in the streets, femme in the sheets". Henkilön ulkonäöstä ei voi päätellä onko hän se joka vie, vai se joka "vikisee".

Yhteenvetona: Top, bottom ja versatile viittaavat useimmiten aktiivisuuteen/passiivisuuteen tai antamiseen/vastaanottamiseen sängyssä. Joskus myös BDSM:ään. Koska käsitteille ei ole suomennoksia, terminologia ei välttämättä ole kovin tuttua kaikille ja toppius/bottomius voivat merkitä eri tilanteissa erilaisia käytännön mieltymyksiä (eri rooleihin suuseksissä, strap-on seksissä, sitomisessa jne.) määritelmä ei tarkoita välttämättä ihan samaa asiaa jokaisen yksilön kohdalla, joka sitä itsestään käyttää. Termit voivat kuitenkin helpottaa sopivamman kumppanin löytämistä, joten omasta mielestäni ne ovat hyödyllisiäkin. Käytän tässä blogissa kuitenkin mieluiten termejä antaja tai vastaanottaja, sillä kirjoitan seksin aikana tehtävistä asioista (jotka eivät välttämättä liity suoranaisesti identiteettiin), ja antaminen ja saaminen/vastaanottaminen ovat mielestäni helpompia ymmärtää. Uskoisin, että samasta syytä top/bottom-termeihin ei törmää kovin usein naisten välistä seksiä koskevassa kirjallisuudessakaan, koska asia on olennaisin lähinnä sopivaa kumppania etsittäessä, ei välttämättä siinä mitä seksin aikana käytännössä tapahtuu kahden yksilön välillä.