lauantai 23. huhtikuuta 2016

Netistä seuraa, osa 2: Vinkkejä naisten väliseen nettideittailuun

Olen kirjoittanut blogiin jo viitisenkymmentä blogipostausta pelkästään naisten välisestä seksistä. Seksi on yksi ihanimmista elämän osa-alueista silloin kun on kumppani, jonka kanssa sitä harrastaa. Monilla meistä ei sellaista ole ja useat meistä eivät ole tilanteeseen myöskään tyytyväisiä. Olisi kiva löytää oma tyttöystävä, tai vaikka vaan lyhytaikaisempaakin seuraa. Helpoiten muita naisia etsiviä naisia löytyy netistä, ainakin teoriassa, mutta kuinka voit välttää pahimmat nettideittailumokat, ja toisaalta, kuinka erottuisit joukosta eduksesi löytääksesi sen yhden aivan erityisen naisen?

Tämä blogipostaus koskeekin nettideittailuvinkkejä erityisesti naisista pitävän naisen näkökulmasta, sillä naisten välinen nettideittailu eroaa jonkun verran heteroiden välisestä nettideittailusta. Eniten siinä, että heteroiden välisessä nettideittailussa miehet tekevät suurimman osan aloitteista. Naisista pitäviltä naisilta aloitteen tekeminen ei sujukaan yhtä helposti.

Lähteinä tässä blogipostauksessa käytän useita jo kirjoitettuja artikkeleita aiheesta ja omia sekä tuttavapiirin kokemuksia. Linkit lähteisiin löytyvät tekstin lomasta.

Yleisiä vinkkejä

Paljon arvostamani seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kehottaa kysymään itseltään seuraavan kysymyksen jo ennen nettideittailun aloittamista: Mitä olen etsimässä ja miksi?

Kannattaa pohtia minkälaista seuraa on hakemassa ja ovatko omat odotukset realistisia. Onko pitkä kumppania koskeva vaatimuslista vain tekosyy vältellä sitoutumista tai vain pettymysten pelkoa? Olisi hyvä myös miettiä omia vahvuuksia ja olla hylkäämättä ihmisiä toissijaisin perustein, joilla ei kuitenkaan suhteessa ollessa tulisi olemaan merkitystä. Kriteerejään voi tarvittaessa tiukentaa myöhemminkin, mikäli yhteydenottoja tai Tinder-pareja tuleekin liikaa.

Jos et ole koskaan ennen nettideittaillut, tutustu myös ensin muiden treffi-ilmoituksiin. Saat niistä ideoita oman ilmoituksesi tekemiseen, sekä sen suhteen mitä et ainakaan halua omaan profiiliisi.

Mikäli voit valita palveluun nimimerkin, valitse jokin joka ei ole ihan pöljä, lapsellinen, rivo tai muu mielipiteitä jakava nimimerkki. Paikkakunnan mainitseminen jo nimimerkissä voi olla hyvä vaihtoehto, jos paikkakunta tai alue ei näy hakulistauksessa muuten suoraan. Kannattaa myös tarkistaa missä järjestyksessä palvelu näyttää profiileja. Jos järjestys on A:sta Ö:hön aakkosjärjestyksessä, kannattaa valita nimimerkki aakkosten alkupäästä mahdollisten profiilikäyntien määrän maksimoimiseksi.

Koska erilaiset ilmaisutavat ja -tyylit vetoavat erilaisiin ihmisiin, on tärkeintä olla aito ja oma itsensä. Yhtä ainoaa oikeaa huippuprofiilin "formulaa" ei ole olemassakaan. On olemassa asioita, joita on hyvä välttää hyvin perustelluista syistä. On myös asioita, jotka tutkimusten ja analyysien perusteella parantavat mahdollisuuksiamme, vaikka kaikkia "deittigurujen" neuvoja ei sokeasti kannata uskoakaan. Tällöinkin puhutaan kuitenkin enemmistön käyttäytymisestä. Yksittäinen yksilö voi toimia jossakin tilanteessa toisin kuin enemmistö.

Alla joka tapauksessa joitakin vinkkejä ja neuvoja, joita verkosta löysin ja joista olen taipuvainen olemaan samaa mieltä oman tai tuttavapiirin kokemusten pohjalta.

Kuvat

Heteroiden välisessä nettideittailussa on naisten markkinat, mikä tarkoittaa sitä, että heteromiesten on erotuttava joukosta edukseen ja nähtävä vaivaa saadakseen kiinnostavan naisen huomio. Yksi keino tähän on kuvien lisääminen. Naisten välisessä deittailussa kuvalla ei ole yhtä isoa merkitystä. Esimerkiksi minä en ole nähnyt suurimmasta osasta omista sokkodeiteistäni ainuttakaan kuvaa ennen ensimmäistä tapaamista. Tilanne saattaa muuttua Tinderin myötä, sillä Tinder perustuu kuviin ja siellä kasvokuva on pakollinen, mikäli haluaa löytää sieltä joskus seuraakin.

Koska palvelut eroavat toisistaan paljonkin, kannattaa katsella minkä tyylisiä profiileja siinä palvelussa on, johon aiot ilmoituksen laittaa. Jos suurimmalla osalla deittaajista on kuva kyseisessä palvelussa, ei kuvaa kannata jättää laittamatta. Tai yrittää vaihtoehtoisesti erottua joukosta poikkeuksellisen hyvällä profiilitekstillä, mikäli koet kirjoittamisen omaksi vahvuudeksesi. Huonoin yhdistelmä on joka tapauksessa kuvaton ja lähes tekstitön profiili. Sellainen ei kiinnosta kuin kaikkein epätoivoisimpia kumppanin etsijöitä tai sinun on ainakin osattava avata keskustelu erityisen hyvin tehdessäsi aloitteen jonkun kiinnostavan kumppanikandidaatin suhteen.

Mieti myös mitä kuvia palveluun laitat ja mitä haluat kertoa kuvillasi.

Koska kuva "kertoo" monesti enemmän kuin 1000 sanaa, kannattaa välttää mm. seuraavia:
  • Ryhmäkuvat, koska ulkopuolinen ei kuitenkaan tietäisi kuka kuvan henkilöistä olet. Vaikka "kamukuva" voi sinusta itsestäsi hauska ollakin, on muitakin tapoja kertoa, että sinulla on sosiaalistakin elämää. Mikäli kuva sinusta muiden seurassa on muuten poikkeuksellisen onnistunut kuva sinusta, rajaa muut henkilöt kuvasta pois vaikkapa jollain ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla.
    Poikkeus ovat luonnollisestikin kuvat, joiden asiayhteys on päivänselvä. Eli kuvat urheilujoukkueista, joihin kuulut tai tilannekuvat vaikkapa keikkayleisöstä, jossa olet.
    Jotkut tahot antavatkin päinvastaisiakin neuvoja. Kyse voi olla kulttuurieroistakin. Suomalaiset eivät kenties pidä yhtä yksinoloa epäilyttävänä kuin vaikkapa amerikkalaiset heteronaiset.
  • Parikuvat. Ryhmäkuviakin pahempi virhe on mielestäni lisätä deittipalveluun jokin kuva, jossa olet kaksin jonkun toisen aikuisen kanssa. Katsojalle muodostuva automaattinen ensimmäinen mielikuva voi olla se, että olet kuvassa eksäsi kanssa. Tai pahimmassa tapauksessa nykyisen kumppanisi kanssa. Vaikka todellisuudessa kuvassa olisikin siskosi, veljesi tai äitisi. Mahdollinen kuvan selitysteksti ei todennäköisesti tule pelastamaan tilannetta, sillä vain osa kuvan nähneistä lukee selityksenkin.
    Sen pitäisi olla "päivänselvä" asia kuka kuvassa näkyvä toinen henkilö on, jos kuvan itsestäsi jonkun muun seurassa laitat. Joko oma lapsi, tai harrastustilanteista esimerkiksi tandemhyppytilanne, jossa olet tietenkin todennäköisesti opettajan kanssa. Huomioi, että tanssikuva tulkitaan hyvin paljon todennäköisemmin romanttiseksi kuvaksi kuin tilanteeksi, jossa sinua opetetaan tanssimaan.
  • Sormus nimettömässä. Kolmas kardinaalivirhe on lisätä kuva, jossa näkyy vihki- tai kihlasormus. Mielikuva voi nimittäin olla, että olet edelleen varattu. Tai, että erosta on vasta hyvin vähän aikaa, etkä ehkä ole vielä valmis uuteen suhteeseen, jos kerran kokoelmastasi ei löydy sinusta yhtään tuoreempaa kuvaa.
  • Kuvat lapsista. Kuvia lapsista kannattaa välttää, jos kyseiset lapset eivät ole sinun omiasi. Ensinnäkin, olisi kohteliasta kysyä kyseisen lapsen vanhemmilta lupa kuvan julkaisuun deittipalvelussa. Toisekseen, lapsikuvista syntyy herkästi mielikuva siitä, että lapset ovat kuvassa olevan aikuisen, eli sinun.
    Olen myös sitä mieltä, että vaikka omia lapsia olisikin, kuvia heistä olisi hyvä välttää niistä syntyvien mielikuvien takia ainakin ensimmäisenä, profiilin pääkuvana. On totta, että vanhemman mukana uuteen parisuhteeseen tulevat lapset kuuluvat "pakettiin" ja uuden kumppanin on muodostettava heihinkin hyvä suhde. Sillä on kuitenkin merkitystä mahdollisten vastausten määrän kannalta, syntyykö sinusta mielikuva ensisijaisesti "äitinä" – vai "naisena" ja potentiaalisena aikuisena kumppanina. Suurin osa meistä kuitenkin etsii ensisijaisesti parisuhdetta nimenomaan aikuisen ihmisen kanssa. Ihmistä, rakastajaa ja parasta ystävää, joka osaa olla tarvittaessa myös lapsista erillinen yksilö. Sellainen, jonka kanssa voi tehdä kaksinkin asioita.
    Tässäkin asiassa naisten välinen deittailu eroaa mielestäni heteroiden välisestä. Lapseton mies saattaa erottautumistarkoituksessa tehdä vaikutuksen vastapuoleen jollakin hellyttävällä sukulaislapsen kuvalla, mutta naisista pitävien naisten kohdalla riittänee, jos lapsirakkaus tai halu saada lapsia (tai jos niitä jo on), on ilmaistu profiilissa jollakin muulla tavalla.
  • Biletyskuvat. Kuvat, joissa olet olutlasi tai tupakka kädessä jossakin saattavat aiheuttaa kielteisiä mielikuvia. Väestöliiton tutkimuksen mukaan ne ovat valtaosalle suomalaisista Tinder-käyttäjistä selkeä miinus. Vaikutelma voi olla, että viihdyt baareissa paljonkin, vaikka kävisit todellisuudessa ravintolassa kerran-pari vuodessa.
  • Kuvat, joista sinä puutut. Eli maisemakuvat, kuvat julkkiksista, taidekuvat, kuvat pelkistä lemmikeistä – jos missään niistä ei näy sinun omia kasvojasi. Voi syntyä mielikuva siitä, ettet ole liikkeellä tosissasi, et ole kuka väität olevasi, olet deittipalvelussa vain tirkistelemässä toisten profiileja tai sinulla on huono itsetunto.
  • Liian treenatut tai trimmatut kuvat, liian stailatut tai suunnitellut kuvat synnyttävät herkästi joko epäaidon tai pinnallisen vaikutelman. "Liian hyvännäköiset" ihmiset eivät välttämättä saa yhtä paljon yhteydenottoja kuin tavallisemman näköiset. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että emme usko omiin mahdollisuuksiimme, jos kumppanikandidaatti vaikuttaa painivan eri sarjassa kuin itse olemme. Tai vaikuttaa olevan liian hyvä, jopa feikki, ollakseen totta. Kannattaa jopa harkita meikittömän kuvan lisäämistä, jos pelkäät karkottavasi liian monta kiinnostavaa kumppanikandidaattia kuviesi takia.
  • Kieli poskessa otetut kuvat. Epäimartelevat pelleilykuvat ovat hauskoja kuvia vaikkapa kaveripiirin kesken naureskeltavaksi, muttet luultavasti näytä samalta suurinta osaa vuorokaudesta. Yhden pelleilykuvan takia ei kannattane menettää mahdollista kumppania, jos et tullut laittaneeksi profiiliisi mitään muuta kuvaa.
  • Selfiet, koska tosi monilla on niitä ja niiden määrään jopa turtuu.

Minkälainen on hyvä kuva?

Profiiliteksti

Monissa palveluissa, erityisesti Tinderissä ja Qruiserissa on se tilanne, että valtaosassa profiileista ei ole ollenkaan, tai juuri minkäänlaista profiilitekstiä. Sellainen kannattaakin ehdottomasti lisätä, jos aiot erottua "harmaasta massasta" ja löytää sinulle oikeanlaisen naisen. Ohessa siis muutamia neuvoja profiilin teksteihin liittyen.

Erotu joukosta. Parhaiten teet sen kirjoittamalla hyvän profiilitekstin ja tekemällä aloitteen.

Ole rehellinen. Kerro rehellisesti kuka olet ja mitä etsit. Aivan kaikkea ei tarvitse kertoa ihan heti ja tervettä järkeä on hyvä käyttää. Esimerkiksi tarkkaa asuinpaikkaa, työpaikkaa tai koko nimeä ei kannata kertoa ennen kuin olette tavanneet livenä.

Jos sinulla on päivänselvä kohderyhmä, josta et mielellään tingi (esimerkiksi 25-35-vuotiaat sinkut Uudeltamaalta), rajaa kohderyhmä profiilissasi, jotta et saisi tarpeettomia yhteydenottoja. Tämä koskee myös ulkonäkömieltymyksiä. Kerro niistä mieluummin positiivisen kautta. Eli ei esimerkiksi: "Maskuliiniset naiset älkööt vaivautuko", vaan vaikkapa: "Pidän erityisesti naisellisista naisista".

Kerro muutenkin rehellisesti mitä etsit, jos palvelussa voi etsiä monenlaista seuraa. Esimerkiksi Suomi24:ssä on vaihtoehdot Elämänkumppani/Treffiseura/Seksi/Ystävyys/Jokin muu, joista voit valita sopivimman. Jos taas palvelu on tarkoitettu johonkin tietynlaiseen seuranhakuun, kerro jos et etsi samanlaista seuraa kuin muut käyttäjät.

Älä vaadi liikaa. Oman kokemukseni mukaan lista asioista, joita parisuhteelta toivot on hyvä asia. Siitä syntyy vaikutelma, että tunnet itsesi ja tiedät mitä etsit. Älä kuitenkaan missään nimessä kirjoita pitkää listaa asioista, joita kumppaniltasi haluaisit. Ei ole reilua vaatia kumppanilta enemmän asioita kuin itse hänelle antaa. Kyse on vaikutelmista, jotka tekstille varatussa tilassa luot.

Älä tee pelkkää listaa ominaisuuksistasi: "Jos haluat käyttää listaa, luettele mieluummin toiveitasi kuin omia ominaisuuksiasi. Kerro mitä odotat tulevalta kumppaniltasi ja parisuhteelta.
Tai millainen ylipäänsä olisi se ideaalinen elämänmuoto tai sosiaalinen todellisuus, johon olisit valmis sitoutumaan ja jonka puolesta olisit valmis työskentelemään".

Älä kerro, ellet osaa kertoa. Sopivaa seuraa on vaikea löytää, jos et itsekään tunne itseäsi ja vahvuuksiasi ja osaa kertoa niistä. Vältä siis "oon tosi huono kuvailemaan itseäni"-tyyppisiä profiilitekstejä. Kysy mieluummin vaikka joltakulta läheiseltä ihmiseltä minkälaisena hän sinua pitää ja listaa profiilissasi sinut hyvin tuntevien läheisten mainitsemia luonteenpiirteitä.

Ole positiivinen. Muiden osapuolten haukkuminen, pessimistisyys ja negatiivisena pidettyjen sanojen käyttäminen eivät anna sinusta hyvää vaikutelmaa. Käytä profiilitekstille varattua tilaa mieluummin vahvuuksistasi kertomiseen kuin sen kertomiseen mitä ET halua tai missä olet huono. Keskity omiin vahvuuksiisi, älä heikkouksiisi tai puutteisiisi. Älä laita profiiliisi outoja viittauksia ex-tyttöystäviin tai muihin angsteihisi tai traumoihisi liittyen.

Muista, että eri sanoilla on erilaisille ihmisille eri merkitys ja tekstisi voidaan tulkita väärinkin. Asiaa on Suomessa tutkittukin: "On paljon sellaisia uskomuksia tai stereotypioita, että deitti-ilmoitusten markkinoiva kieli ei ylipäänsä ole kovin luotettavaa. Niin sanottu totuus on tietyn logiikan mukaan pääteltävissä ilmausten takaa". Laita siis itsestäsi mieluummin kuva kuin kerro olevasi kurvikas. Jos kerrot olevasi huumorintajuinen, kerro minkälainen huumori naurattaa sinua tai anna huumorisi näkyä teksteissäsi.

Tarkista oikeinkirjoitus. Kielioppi- tai kirjoitusvirheitä sisältävästä tekstistä voi syntyä vaikutelma ei-niin-fiksusta, tai vähintäänkin huolimattomasta ihmisestä. Wall Street Journalin mukaan kumppaniehdokas hylätään huonon hygienian jälkeen seuraavaksi todennäköisimmin juuri heikon kieliopin takia.

Älä jätä profiilia keskeneräiseksi. Jos näet vähänkin vaivaa profiilisi täydentämiseen, löydät hyvin paljon todennäköisemmin saman henkistä seuraa. Jos jätät profiiliisi tekstin viikoiksi tekstin "täydennän tätä myöhemmin" syntyy vaikutelma, ettet ole kovin aktiivinen tai olet vain laiska tai liian kiireinen hoitaaksesi asian.

Kun olet kirjoittanut profiilitekstin valmiiksi, lue se kertaalleen. Tarkastele oman profiilisi sisältöä ulkopuolisen silmin, tekisikö se vaikutuksen sinuun itseesi? Tarjoa jotakin, johon sinusta kiinnostuva henkilö voi tarttua ja josta hän voisi aloittaa keskustelun. Näytä profiili jollekulle ystävällesi, jos mahdollista, ja pyydä palautetta.

Kun käy niin, että löydät kiinnostavan naisen ja päätät piilottaa tai poistaa profiilisi, älä laita palveluun tismalleen samanlaista ilmoitusta seuraavalla kerralla. Tietyissä palveluissa on nimittäin tälläkin hetkellä profiileja, joissa on ollut sama teksti jo useamman vuoden ajan. Sama profiiliteksti voi synnyttää mielikuvan, että olet laiska seuranhaun suhteen, tai että sinussa on jotain vikaa kun "et löydä seuraa" (vaikka olisit saattanut välillä seurustellakin). Samasta syystä muuta ilmoituksesi sisältöä ja vaihda välillä kuviasikin, jos olet jo etsinyt seuraa tuloksetta pari-kolme kuukautta. Harkitse jopa nimimerkin muuttamista, jos käytät jotain palvelua, jossa toimitaan anonyymisti. Osoitat ainakin olevasi aidosti kiinnostunut löytämään seuraa, kun näet vähän vaivaakin sen eteen. Muista kuitenkin kohtuus tässäkin, koska sekin voi vaikuttaa hölmöltä (jopa epätoivoiselta), jos tuunaat profiiliasi liian usein.

Aloitteen tekeminen ja viestittely

Mikäli haluat erottua joukosta, tee aloite. Lähetä se ensimmäinen viesti. Naiset ovat todella huonoja tekemään aloitteita, joten erotut heti eduksesi, jos lähetät viestin, tai edes flirtin, buffin tai vastaavan kiinnostavalle naiselle.

Moni pelkää aloitteen tekemistä pelätessään torjutuksi tulemista tai siksi, etteivät tiedä mitä sanoisivat. Se, että tekee aloitteen, ei tarvitse kuitenkaan merkitä, että saman henkilön pitäisi johtaa suhdettakin sen koko ajan.

Mieti etukäteen, mitä sanot. Et välttämättä saa vastausta, jos ensimmäinen viestisi on pelkkä Hei tai Moi, tai jos vain aloitat kysymällä Mitä kuuluu. Saati silloin, jos lähetät pelkän emojin tai hymiön. Kaikki edellä mainitut voivat viestiä laiskuutta tai kyvyttömyyttä ilmaista itseään sanallisesti. Ylivoimaisesti paras tapa tehdä vaikutus on lähettää viesti, jos kommentoit positiivisesti jotakin profiilissa näkyvää asiaa tai kyselet siitä kiinnostuneeseen sävyyn. Esimerkiksi, jos kerrot itsekin laskettelevasi ja kysyt missä kyseinen kuva on otettu nähtyäsi kiinnostavan henkilön profiilissa lautailukuvan. Osoitat olevasi 1) kiinnostunut hänen tekemisistään 2) tuot esille, että teillä on yhteinen harrastus 3) osoitat olevasi kiinnostunut juuri hänen profiilistaan, koska kommentoit nimenomaan sitä (sen sijaan, että olisit esimerkiksi lähettänyt saman Moi, mitä kuuluu?-viestin esimerkiksi sadalle naiselle). Keksi siis jutun juurta sen ihmisen profiilista, josta olet kiinnostunut.

Jos joku kiinnostava nainen tekee aloitteen ensin, vastaa mahdollisimman nopeasti, mielellään saman tai seuraavan päivän aikana. Jos vastaat vasta parin-kolmen päivän kuluttua, potentiaalinen kumppani on saattanut jo uskoa, ettet ole kiinnostunut hänestä. Jos et heti ehdi kirjoittaa kovin pitkää viestiä, kerro olevasi kiireinen ja kerro/kysy häneltä edes jotain, sekä kerro kirjoittavasi myöhemmin lisää. Pidä lupauksestasi myös kiinni.

Vastaa kysymyksiin ja kysele sinäkin vuorostasi. Tilanne jossa jompikumpi vain kyselee ja toinen vastaa on todella tylsä. Minunkin kiinnostukseni on joskus lopahtanut jotakuta naista kohtaan siksi, ettei hän kysynyt minulta mitään ja kertoi vain itsestään koko ajan. Se nimittäin viestii kiinnostuksen, aloitekyvyn ja/tai tilannetajun puutteesta, jos ei osaa kysellä vastapuolelta yhtään mitään ja osoita olevansa kiinnostunut hänestä.

Älä myöskään lähesty naista pelkällä kysymyspatteristolla, vaan kerro samalla itsekin omasta elämästäsi. Olen itse ollut muutaman kerran tilanteessa, jossa toinen osapuoli "tykittää" uteliaana sarjan kysymyksiä, muttei tule kertoneeksi samalla itsestään yhtään mitään. Yhdistelmä, jossa henkilö ei profiilissaankaan kerro itsestään mitään ja tekee aloitteen pelkällä kysymyspatteristolla, ei ole kovinkaan houkutteleva. Siitä syntyy vaikutelma ettei henkilö halua aidosti keskustella ja olla avoin itsestään, vaan on pelkästään utelias. Sen sijaan, että lähetät sarjan kysymyksiä, vastaa siis samalla omalta osaltasi kysymyksiisi. Jos vaikkapa tiedustelet millä alalla kiinnostava henkilö on, kerro samalla millä alalla itse olet.


Hyvä huumori ja fiksu flirtti ovat arvostettuja asioita, mutta yritä olla olematta mauton tai liian suorasukainen ennen kuin tunnet henkilön tarpeeksi hyvin. Älä esimerkiksi kysele henkilön tarkempia seksuaalisia mieltymyksiä heti ensimmäisessä viestissä, ellei kyseessä ole profiili, joka hakee nimenomaan seksiseuraa.

Varo ulkonäön suoraa kommentointia. Kehuminen imartelee kyllä, mutta ulkonäön kommentointi vaatii herkkyyttä ja pelisilmää. Kannattaa ainakin välttää ilmeisempiä seksistisinäkin pidettäviä kommentteja.

Vältä vihjauksia, jotka voidaan tulkita väärin, ja vastaavasti myös liian suoraa toimintaa.

Jos et saa vastausta viestiisi, flirttiisi tai muuhun aloitteeseesi, älä ota sitä henkilökohtaisesti tai lannistu siitä. Älä suhtaudu pakkomielteisesti yhteenkään deittipalvelussa olevaan henkilöön, vaikka hän vaikuttaisi kuinka ihanalta tahansa. Moni saa useita yhteydenottoja. Tee sinäkin aloite useamman naisen suhteen. Jos joku ei reagoi viestiisi tai flirttiisi, hän ei muutenkaan olisi sopiva sinulle.

Kiinnitä aloitteen tekemistä harkitessasi huomiota henkilön profiilin tietoihin. Jos et ole yhtään liikkuva ulkoilmaihminen ja henkilön kaikki kuvat ovat urheilu- ja ulkoilukuvia, on mahdollista, ettei hän ole oikeanlainen ihminen sinulle.

Ole aina rehellinen, kohtelias ja kiltti, kävi miten kävi. Mikäli saat "pakit", älä missään nimessä ota sitä henkilökohtaisesti ja käyttäydy asiattomasti, vaikka sinua harmittaisikin kuin pientä eläintä. Et varmastikaan halua tärvellä mahdollisuuksiasi löytää kumppani kohtelemalla huonosti henkilöä, joka saattaisi kertoa käytöksestäsi muillekin.

Treffien sopiminen

Tavatkaa mahdollisimman pian. On yksilöllistä, kuinka nopeasti haluamme tavata nettideittituttavuuden. Jotkut eivät koe kirjoittelua vahvuudekseen, heillä ei ole siihen aikaa tai he haluavat todeta mahdollisen kipinän, tai sen puutteen, mahdollisimman nopeasti. Jotkut taasen eivät uskalla tavata entuudestaan tuntematonta henkilöä tutustumatta tähän ensin tai he arvelevat olevansa parempia ilmaisemaan tärkeitä asioita kirjallisesti. Kumpikaan ei ole väärä vaihtoehto, niissä on vain hyvät ja huonot puolensa.

Nopeimmillaan olen käynyt ensitreffeillä alle vuorokauden sisällä kirjoittelun aloittamisesta. Pisimmillään olen kirjoittanut jonkun kanssa useamman viikon ennen ensimmäistä tapaamista. Jälkimmäisessä on se huono puoli, että muodostamme mielikuvia kirjoittelukumppanista, halusimme sitä tai emme. Saatamme myös ihastua voimakkaasti kyseisiin mielikuviin, emmekä varsinaisesti kyseiseen henkilöön. Voi olla, että tavatessa ei olekaan kipinää ollenkaan. Toisaalta, tunnemme kumppanikandidaatin teoriassa aika hyvinkin ennen ensimmäistä tapaamista. Saatat kuitenkin tuhlata turhaan aikaa ihmiseen, jonka kanssa ei synny kemian puutteen takia mitään vakavampaa ja menettää sen vuoksi mahdollisuuden löytää paremmin sopiva kumppani, mikäli et ole hänen vuokseen kerennyt kirjoittelemaan useamman kanssa samanaikaisesti.

Nopeassa tapaamisessa on se hyvä puoli, että mahdollinen kemian puute selviää heti. Jos jompikumpi on huono puhumaan syvällisemmistä asioista kasvotusten (ja osaisi kertoa niistä paremmin kirjoittamalla), voi olla, että henkilöstä muodostuu pinnallisempi vaikutelma.

Älkää kehitelkö tikusta asiaa, jos kumpikaan ei uskalla ehdottaa tapaamista. Keskustelu, jota pidetään yllä vain ajan kuluttamisen takia on puuduttavaa ja tappaa mielenkiinnon. Panostakaa tutustumiseen viestien välityksellä kunnes tapaatte kasvotusten. Älä kuitenkaan painosta potentiaalista kumppania tapaamiseen. Voit ehdottaa tapaamista, kun koet olevasi siihen itse valmis, mutta anna vastapuolelle aikaa sopeutua ajatukseen ja tutustua sinuun paremmin, jos hän kokee sellaista tarvitsevansa.

Kun ehdotat treffejä, ehdota jotain konkreettista tekemistä ja mahdollisesti jopa tiettyä ajankohtaa ennemmin kuin epämääräistä Nähtäisiinkö joku päivä?-treffejä.

Yrittäkää välttää tilanne, jossa selaatte molemmat kalentereitanne sopivan tapaamisajankohdan löytämiseksi, sillä se tappaa keskustelun nopeasti. Ehdottakaa siis ajankohtia, mutta pitäkää muukin keskustelu käynnissä. Jos saatte sovittua tapaamisen vasta pidemmän ajan päähän, jatkakaa keskustelua muulla tavoin joka tapauksessa siihen asti kun tapaatte.

Puhelimessa puhuminen voi olla hyvä idea ennen kuin tapaatte ensimmäisen kerran. Se voi nimittäin helpottaa ensimmäisiin treffeihin kohdistuvia suorituspaineita. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan onko numeron antaminen hyvä idea. Käytä siis tervettä hankintaa numeron antamisessa, etenkin jos se on julkinen numero ja siitä saa tietoonsa myös koko nimesi ja kotiosoitteesi. Erillisen prepaid-liittymän hankkiminen deittailutarkoituksia varten voikin olla hyvä vaihtoehto.

Älkää suunnitelko liian pitkiä treffejä, ellet ole aivan varma, että tulette juttuun hyvin kasvokkainkin. Voi nimittäin käydä niinkin, että toteat jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, ettette osaa keskustella toistenne kanssa. Tilanne voi olla hankala, jos olette jo pöytävarauksen tekemisen lisäksi hankkineet keikkaliput loppuillaksi.

En käy sokkotreffeille valmistautumista ja niillä olemista tämän tarkemmin läpi tässä. Seuraavaksi sen sijaan tarkempia vinkkejä erilaisiin palveluihin, jotka listasin aiemmassa blogipostauksessani ja jotka ovat toiminnoiltaan hiukan erilaisia.

Vinkkejä Tinderiin

Naisista pitävä nainen erottuu Tinderissä joukosta edukseen kahdella tavalla: kirjoittamalla profiilitekstin ja tekemällä aloitteen. Kumpaankaan ei nimittäin törmää liian usein, varsinkaan Tinderissä.

Valitse ne profiilit, joista pidät ja tykkää vain niistä. Tinderissä on kiusaus tykätä kaikista profiileista, jotta edes jonkun kanssa syntyisi Tinder-pari (varsinkin kun maksimitykkäysten rajoitukset eivät naista etsivälle naiselle tule yhtä nopeasti vastaan). Kyseisellä toimintatavalla on kuitenkin huono vaikutus, sillä et itsekään enää sen jälkeen ota muodostuneita Tinder-pareja kovin vakavasti. Todennäköisyys sen suhteen, että teet aloitteen, laskee samalla ja todennäköisesti käyt loppujen lopuksi harvemmin treffeillä Tinder-pariesi kanssa kuin muuten kävisit.

Käytä super likea kun näet sellaisen profiilin, joka on mielestäsi erityisen kiinnostava. Ei ole noloa olla innoissaan jostakusta. Supertykkäyksen saaminen on imarteleva kokemus ja voi saada vastapuolenkin kiinnostumaan sinusta.

Automatiikan aiheuttamat keskeneräiset profiilit

Koska sovellus lisää Tinder-profiiliin automaattisesti kuvia sekä tiedot työ- ja opiskelupaikasta suoraan Facebook-profiilista välittömästi Tinderiin liityttyäsi, kannattaa ihan ensimmäiseksi käydä laittamassa näytä minut löytämistoiminnossa-asetus pois päältä siksi aikaa, kun muokkaat profiilistasi halutunlaisen. Jos siis haluat varmistua siitä, että profiilistasi joko tykätään, tai se ohitetaan, sellaisena kuin haluat sitä "arvosteltavan". Sen sijaan, että vaan alkaisit selailla profiileja innoissasi, tajuamatta että oma profiilisi samalla ohitetaan, koska kuvat profiilissasi ovatkin esimerkiksi Facebookista suoraan tulleita lemmikkieläinten kuvia...

Tinder-kuvien tärkeys

Tinder on sovellus, jossa profiilien tutkimiseen ei kuluteta valtavasti aikaa, joten kuvilla ja niihin liittyvillä mielikuvilla on hyvin suuri painoarvo, kun päätös profiilin kiinnostavuudesta tehdään nopeimmillaan parissa sekunnissa. Tinder-kuvassa täytyy näkyä kasvot. Aurinkolasikuva on ok, mutta ei ensimmäisenä kuvana. Kukaan ei tule valitsemaan sinua juuri siksi, että sinulla on aurinkolasit, mutta joku voi ohittaa sinut siksi, etteivät silmäsi näy heti ensimmäisessä kuvassa. Et tule saamaan Tinderissä yhtään molemminpuolista tykkäystä, jos mukana ei ole vähintään yhtä kasvokuvaa, vaikka profiilitekstisi olisi kuinka upea tahansa. Panosta totuudenmukaisiin, mutta hyviin kuviin. Profiilikuvia voi lisätä maksimissaan kuusi kappaletta. Koska moni käyttää Tinderiä nopeatahtisesti kuvia pyyhkien ja Tinder ylipäätään perustuu pitkälti kuviin, valitse ensimmäisenä näkyväksi kuvaksi mahdollisimman luonnollinen hymykuva sinusta, jotta herätät muiden kiinnostuksen ja saat muut käyttäjät joko välittömästi tykkäämään profiilistasi tai selaamaan lisää kuviasi. Mielellään nimenomaan sellainen, jossa myös hymyilet. Tai lisää ainakin yksi kuva, jossa hymyilet. Jos siis sinulla on joskus tapana hymyillä. Saatat erottua jo sillä eduksesi.

Mikäli sinulla on taipumus vaihtaa säännöllisesti tyyliäsi, lisää useampia (ei kuitenkaan liian vanhoja) kuvia itsestäsi, jotta toinen osapuoli saa käsityksen maustasi ja tyyleistäsi. Jos viihdyt yhtä hyvin iltapukujuhlissa kuin metsässä marjojen perässä rymyämässä, voit lisätä kuvia molemmista tilanteista. Älä laita pelkkää iltapukukuvaa, jos olit iltapuvussa viimeksi viisi vuotta sitten ja käytät päivittäin ruutupaitaa ja farkkuja. Laita kuvat molemmista. Ruutupaitakuva, joka on tyypillisintä sinua aivan ensimmäiseksi ja iltapukukuva vaikkapa viimeiseksi. Osoitat näin olevasi kotonasi hyvin erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Älä lisää kuvaa, jossa olet jonkun toisen naisen tai miehen seurassa, sillä välitön ensimmäinen mielikuva on se, että siinä on sinun kumppanisi tai vähintäänkin eksäsi. Älä lisää kuvaa lapsesta – ellei sinulla ole lapsia, sillä ensimmäinen mielikuva on se, että hän on sinun lapsesi. Älä lisää kuvaa joukosta ihmisiä, koska muut käyttäjät joutuvat arvailemaan kuka heistä olet – vai etsitkö kenties seuraa kumppaniesi kanssa. Vaikka biletyskuva sinusta olut kädessä ja rööki huulessa saattaakin olla Facebook-kuvana hauska, antaa se seuranhakukontekstissa sinusta herkästi kuvan ei-niin-vakavasti otettavana seuranhakijana. Biletyskuva toiminee parhaiten silloin, jos etsit itsellesi saman henkistä baariseuraa. Ja ihan oikeasti, älä laita profiiliisi pelkästään lemmikkien, taideteosten, kulkuvälineiden tai maisemien kuvia, jos haluat löytää Tinderistä seuraakin. Taide-, lemmikki-, kulkuväline- ja maisemakuvat ovat hyviä täytekuvia, kasvo- ja vartalokuvien oheen lisättäviksi. Siis kuvia, jotka kertovat jotain persoonastasi sen lisäksi, että muut näkevät ensin minkä näköinen ihminen olet.

Facebook-tykkäysten merkitys Tinderissä

Jos haluat maksimoida Tinder-parien määrän, tykkää pitämistäsi asioista – artisteista, ravintoloista, palveluista, tapahtumista, ilmiöistä jne. – Facebookissa, sillä Tinderin algoritmi tarjoilee tiettävästi profiileja, jotka saattaisivat sopia toisilleen. Lisäksi kyseinen henkilö saattaa tykätä sinusta Tinderissä juuri siksi, että teillä on joku yhteinen fanituksen kohde tai jopa useita sellaisia. Kukaan ei nimittäin ohita profiiliasi siksi, ettet ole laikannut Facebookissa vaikkapa Katri Helenaa, mutta hän voi tykätä sinun profiilistasi juuri siksi, että tykkäät Katri Helenasta. Mahdolliset yhteiset tykkäykset ovat pelkkää plussaa.

Tinderin Tietoja-osio

Mikäli haluat rajoittaa "turhaan" syntyviä Tinder-pareja (eli etsit esimerkiksi vakavaa suhdetta etkä toivo yhteydenottoja seikkailua hakevilta naisilta), kirjoita profiiliteksti. Kerro mistä asioista pidät, minkälainen olet ja minkälaista suhdetta haet. Tilaa on rajoitetusti, vain 500 merkkiä, mutta voit ilmaista kiinnostuksen kohteitasi ja harrastuksiasi myös sanoja lyhyemmin emojein. Anna potentiaaliselle kumppanillesi edes jotain jutun juurta tarjoamalla jotakin sinun persoonaasi ja harrastuksiisi liittyvää kommentoitavaa.

Tinder-viestittely

Tinderissä syntyy selvästi enemmän Tinder-pareja kuin heidän välistään viestittelyä. Se, että nainen tekee aloitteen on hyvin harvinaista. Tee siis aloite viestittelyn suhteen! Ja jos joku lähettää sinulle viestin, vastaa siihen edes jotakin, koska saatat muuten menettää mahdollisuuden tutustua hyvään tyyppiin. Tinderissä ei nimittäin ole kyse mahdollisimman monen Tinder-parin keräämisestä vaan kumppanin löytämisestä. Jos huomaatkin, ettet ole kiinnostunutkaan hänestä, voit lopettaa viestittelyn myöhemminkin. Kunhan et vaan yhtäkkiä katoa mitään sanomatta, sillä se on epäkohteliasta ja tylyä. Yritä muistaa, että keskustelun toinen osapuoli on tunteva ihminen, joka voi olla aidosti kiinnostunut sinusta.

...ja sitten hieman Tinder-todellisuutta

Kaipasin myös jotain dataa suomalaisten naista etsivien naisten Tinder-profiileista. Ylläoleviin asioihin perehdyttyni tein Tinderiin testiprofiilin ja katsoin sieltä 50 ensimmäistä naista etsivän naisen profiilia ikähaarukassa 25-49 vuotta, maksimietäisyyden (160 km) päässä minusta. En luonnollisestikaan laskenut mukaan miesten profiileita, en virolaisia seuranhakijoita enkä suomalaisia naisia, jotka kertoivat hakevansa ainoastaan uusia ystäviä.

Testiprofiilille näytettyjen profiilien ikäjakauma oli 27-49 vuotta. Profiilikuvien määrän keskiarvo oli 4,4 kuvaa, omakuvia oli keskimäärin 3,8 kpl per käyttäjä. Vähintään yksi vartalokuva, josta sai hyvän käsityksen kehon koosta, oli 64 %:lla naisista. Jonkinlaisen profiilitekstin oli lisännyt 46 % naisista. Näistä suurin osa oli parin rivin mittaisia lainauksia, lyhyitä muutaman sanan kuvauksia tai vain emojeja. Instagram-linkki oli vain viidellä käyttäjällä.

Ja sitten se mielestäni merkittävin puute. Profiilin pääkuvassa, siinä joka on kaikkein tärkein, hymyili vain 28 % naisista. Tarkoitan nyt hymyä, jossa näkyy hampaat, on naururyppyjä silmäkulmissa tai on selvästi muuten iloinen olo.

Suurin osa Tinderiin laitetuista kuvista on nimittäin hymyttömiä tai vain hyvin vienon hymyn kuvia. Siis sellaisia kuvia, joissa ei ole ihan varma onko kyseessä edes hymy. Sellaisia kuvia, jotka tulee otettua varta vasten sosiaalista mediaa varten hiukan epävarmana omasta fiiliksestä ja vetovoimasta.

Jos siis haluat erottua eduksesi Tinderissä naista etsivien naisten joukosta, laita:
  • Profiilin pääkuvaksi kuva, jossa hymyilet selvästi – ja pääset jo sillä edukseen erottuvaan parhaaseen 28 %:iin naisista ja
  • edellisen lisäksi kokovartalokuva – jolloin olet jo top 20 %:ssa eli parhaassa viidenneksessä naisista sekä
  • profiiliteksti – jolloin olet pienen, mutta seuranhaun suhteen kaikkein tehokkaimman 6 %:n joukossa
...sillä vain 3 naista 50:stä oli hoksannut laittaa pääkuvakseen hymykuvan, jonka lisäksi löytyi vähintään yksi vartalokuvakin, sekä oli kirjoitettu edes jonkinlainen profiiliteksti.

Vinkit Qruiseriin

Mikäli haluat erottua Qruiserissa eduksesi, siihen on kolme keinoa. Kirjoita ensin profiiliteksti, jossa kerrot mitä haet ja millainen olet. Lisää myös kuva itsestäsi. Sen jälkeen sinun on vaan saatava mahdollisimman paljon kävijöitä profiilisivullesi. Koska seuraa voi etsiä Qruiserissa monin tavoin ja hakutoiminnossa on tosi monia, samalla rajoittaviakin hakukriteereitä, kannattaa panostaa myös muuhun omaan näkyvyyteen Qruiserissa. Niistä seuraavaksi.

Ihminen on utelias olento, joten paras keino saada omaan profiiliin vierailijoita on vierailla ensin mahdollisimman monissa kiinnostavissa profiileissa. Tee siis hakuja haluamillasi kriteereillä (esim. ikä, sukupuoli, siviilisääty) ja käy kussakin hakutuloksen profiilissa. Hyvin todennäköisesti suurin osa heistä käy vilkaisemassa kuka olet. Tämä on kuitenkin hyödytöntä, mikäli sinulla ei ole juuri minkäänlaista profiilitekstiä tai kuvaa. Vastaavasti kannattaa säännöllisesti selata läpi myös uusimmat ja viimeksi päivitetyt profiilit. Kikkailla voi lisäksi kuvia säännöllisesti päivittämällä tai jotain kohtaa profiilissa muokkaamalla, sillä uusimmat albumi- ja kansikuvat näytetään sivuston oikeassa kehyksessä, josta ne voi bongata kuka vaan. Lisäksi palvelun uusimmille kasvo-, kotisivu- ja albumikuville on oma välilehtensä, jonka kautta joku kiinnostava nainen saattaa bongata sinutkin.

Kun näet kiinnostavan profiilin, tee aloite esimerkiksi buffaamalla, viesti lähettämällä tai vieraskirjaan kirjoittamalla. Flirtti sen sijaan ei välttämättä toimi, koska se ei ole kovin käytetty toiminto kyseisellä sivustolla. Vastapuoli ei myöskään näe flirttiäsi, ellet itse satu flirttailemaan hänelle seuraavan kuukauden sisällä.

Mikäli et halua yhteydenottoja avoimissa tai polyamorisissa suhteissa olevilta naisilta, kerro profiilissasi etsiväsi monogaamista suhdetta naisen kanssa. Haettua sukupuolta ja ikää koskeva kohta Qruiserissa on jo valmiiksi.

Vinkit Suomi24 Treffeihin

Naisista pitävien naisten profiileja on Suomi24:ssä kohtuullinen määrä, joten erityistä "kikkailua" ei oman näkyvyyden parantamiseksi mielestäni tarvita. Muuten kuin korkeintaan se, että käy vilkaisemassa muidenkin profiileita. Siltä varalta, että joku heistä hakee potentiaalista kumppania hakukriteerein, jotka poikkeavat sinun tiedoistasi vain hiukan. Potentiaalinen kumppani saattaa huomata profiilisi vasta kun olet ensin vieraillut hänen profiilissaan.

Kirjaudu profiiliin säännöllisesti, koska viimeksi kirjautuneet näytetään hakulistauksessa ensimmäisinä, ja tietenkin myös siksi, että näet mahdolliset sinulle tulleet uudet viestit.

Mikäli haluat estää epätoivoisten mieshenkilöiden yhteydenotot, sen voi tehdä asetuksissa. Mene kohtaan "Käyttäjätili" > "Omat tiedot" > "Yksityisyys" > "Valitse ketkä voivat ottaa sinuun yhteyttä" ja joko asetus "Ihannekumppanini paikkakuntaa, ikää ja sukupuolta vastaavat" tai "Ihannekumppanini paikkakuntaa, ikää ja sukupuolta, sekä tietyn mätsäysprosentin täyttävät".

Yhteensopivuusprosentin tarkentamiseksi kannattaa myös täyttää mahdollisimman monta itseä ja ihannekumppania koskevaa kohtaa. Potentiaalinen kumppani saattaa ottaa yhteyttä sinuun juuri siksi, että yhteensopivuusprosenttinne on poikkeuksellisen hyvä. Tai jättää ottamatta sinuun siksi, ettet ole ottanut kantaa juuri mihinkään kohtaan ja yhteensopivuusprosenttinne on sen vuoksi vaikka vain 50 %.

Vinkit Deitti.netiin

Koska Deitti.netissä on suhteellisen paljon bi-uteliaita naisia ja pareja, sekä pelkkää ystävää etsiviä heteronaisia, kannattaa valita hyvä nimimerkki ja/tai otsikko, josta käy ilmi, että etsit naisseuraa tositarkoituksella. Siksi, että erottuisit jo hakutuloksissa eduksesi. Jos viimeksi kirjautuneiden listalla on ensin kaksi ystävää etsivää heteroa, kolme bi-uteliasta naista ja yksi pariskunta, henkilö ei ehkä jaksa enää avata seitsemäntenä näkyvää profiiliasi.

Merkitse profiilia muokatessasi myös millä mielellä seuraa haet, sillä sitä saatetaan käyttää hakukriteerinä edellä mainittujen profiilien välttelemiseksi.

Samoin kuin monissa muissakin palveluissa, voit tehdä vaikutuksen Deitti.netissä kahdella tapaa, kirjoittamalla hyvän profiilitekstin ja tekemällä aloitteen. Kuvia on Deitti.netissä suhteellisen vähän, joten kannattaa lisätä kuviakin (Deitti.netin säännöt sallivat kuvat, joista et ole tunnistettavissa).

Vinkit OkCupidiin ja muihin mätsäysprosentin sisältäviin palveluihin

Profiilitekstin ja aloitteen tekemisen lisäksi kannattaa ehdottomasti vastata mahdollisimman moneen yhteensopivuusprosenttia tarkentavaan kysymykseen. Erinomainen yhteensopivuusprosentti saattaa jo itsessään herättää kiinnostuksen.

Yhteenvetona

Vinkkejä treffiprofiilin parantamiseen ja sitä kautta parempaan flaksiin löytyy verkosta pilvin pimein. Yllä ovat niistä mielestäni osuvimmat, ja muutama omakin vinkki. Lista saattaa kuulostaa pitkältä ja vaativalta, muttei suinkaan tarkoita sitä, että niistä jokainen kohdan pitäisi olla suositusten mukainen treffeille pääsyn onnistumiseksi. Jo pieni muutos aiempaan voi lisätä yhteydenottoja ja tykkäyksiä. Tee siis itsesi näköinen ilmoitus ja käytä ylläolevia vinkkejä oman profiilisi vahvuuksien ja mahdollisten heikkouksien bongaamiseen, nyt kun voit helpommin nähdä profiilisi ulkopuolisenkin silmin.

Entäs mikä on paras ajakohta etsiä seuraa netistä? Ainakin Yhdysvalloissa ja Britanniassa se on tammikuun ensimmäinen sunnuntai. Treffipalveluissa on myös erityistä ruuhkaa vuodenvaihteen ja ystävänpäivän välisenä aikana. Itse taas olen havainnut kevään olevan aktiivista aikaa, kun taas kesällä vaikuttaa olevan hiljaisempaa. Mikä on ihan loogista, koska kesällä ollaan enemmän ulkona ja on muutakin tekemistä. Paras aika juuri sinulle on kuitenkin se tilanne, jossa olet valmis uuteen suhteeseen. Ellet sitten ihan rehellisesti etsi jotain muuta kuin vakavaa suhdetta itsellesi, jolloin ei ole niin paljon väliä oletko päässyt yli entisestä suhteestasi.

Kommentteja?

Jos sinulla on kokemuksia tai mielipiteitä tähän aiheeseen liittyen, kommentit ovat erittäin tervetulleita :)

Onnea deittailuun!
Kuva: Lesbianlife.com



Lisää aiheesta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti